Harjoittelu vaaratilanteita varten

Vaellusnet Turinat: Yleistä retkeilyyn liittyvää / Siirretty Turinat II:een: Harjoittelu vaaratilanteita varten
Lisääjä Terhi Keskiviikko, 29.Lokakuu, 2003 - klo 17.59:

Muistu taas mieleen Erä-lehden vanha juttu, jossa kerrottiin erämaassa sattuneista tapaturmista ja eksymisistä. Siinä oli juttua myös miten voisi harjoitella mm. eksymisen varalle. Harjoitteletteko te vaaratilanteita varten ja jos niin kuinka sen teette?

Itse en ole koskaan käynyt ensiapukursseja, en ole ollut partiossa ja mun vaelluskaveritkin ovat olleet samanlaisia itseoppineita. Mä olen aina ollut ainoa, joka on edes harrastanut enemmälti suunnistusta. Ja sen kyllä huomaa, joskus touhuissa ei ole päätä eikä häntää! Siitä huolimatta ei ole onneksi sattunut mitään vakavampaa ja itte selvitty tilanteista, vaikka on talvisaikaan eksytty, tehty täysin vääriä reitinvalintoja, vähän loukkaannuttu ja kerran oon pudonnut lumen läpi jokeenkin. Viime kesänä kyllä meinas sattua pahempi haveri. Kaveri oli pilkkomassa puita ja tuli hetken päästä naama valkeena ja lenkkarissa halkeema. Oli lyöny jalkaansa, onneksi oli kirves pysähtynyt ajoissa. Siitä lähtien olen huomannut olevani yleensä se puiden pilkkoja :)

On noista tapahtumista ollut sentään se hyöty, että tietää, että kaveriin (ja siinä sivussa itseensäkin) voi tiukassa paikassa luottaa. Se se kai tärkeintä on. Taitais tehdä se ensiapukurssi siitä huolimatta terää. Ja lumiluolankin vois opetella tekemään. Mitäs muuta?

Lisääjä Lumi Keskiviikko, 29.Lokakuu, 2003 - klo 18.32:

Tähän asti harjoittelu on ollut kartan ja kompassin käytön mieleen palauttelua ennen reissua. Ja siinä mielessä "pahimman varalle varautumista", että miettii varusteet sen mukaan, mitä luulee tarvitsevansa, jos...
EA-kurssi olis varmaan hyvä, tähän asti olen luottanut kolmen K:n menetelmän käyttöön ja maalaisjärkeen, joista onneksi vain jälkimmäistä on joutunut käyttämään (mm. pienien "reitiltä harhailujen" ohessa :)). Tietysti Aulion Suuri retkeilykirja on selattu, ja pari muutakin opusta, josta voi saada vinkkejä pahemman varalle (kuten niitä hienoja lastoituksia, paarien tekoa jne... joita toivoo, ettei koskaan joutuisi tekemään, kasveja joita voisi syödä jne.)...

Lisääjä Mr C Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 08.17:

Itte kävin elokuussa eräensiapukurssin, siis EA I:n eräolosuhteisiin sovellettuna ihan vain sen takia, että syksyn reissulle oli lähdössä kaveri, joka repäisi keväällä nivelsiteensä toisesta jalasta.

Olin mukana sillä onnettomalla kevään reissulla ja olo oli onea kuin hylätyllä linnunpoikasella, vaikka tiesinkin periaatteessa kolmen K:n periaatteen (kylmä, koho, kompressio). Vaan kun sitä ei ollut käytännössä joutunut kertaakaan tekemään, niin meni tovi miettiessä mistä päästä tässä nyt oikein liikkelle lähdetään. Suurin työ oli vakuuttaa kaveri, että tämä on se oikea hoito...

Kurssi antoi suhteellisen tukevan selkänojan tulevia reissuja varten. Nyt rinkasta löytyy ainakin ensiapulaukku ;)

Lisääjä Pystyhonka Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 09.01:

Olisi kiinostavaa kuulla millä tavalla kukin on selvinnyt vaikeista tilanteista, onko pelko saanut otteen jne.

Itse olen pari kertaa tuntenut lievää paniikkia kun olosuhteet (sää) on muuttunut pahaksi keskellä erämaata. Toisella kertaa lunta tuli yllättäen yön aikana parikymmentä senttiä (oltiin Pystykurkion tienoolla loppusyksystä) ja kulku muuttui tosi hankalaksi. Toinen kerta sellainen että syksyinen sadepäivä muuttui totaaliseksi myrskyksi, niin että märkinä ja väsyneinä oli täysi työ saada leiri kuntoon ja miehet (ja mielet) huollettua.

Jälkeenpäin on tullut mieleen että nilkan nyrjähdys tai kirveen lipsahdus jalkaan olisi tehnyt tilanteista täyden katastrofin ja niissä etäisyyksissä oikeasti vaarallisen.

Se hyvä puoli noissa säikähdyksissä on ollut että isompi "uho" on jäänyt pois ja "sankariteot" jättää jo sovinnolla muille.

Lisääjä Pystyhonka Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 09.07:

Vielä lisäisin että harjoittelu etukäteen auttaa varmasti. Mitä paremmin rutiinijutut osaa niin ehkä sitten on reserviä toimia yllättävissä tilanteissa. Se miten psyyke toimii tositilanteessa onkin sitten eri asia. Voi olla vaikea saada harjoitukseen niin voimakasta toden tuntua että oma toimintakyky selviäisi. Mr C ilmaisu "olo onea kuin linnunpoikasella" on kyllä erinomainen. Kuvaa mielestäni hyvin sitä oloa jonka tuntee epävarmuuden hetkinä...

Lisääjä Ä Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 09.18:

Mitään vakavaa ei ole sattunut, onneksi.Yksin ollessa en puita pilko kuin aivan tosi tarpeeseen. Muutenkin aina mielessä käy seuraukset jos joku ei sitten menekään niinkuin pitää. Pitää olla varasuunnitelma.EA laukkua on tullut kannettua aina mukana ja edelleenkin sillä periaatteella että toivottavasti kannan sitä turhaan. Eräkisat on hyviä harjoittelupaikkoja. Hyvät eräkisat on hyviä harjoittelipaikkoja. Että ensi vuonna Kiilopäälle...Sitä ennen käsivarteen ja...

Lisääjä Mr C Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 09.34:

Eräensiapukurssilla valmistautuminen aloitettiin käytännössä jo vaellusreissun suunnittelusta. Kurssilla opastettiin tekemään retkeä kartan kanssa niin, että etukäteen pohditaan mahdollisia uhkia ja riskejä, reitillä olevia vaarallisia paikkoja ym. ym.

Mahdollisista onnettomuuksista voi tehdä myös mielikuvaharjoituksia: miten toimin jos kaveri putoaa kalliolta ja katkaisee reisiluunsa, murtaa selkänsä tai iskee kirveellä koipeensa syvän haavan.

Internetin kautta muuten löytyy aika hyvin erilaisia ensiapuohjeita, yksi osoite löytyy täältä.

Lisääjä Henna Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.01:

Tuppaa nuo kurssien opit unohtumaan, joten
hyvä neuvo tuo asian kytkeminen reissun
suunnitteluun (=kertaus). Meikäläisen reitit
ovat kyllä sellaisia, että muitakin ihmisiä
liikkuu. Kirvellähän sitä helposti huitasee
väärään osoitteeseen jopa tuolla
lähimetsässä. MIKSI ihmeessä tulipaikkojen
kirveet ovat niin helekutin suuria. Naisihminen
ei pysty käyttämään niitä turvallisesti.
Liesjärvellä (Savilahti?) oli pieni kirves ja sillä
uskalsi pilkkoa riittävän pieniksi.

Lisääjä Ä Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.09:

Osta Hanna oma Roselli, sitä on kiva kantaa.

Lisääjä Henna Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.12:

On käyny mielessä, mutta kun pitäis saada
rinkka kevyemmäksi. (Puhuit sä mulle?
Palataan joskus aiheeseen toisen otsikon
alla ;o)

Lisääjä Nimetön Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.13:

"MIKSI ihmeessä tulipaikkojen
kirveet ovat niin helekutin suuria."

No siksi, ettei se tarttuisi vaatteisiin.

Lisääjä Ä Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.20:

Sorry toi virhe nimessä mutta kun tässä on välillä "muuta puuhaa". Nuuksiossa voit kokeilla miten se toimii, on mukana. Nähdään tulilla.

Lisääjä Henna Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.23:

Sää oot se jolla on kirves ja mää oon se jolla
ei ole kirvestä. Näkemisiin!

Lisääjä keinonen Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.46:

Ei ole tullut etukäteen harjoiteltua. EA kurssit on käyty siviilihommien kautta ja suunnistustaitoa löytyy sen verran, että aina on maastosta pois löytänyt. Kyllä asia varmaan niin on, kuten Pystyhonka kirjoitti, että etukäteisharjoittelusta on hyötyä. Ei mene sormi suuhun niin helposti.

Lisääjä omat polut Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 10.47:

Iso kirves on turvallinen, pienellä lyö helpommin itseään.

Lisääjä Sissi Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 12.15:

Alle kilon kirveellä ei tee mitään!
Ei se Fiskars tonni tai muu samankokoinen
kauheasti rinkan tunnelitaskussa paina. Fiskarsin muovinen kahvallinen vakioteränsuojus pitää kyllä vaihtaa parempaan. Niitä taitaa saada kaupastakin ja nahkakauppojen palakorista saa halvalla sopivia nahanpaloja (tai hylättyjen "mannesaappaiden" varresta); lisäksi tarvitaan muutama sisarniitti ja neppari.

Lisääjä Terhi Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 12.25:

Kiitti Mr C! Mä ihmettelinkin mikä se Lumen mainitsema kolmen K:n periaate on. Ihan hävettää, ettei totakaan tienny :(

Mä olen kyllä Hennan kanssa samaa mieltä. Joskus nuo valmiina olevat kirveet on kauheita. Siis niiden varret. Pahimmat on sellaisia kamalan raskaita jotain rautaa olevia ja vielä suorakaiteen muotoisia. Eihän niistä saa edes kunnon otetta. Mutta mulla onkin nykyään ihanan kaunis oma pikkukirves :)

Pystyhonka tuossa kyseli, onko pelko saanut otteen vaikeissa paikoissa. Se riippuu mun mielestä ihan hirveästi kaverista. Viime vuodet olen vaeltanut pääsääntöisesti mun hyvän naispuolisen ystävän kanssa. Meillä pelaa homma hirveän hyvin yhteen. Tiukan paikan tullen me jotenkin valetaan rohkeutta toisiimme. Ihan siis sanattomasti. Sen kanssa ei ikinä ole pelottanut. Viime kesänä kieltämättä pelästyin pahasti, kun loukkasin sen silmäni yksin vaeltaessani. Mutta kun tajusin, ettei tässä sentään näkö mennyt, niin jopa rauhoitti :)

Lisääjä P33l0 Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 12.58:

3k menetelmä Kauhu, Kankeus, Krapula. Kehitettiin alunperin mäenlaskuhommissa vuonna 0

Lisääjä Terhi Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 13.33:

Äsken mä puhuin kyllä puuta heinää! on mua kyllä pelottanut mun vaelluskaverinkin kanssa ollessa ja niin pers...ti onkin. Sille mä en voi mitään, että noi vähänkin vaikeemmat kosket pelottaa. siis omalle tasolle vaikeet, mikä nyt ei ole mitään järin vaikuttavaa :) pakko niihin on kuitenkin ängetä. Onhan se huima tunne, kun on päästy alas...enemmin tai myöhemmin

Lisääjä Kivitasku Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 13.44:

Henna kyseli että "MIKSI ihmeessä tulipaikkojen
kirveet ovat niin helekutin suuria."
Vastauskin siihen jo tuli mutta jatkaisin vielä sen verran että retkikirveet ja oikeestaan vielä F1000:kin ovat enemmän yhden käden kirveitä, jolloin ne ovat yleensä turvallisia. Mutta jos haluaa lyödä pikkukirveillä kuin isolla eli kaksin käsin täysillä, niin saa varautua kyllä haavereihin. Kun on tarpeeksi iso kirves niin sillä ei yksinkertaisesti pysty lyömään itseään :)

Toinen juttu minkä kuulin erään urheilulääkärin suusta radiossa oli se että nykytiedon mukaan tärkeintä kolmessa koossa on nimenomaan kompressio eli että loukkaantunutta kohtaa puristetaan muutama hetki lujaa - sillä aikaa kaverit voivat ettiä mahdollista kylmää. Monesti sitä on itekin yrittänyt ensin hankkia sitä kylmää.

Lisääjä Mr C Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 13.53:

Pahin kohdalleni osunut tapahtuma sattui takavuosina Kutturassa, kun olimme toverin kanssa hiihtämässä eräälle metsähallituksen kämpälle.

Kahdeksan kilometrin alkutaival sujui "ihan kivasti". Paitsi että koko ajan satoi räntää, eivätkä sukset luistaneet pätkääkään lievästi pehmeällä moottorikelkkauralla. Lisäksi tuli näännytettyä itsensä kohtuu perusteellisesti kiskomalla koko ajan painavaa ahkiota, joka sisälsi lastin ruokaa ja juomaa sekä myös tukevan kasan työvälineitä.

Ura ei johtanut perille asti, joten jätimme kantamukset tien varteen ja lähdimme umpihankeen. Se upotti metsäsuksetkin jalassa pohjaan asti (noin metrin). Epäselvien kopiokarttojen takia kämpän sijainnista oli lievää kiistaa, joten teimme kompromissin: tuohon suuntaan ja toivotaan, että kämppä näkyy.

Ei näkynyt, kuten olin arvannut (oma ehdotukseni olisi vienyt oikeaan, mutta kukapa sitä metsässä alkaa vanhemman toverin kanssa kiistelemään...).

Väsyneenä, nälkäisenä ja janoisena päätin laskea suksilla pienen kurun tai notkon pohjalle ja yrittää sitä kautta kämpän suuntaan. Ei olisi pitänyt. Vajosin notkon pohjalla hankeen kaulaani myöten. Ylöspääseminen kesti noin tunnin ja silloin olikin jo hämärä. Itse olin vielä väsyneempi ja - mikäli mahdollista - märempi.

Päätimme jättää kaikki tavarat moottorikelkkauran varten ja lähteä rämpimään kohti maalikyliä, lämpöä ja ruokaa (ruokaahan meillä oli ahkiossa, mutta mitenkäs niitä raakoja elintarvikkeita syömään...). Ja olutta ja viinaa. Mutta ei vettä, ei mehua...

Oman rinkkani otin sentään mukaan, ihan vain varoiksi...mistä sitä tietää mitä tässä sattuu...

Etenimme entisestään pehmennyttä uraa jalkaisin, sillä hiihtäminen oli kuin kivireen vetämistä. Kaveri oli täysin poikki ja lepäsi sadan, kahdensadan metrin välein hangessa. Minä, ihme kyllä, piristyin (***:n ansiosta ehkä) ja pidin henkeä yllä. Kieritin niin sanotusti tarinaa edellämme ja toivoin, että jaksamme molemmat paarustaa sen perässä.

Välillä näytti niin toivottamalta, että sihtailin lumista ja pimeää metsää tehdäkseni toverilleni hätämajoituksen makuupussista ja -alustasta, jätesäkeistä ja lumesta. Puuta ei ollut saatavana, sillä koskematon metsä jäi korkean poroaidan taakse.

Autolle ja tien varteen joka tapauksessa päästiin, hitaasti mutta epävarmasti. Palelu loppui vasta saunassa. Mutta hikeä löylyssä ei irronnut enää pisaraakaan...

Niin, nyt tietysti pitäisi kysyä, mitä virheitä tuli tehtyä. Kaikki, ehdottomasti kaikki...;)

Lisääjä Henna Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 14.09:

Nyt eivät miehet ymmärrä tätä ongelmaa,
koska heillä ei ole tätä ongelmaa. Eihän
kirveen tarvitse olla mikään taskukirves
ollakseen sopiva käyttäjän käsivoimille.

Pieni-sana on harhaanjohtava. Kiloinen silloin
kun sitä kuljetetaan repussa tai rinkassa - OK,
mutta tulipaikoilla pienempi kuin niin suuri
että hädin tuskin jaksaa nostaa.

Jos kirveellä pitää keveytensä takia LYÖDÄ ,
tulee hutilyönnillä rumaa jälkeä. Kun
kirves painaa, halkaisee se kalikan omalla
painollaan (etenkin ollessaan terävä).

Piru vie, jos se kirves on terävä ja LIIAN
painava, niin ... no olkoon. Kyllä te tiiätte.
Tää juttu on kyllä ratkaistavissa ilman
testosteronikuuria, kun kerran kirveitä
valmistetaan erikokoisina. ;o)

Lisääjä Terhi Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 14.35:

Miten niin isolla kirveellä ei pysty lyömään itseään? se oli just sellainen laavun puuvajassa oleva iso kirves, jolla kaveri löi lenkkariinsa. Tai jos saivarrellaan, niin eihän se tosiaan sillä itteään lyöny :)

Mä kyllä lyön mun pikkukirveellä kahdella kädellä. Puolet niistä iskuista ei kyllä edes osu puuhun. On vähän huono sihti. Pitäsköhän seuraavan kerran koittaa yhdellä kädellä? Mut tiettekö mikä ärsyttää? Pari kertaa on käynyt niin, että olen pilkkomassa puita ja joku mies tulee paikalle ja sanoo, että "annas mä, multa se käy paremmin".

Kuulosti aika mielenkiintoiselta tuo Mr C:n juttu. Voin kuvitella tuon nälän ja väsymyksen ja epätoivoisen rämpimisen. Itellä yksi vähän samantyyppinen kokemus. Perille päästiin kuiteskin sillä kertaa. Puolen yön jälkeen tosin.

Lisääjä BLUERAVEN Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 14.53:

Se on ihmisluonto merkillinen, kun tuo näyttämisen halu pukkaa esiin väkisinkin. Ei sille voi mitään, kun näkee amatöörin kirves kädessä, niin hirvittää jotta tuo teloo itsensä ja tekee mieli mennä neuvomaan

Lisääjä rance Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 15.39:

Ihmeellistä miten monella tyylillä ne puut saa pilkottua

Lisääjä Terhi Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 15.49:

Jos näät blueraven mut jossain, niin please, älä tule neuvomaan. Tai kysy ensin tarviinko apua.

Kerran olin aamunuotiolla ja yksi mies tuli siihen neuvomaan kaikessa mitä mä tein. Kaveri tuli hetken päästä paikalle, näki, että multa nousee jo höyry korvista ja sano vaan odotelleensa huvittuneena mitä tapahtuu. No, räjähdyshän siitä seurasi, kun äijä ei tajunnut tarpeeksi ajoissa lopettaa. Kyllä mä vähän jälkikäteen sovittelin.

Hyväähän nuo neuvojat yleensä tarkoittaa, mutta kun on niin tyhmä, että kaikki tarttee opetella itte kantapään kautta. Ja yleensä aina just päinvastoin kun neuvotaan. Kyllä mä mielellään neuvojakin otan vastaan, mutta jostain syystä mun pitää ite niitä saada kysyä.

Lisääjä P33l0 Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 15.50:

Tää puunpoltto aiheena aina vetää suupielet virneeseen.

Hommahan lähtee lyöntiasennosta. Pilkottavan halon tulee olla siten sijoitettu että mahdollisessa ohilyönnissä tms. liikerata ei jatku omaan vartaloon.

Muuten koti, liikenne, työ ja muut harrastukset ovat vaarallisempia kuin nuo reissut.

Lisääjä BLUERAVEN Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 15.52:

Oikeasti olen vielä malttanut pitää turpani kiinni, vaikka vähällä on ollut...
Tarkennuksena vielä, ettei ne ole olleet naispuolisia, joita on tehnyt mieli neuvoa....

Lisääjä Henna Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 15.53:

Kyllä nuo sällit ovat rohkeita. Rupeavat
neuvomaan naista, jolla on kirves kourassa.
Tylsäksi luulevat tai sitten oma emäntä on tosi
hyväluontonen .

Lisääjä Terhi Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 16.01:

Hyvä Blueraven! Niin sitä pitää...

Lisääjä Duommá Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 18.21:

Mulla toi turvallisuuspuoli pelaa sillai, et pyrin keskittymään vain oleelliseen jolloin kaikenlainen turha ryntäily ja hätäinen käytös jää pois. Näin vähenee vahinkojen määrä, ja vahinkojahan suuri osa onnettomuuksista on. Oman kehon kuuntelu on tärkeää, väsymys ja nälkä on vaarallinen yhdistelmä.
Olen kerran melkein katkaissut puukolla sormeni turhaa vuoleskellessani. Onneks oli pätevät kaverit vieressä, olis muuten nykyään toi haitarinsoitto aika rajoittunutta...

P33I0:n äskeisen viestin viimeisen lauseen mäkin allekirjoitan. Mikä tahansa homma on loppuviimein melkoisen turvallista, jos tietää mitä tekee.

Niin, sitten jos jotain sattuu... Olenhan minäkin EAni käynyt kakkoseen asti, mut vähänpä sitä on tositilanteessa mielessä. EA-bagissa on paperilla hätäensiapuohjeet. Mut noin ylipäätään sitä vaan luottaa siihen, et osaa tilanteessa toimia oireenmukaisella tavalla. En varmaan retkeilis ollenkaan ellen sen vertaa luottais itseeni.

Pieneellä kirveellä pilkkominen on tekniikkalaji. Pyynnöstä voin näyttää konsteja. Ü

Lisääjä jukkis Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 20.28:

Niin, se kirffen liikerata pitää tosiaan saada
suunnattua loppuun asti ALAS, kohti maata, ettei
se halon halkaistuaan/ohitettuaan jatka kädenmit-
taisen ympyränkaaren päässä sääreen. Siinä auttaa
kyykistyminen iskiessä.
Evolla, muistaakseni, oli yhellä tulipaikalla
sellainen halkaisuvehje jolla ei terä osu jalkaan
vaikka yrittäis; se oli nimittäin alustassa pys-
tyssä. Halkaistava pölli asetettiin sen päälle
sivuilla olevia tukia vasten, ja isolla puunui-
jalla kopautettiin päälle. Hyvin halkes!
Tietysti oikein tohelo voi lyödä sillä nuijalla
jalkaansa, mutta siinä oli niin pitkä varsi että
se vaatii jo erityislahjakkuutta!

Lisääjä Terhi Torstai, 30.Lokakuu, 2003 - klo 20.32:

Voi vitsi! Miten tosta Jukkiksen mainittemasta vehkeestä sais kannettavan version?

Lisääjä Ahmatti Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 05.31:

Pelko on se elementti joka haittaa tehokasta ensi-
apua. Pelätään mitä tehdään väärin ja hukataan
kallisarvoista aikaa. Tuo MrC:n esille tuoma juttu
ennalta suunnittelu, eli täytyy tehdä mielessään
selväksi miten menettelee eri tilanteissa.
Hitto, työt kutsuvat..

Lisääjä Nimetön Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 07.58:

Tekemällä oppii ja vahvistuu. Keskenkasvuisena mulla katkeili kirveenvarsia, kun ei tavallaansa ote pitänyt vaan pääsi kirves tärähtämään. Niitä varsia katkesi ~5 kpl ennekö herneet käsivarsissa alkoivat toimia. Jalkaan en onneksi lyönyt voimieni tunnossa.

Sitten joskus hieman vanhempana tuli pikkupäissään halottua intiaanikirveellä parimottia klapeja, kopsahtelihan se välillä sääriluuhunkin, mutta luita ei katkennut. Yhdenkäden kirveellä on hyvä tehdä makkaratikkuja.

Nykyisin ei mene puinen varsi poikki, eikä kirves kopise jalkaan, vaikka halon osan puista 1,5 metrin mittaan kuljetusteknisistä syistä. Vaaratilanteita ei tule kun käyttää riittävän isoa kirvestä. Retkelle tulee joskus otettua semmoinen alle puolenmetrin kirves ja sen jälkeen taas monta reissua pitkävartisen kanssa.

Lisääjä kainovieno Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 10.46:

Noi autiotupien kirveet ei ihan parhaasta päästä talvisin ole. Kesä/ruskaturistit on ne usein laittanu tylsään terään. Pahin ongelma on kuitenkin talvipakkasilla hanskat käessä puristaa metallisesta varresta. Riippumatta hanskoista se varsi on erittäin liukas!

Meinas viime kaamoksella käyä hassusti pimeellä. Kaveri pilkko puita ja menin se taakse hieman sivuun ottaan pilkottuja puita (ISO VIRHE..). Se siinä jatko hakkaamista ja aattelin ettei oo ihan paras paikka kyykistyä. Syliin kuitenkin mahtu vielä ja mietin että vielä yhen puun otan. Samalla kun nousin kyykystä niin kaverilta kirves tietty lipes ja lens suoraan mun sääreen. Kipua ei heti tuntunu joten aattelin että nyt joko on osunu helskutin pahasti tai sitten on käyny tuuri. Ja ei onneks käyny pahasti. Kuhmu vaan tuli.

Kunnioittakaa siis kavereita joilla on kirves, pitäkää varoetäisyys ja varsinkin pimeässä talviyössä korvessa.

Lisääjä Sissi Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 11.21:

Jos käytettävissä on hakkuupölkky, kuten usein valmiilla tulipaikoilla on, paras asento on jalat kevyesti harallaan, kädet lievästi koukussa ja sellaisella etäisyydellä, että nostettu kirves "putoaa omalla painollaan" eli vain vähän voimaa käyttäen halkaistavan puun päälle.
Jos tulee huti, kirves jatkaa rataansa jalkojen välistä taakse.
Harjoittelemalla oppii; onneksi minulla ja veljilläni oli noin 12-vuotiaasta alkaen mökillä ollessa tunnin klapintekovelvoite päivässä. Ja tahkokin löytyi vajasta eli vehkeet pidettiin kunnossa!

Lisääjä Henna Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 11.36:

Tota mää just tarkotin, "omalla painollaan".

Lisääjä Nimetön Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 11.52:

Klapia tehdessä ei tarvi voimaa, mutta halkoja tehtäessä voima on kyllä avuksi.

Meillä ei tuota velvoitetyöllisyyttä kersoina ollut. Mutta jos töihin ei osallistunut, oli mentävä väsymyksenpoistolavalle, termi joka edesauttoi kasvamaan pojasta mieheksi. Tuo pakkotyö tuntui silloin alle kouluikäisenä täysin kohtuuttomalta, myöhemmin sitä arvosti ja nykyajan Nintendo-nuorille sitä voisi kyllä suositella.

Lisääjä Sissi Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 12.20:

Joo, jos tarkoitat metrin halkojen tekoa 8 tuuman koivunrungosta, voimaa kyllä tarvitaan!
Ei riitä pelkkä kirveen "pudotus"...

Lisääjä Henna Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 12.39:

No ei siihen riitä yks nainenkaan.

Lisääjä Terhi Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 13.02:

Mä arastelin ennen kirveen käyttöä enkä pilkkonut puita kuin silloin, kun oli pakko. Pelkäsin lyöväni just jalkaan. Mä sahasin ja kaveri pilkko. Mutta sitten sattu sellainen juttu, että silloinen miesystävä jätti. Ei se vielä mitään, mutta kun kertoi saman tien hyppäävänsä toisen naisen kelkkaan. No sitähän ei naisen luonto tietenkään siedä! Jotenkin oli pakko päästä purkaan itteensä ja otin mökillä kirveen kouraan. Kuvittelin sen pään siihen pölkylle ja johan rupesi kirves heilumaan. Innostuin siitä niin hirveesti, että parin päivän päästä uhosin kaverin mökillä tekeväni sille ison halkopinon. Kaveri katteli vähän aikaa, mutta totesi sitten homman olevan niin hurjan näköistä, ettei ilkeä vierestä seurata. Aggressiot on jo häipyneet ajat sitten ja ymmärrys tullu tilalle, mutta kirveen käyttö on edelleen samannäköistä :)

Tekniikka on siis ilmeisesti väärä?

Lisääjä rance Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 13.07:

Terhi, jos tekniikka olisi väärä, olisit silloin ekakerralla tunnekuohun vallassa tehnyt haaverin.
Tekniikka on hyvä silloin, kun se antaa tuollaiset virheet anteeksi.

Lisääjä Terhi Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 16.58:

No sitten täytyy jatkaa samalla tyylillä. Tää kyseinen henkilö näytti mulle ne tekniikat, muttei oppi mennyt silloin vielä perille. Ei miesraukka varmaan arvannut, että oma pää joutuu myöhemmin kohteeksi :)

Ei vaan, oli mukava tyyppi, täytyypä lähettää virtuaalinen lentosuukko kiitokseksi!

Lisääjä omat polut Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 18.55:

Tuoreet metriset pöllit(vaikka 20 tuumaset) halkeaa nätisti kunnollisella kiilalla, armonisku vaan kirveellä.

Lisääjä RÖH~ Perjantai, 31.Lokakuu, 2003 - klo 21.04:

Helsingin Seudun Lapinkävijöille on mm. Karjakaivolla ylä- ja alatupa, jossa jälkimmäisessä puilla lämpiävä sauna ja saunojilla lämpiävä lampi.

Perussääntönä se, että puita on riittävästi seuraavien tulijoiden tarpeisiin.

Teen yleensä puita muutaman saunanlämmityksen tarpeisiin sitä ajatellen, etä seuraavat saunojat ovat hintelkää peruskoulunopettaja- tai nykynaisväkeä, joilla lihaskunto, sen määrä ja edelliset yhdistävä koordinaatio ei riitä turvalliseen puiden pilkkomiseen.

Yleensä puita tekemättömät käyttäjät kiukuttelevat siitä, että puutalkoita on liian harvoin, kun käytössä olleet, pilkotut puut ovat riittäneet vain kahteen saunomiseen.

Kliffaa:jätin edellisestä valittaneiden viestin vastineeksi jonkin maininnan siitä, että varustamalla sauna vastuksilla saisi saunomisen järjestettyä mukavasti kukin raahaamalla paikalle pari traktorinakkua a' 24 kg/kpl.

Jostain syystä näitä suurkuluttajia/valittajia ei koskaan näy rankatalkoissa eikä puutalkoissa, kun porukalla pätkitään harvennettua puustoa oksineen sauna- ja kaminatarpeiksi.

Lisääjä Jussi (Jussi) Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 16.46:

Jatka vaan Terhi samaan malliin,mutta malttia kaikessa pitää olla :))

Lisääjä Henna Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 17.38:

Lähes aina joku riski on pilkkonut yli omien
tarpeiden tulipaikoille puita ,
mikä on kovasti ilahduttanut. (Karjakaivon
talkoot eivät kyllä enää kauhiasti kiinnosta,
kiitti vaan Röh).

Lisääjä tmustak Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 17.54:

mikä ihmeen Karjakaivo??

Se mihin karja upotetaan???

Lisääjä Henna Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 18.15:

Karjakaivon alue Nuuksiossa Pirttimäen ja
Solvallan välillä (pari kilsaa Solvallaan).
Siellä on hyvä katettu tulipaikka sekä
Helsingin Seudun Lapinkävijöiden kaks
tupaa, sauna ja kammi.

Lisääjä tmustak Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 18.27:

Ahaa.

Siitä on 25 vuotta kun oon ollu siellä.
Jollain Pitkäjärvellä saunomassa.
Et sillei.

Lisääjä Terhi Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 21.10:

Kaveri käski kattoon yhen nettisivun, jossa oli seuraava teksti

"OINAS
Olet uudisraivaajatyyppiä, mutta halveksit avoimesti muita ihmisiä. Olet äkkipikainen, kärsimätön, väkivaltainen etkä välitä muiden neuvoista. Koulussa Oinaat eivät opi lukemaan, koska eivät halua kuunnella muiden ohjeita. Et ole erityisen mukava henkilö. Oinas vammautuu yleensä päähän ja saa täten v**n tyylikkäitä arpia tauluunsa. Oinas on vihamiehenä kiitollinen, koska hän äkkipikaisena hulluna tappaa uhrinsa välittömästi ja alkaa vasta tämän jälkeen kiduttaa ruumista. Tämä kertonee riittävästi Oinaasta."

Ei kai toi ole vaan totta??? Osaan mä sentään lukea, osaanhan?

Lisääjä Janis Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 21.27:

Olen ehkä uudisraivaaja, mutta siihen yhteneväisyydet jäävätkin. Oliko sivulla muista merkeistä kuvauksia? Sinänsä hauska kuvaus.
Arpia olen kyllä saanut, johtunee lähinnä tuosta uudisraivauksesta, kai...

Lisääjä Jussi (Jussi) Lauantai, 01.Marraskuu, 2003 - klo 22.58:

HUH.....onko Oinas tuollainen?????????...siis minäkin.Parempi kulkea omia poluttomia reittejä,niin ei tapahdu kauheita.:)

Lisääjä omat polut Sunnuntai, 02.Marraskuu, 2003 - klo 09.17:

Oho, osupas kohdalleen, ihan nikkiä myöten.

Lisääjä Terhi Sunnuntai, 02.Marraskuu, 2003 - klo 10.21:

Muakin rupesi ihan pelottamaan kuin lähelle osui, kun ajattelee noita mun kirjoituksia tossa edellä tän aiheen alla. Ei varmaan kukaan enää uskaltais lähtee messiin, jos laittaisin ilmoituksen tonne retkiseuraa haetaan alle :(

Täytyypä tästä painua tonne mettään yksistään häpeemään.

Mut halveksi en!!

Lisääjä (Pale) Sunnuntai, 02.Marraskuu, 2003 - klo 12.22:

Kas, halonhakkuuta, lempilajini. Vietin nimittäin talven 1980 halonhakkaajana metsätyömaalla, ihan tosi.

Saimme nimittäin urakaksi tehdä 10 metrin vesijohtolinjan noin 12 kilometrin matkalle metsän läpi. Kaatomiehet olivat erikseen ja minä ja toinen silloin nuori poju hakkasimme haloksi lähes kaiken, päivät kuluivat kirvesvarressa.

Ensimmäisellä palstalla paikalle tuli oikea vanhan kansan metsuri. Kertoi, että teki pokalla ja kirveellä parhaimmillaan ollessaan 10 kuutiota päivässä. Ja kyllä vaarilla kirves kädessä pysyi. Seurasi ensin räimimistäni, enkä osunut sitten mihinkään, vaikka olin käytellyt raksalla kirvestä pienen ikäni. Ukko pilkkoi huvittuneena pitkävartisella malliksi sellaisia pikku oksia ja kyllä minä vähän ihmettelin, että lyö pään päältä lähes millilleen.

Ukolla oli vähän ihmettelemistä muutoinkin touhuissamme, metsureita kun emme olleet vaan talven yli työllistetyjä raksamiehiä. Sahurit eivät osanneet katsoa oksapainoa tai mitään. Ensimmäinen tukkipuu kaatui puhelinlankoihin, toinen tielle, kolmas konkeloon. Sitä ei kukaan tahtonut rohjeta lähteä laukaisemaan. Muuan originelli ehdotti kympille, että tähän tilanteeseen kehitettäisiin teräskaarinen konkelosuoja, jonka alla olisi hyvä puuhastella. Toinen taas ehdotti, että se oksa, johon kaadon latva nojaa, ammuttaisiin aina haulikolla poikki "jos virma ostaa mulle panokset". Tässä vaiheessa metsurivaari hiiltyi, huitaisi kädellään ja harpoi mökkiinsä kovasti äristen ja päätään puistellen.

Mutta äkkiä halkomisen oppi eikä sellaista koivunkänkkärää, ettei olisi haljennut. Muistan, että tärkeintä oli sellainen rento ja korkeahko heilautus pään päältä, sellainen jossa veto alkoi ilman väkinäistä voimaa mutta päätyi riuskaksi sivallukseksi, kun kädet olivat pään korkeudella. Alimman kolmanneksen aikana ei kannattanut enää voimalla punnertaa vaan saatella. Mitään rannetta siinä ei käytetty, vaan vartalo ja kädet olivat jousina.

Kirveen oli hyvä olla kohtalaisen terävä ja pitkävartinen, mutta terän paksu ja teräkulman aika jyrkkä. Jos kävi niin, että kirves jäi hutkauksen seurauksena halkeamattomaan halkoon, ei siihen kannattanut lyödä päälle, saattoi katketa varsi sekä alimmaisesta että päällimmäisestä. (Kirveitähän oli aina kaksi.) Niinpä kannatti käyttää kiilaa ja lekaa suurimpiin jurriskoihin.

Osumistarkkuutta tietenkin tarvittiin, kuten luonnollista, sillä jos toinen isku tarvittiin, senhän oli hyvä sattua jo alkaneen halkeaman jatkoksi. Hyvä lyömäpaikka oli itsestä katsoen noin halon ensimmäisessä kolmanneksessa, siitä se halkeaa. Paksumpaa pitää lyödä aavistus lähemmäksi, jotta halkeaminen lähtee alkuun. Jos puu oli kaareva, "maha" käännettiin luonnollisesti alas. Nyrkkisääntökin oli, muistankohan enää oikein: koivu oksasta, kuusi oksan vierestä.

Kun varsi oli pitkä, ei jalkoja tarvinnut varsinaisesti varoa, huti jäi kauaksi. Alkuun tuli lekan kanssa joskus näpeille varresta, tiedättehän, kun saattaa lekan väärässä kulmassa alas, varsi lyö niin, että vesi tulee silmiin ja jätkäpoika kiroilee...

Lisääjä Nimetön Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 07.49:

Huomaa että Pale on asiaan joutunut perehtymään, jatkoa aiheesta.

Klapeja tehdessä: "pintaan pihkapuuta ja lehtipuuta sydämeen". Koivuissa kannattaa tarkistaa ydinhalkeaman suunta, jos sellainen on. Oikein visainen pölli kannattaa palastella pikkusiivuina, se pölli on tarkoitus pieniä, ei murskata kuin entisen miehen pää.

Sopivaa vaihtelua tuohon halkomiseen tuo kaadettavien puiden valinta, ajouran suunnittelu, puiden kaato ja halkomisen lisäksi pinoaminen. Pelkässä halkomistyössä saattaa paikat kipeytyä. Mutta enpä tiedä paljon mukavampaa hommaa kuin metsätyöt kiireettömästi, tervantuoksun ja kaksitahtipensan lemun sekoitus nuotiokahvien kera ovat huumetta.

Lisääjä BLUERAVEN Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 08.21:

Melkein kostuu silmät noita muistellessa...

Lisääjä Terhi Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 09.00:

No niin, tästä se alkaa! Ilmoittauduin juuri ea1:lle. Täytyypä vaan odotella vielä kuukausi, että sinne pääsee.

Mä en ihan käsittänyt mitä toi "pintaan pihkapuuta" tarkoitti. Siis eikö siihen halon päähän, kun se on pystyssä? Laitetaanko pitkittäin pölkylle ja sitten lyödään siihen kuoreen? Tarkoittaako tuo Palen mahan kääntäminen alas samaa asiaa?

kyseleepi kärryiltä tippunut

Lisääjä omat polut Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 09.16:

Me miehet ei mistään klapeista väännetä. Kyse oli väh. metristen pöllien halkomisesta. Nehän halotaan pitkällään maata vasten, pihkapuu parhaiten iskulla pintaan lähelle pöllin päätä. Lehtipuukin noin, mutta halkeaa suorempaan jos lyö pöllin katkaistuun päähän. Molemmissa kiila kätevin, ohuemmat kannattaa aisata moottorisahalla.

Lisääjä Terhi Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 09.29:

Ai, no kiitos valaistuksesta! Ei ihme, ettei menny jakeluun. Mä hyppään sitten noi ohjeet yli, sahaan ensteks ton kokoset. Sattuis muuten se haaveri, jos niiden kanssa alkaisi äheltämään.

Lisääjä Terhi Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 09.43:

Jaa, ehkei sittenkään pitäisi hypätä yli. Joskus nuotiopaikoilla on vaan just tollaisia pöllejä. Pitääpä vielä käännellä asiaa mielessä.

Vaikka taitaa jäädä kääntelyksi. Niillä nuotiopaikoilla ei yleensä ole kirvestä valmiina. Jos meikä täräyttää semmoiseen pikkukirveellä, ei taida paljon naarmua kummosempaa tulosta tulla. Ehkä vanhat konstit on parhaat.

Lisääjä Henna Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 11.13:

Harjoittelin viikonloppuna. Vitsi, se alkaa
luontumaan vähän isommallakin kirveellä.
Kiitos hyvistä neuvoista. Maltoin hädin tuskin
jättää miehille loput.

Lisääjä omat polut Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 12.44:

Naiselle klapintekoon Fiskarsin normaalivartinen paksunnetulla kiilamaisella halkaisuterällä soivin peli. Nyt vaan rautakauppaan syynäämään, vähän kuin golfmailoja valitsisi.

Lisääjä Henna Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 12.55:

Pitäsköhän ostaa isännälle fiskarssi
isännänpäivälahjaksi, samalla vois ostaa ne
kumisaappaatkin. Siinä olis kyllä rakkaus
koetuksella...ja joululahjaksi Sadan vuoden
savotta, niin johan vietettäs seuraava
isännänpäivä eri osoitteissa. Järjestelmädigi
taitaa olla isännän listalla ensimmäisenä,
mutta siinä kyllä koeteltais mun rakkautta.

Mitä ostaa miehelle, jota ei saa metsään
kirveelläkään? Myydäänkö noihin
digikameroihin jotain tilpehööriä, vaikka
laukkuja tms, jolla voisin yllättää.

Omat polut, ostan sen kirveen itselle
joululahjaksi, tai viimeistään
emännänpäivälahjaksi.

Lisääjä Nimetön Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 12.59:

Pikkukirveellä, jossa ei tuota halkaisuterää, on hyvä vuolla niitä makkarakeppejä ja laavuriukuja. Kuitenkin pienelläkin kirveellä saa mäntyklapin nätisti halki, kun lyö ja osuu keskelle pikku oksaa. Mutta ehdottomasti suosittelen kunnollista kirvestä, esim tuo yllä.

Jos on hyviä tervaskantoja niin tuollaisella pienelläkin kirveellä pärjää, tosin säästeliäs tulistelija ei polta koko kantoa kerralla, vaan palastelee polttopuiksi tarvitsemansa osan kannosta. Ainakin jos koko kantoa meinaa polttaa, olisi pidettävä huolta ettei aiheuta mesäpaloa, nuo kantojen tyvet ovat usein semmoista kunttaa josta ei tiedä, syttyykö se ensiviikolla vai vasta seuraavalla.

Lisääjä vaari Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 13.00:

Henna, kävikös isäntä katsomassa Siivekkään muuton? Digikameran kanssa se vois innostua luontokuvauksesta ja yhteiset vaellusluontokuvausretket (ihanan pitkä sana) vois olla kummallekin kivoja.

Lisääjä rance Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 13.02:

Osta hälle piilokoju, metsässä on paljon kuvattavaa jossa piilokoju on hyvänä apuna.

- metsään vaikka millä tekosyyllä ;-)

Lisääjä Henna Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 13.15:

Vaari, oot kyllä ihana, niin myönteinen
pakkaus, etten pilaa sun päivääs. Siis, joo
saisin varmaan mukaan kuvaamaan metsään
jos hommaisin sen järjestelmädigin,
digipokkari on jo. Sillee myönteinen pakkaus
se isäntäkin, että vie mut suht suosiolla
mettään (muttei hae pois, heh heh). Leffaan
meinaan kyllä keplotella koko perheen,
makso mitä makso. YES, vienkin koko
hullunkurisen pesueen isänpäiväleffaan ja
syömään. Onko liian itsekästä?

Lisääjä sama Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 13.16:

Ja rance kans,

Lisääjä Kivitasku Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 13.43:

Nimetön sanoi "Jos on hyviä tervaskantoja niin tuollaisella pienelläkin kirveellä pärjää"

Niistähän vasta pieni kirves pomppailee sinne sun tänne - en suosittele ainakaan voiman käyttöä.

Lisääjä Terhi Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 14.44:

Niin, tais niissä makkarakepeissäkin olla vielä harjoittelunpaikka :)

Noi tervaskannot mua kyllä harmittaa. Jostain syystä mä en meinaa niitä helposti löytää. Hajuaisti on niin huono, etten viittis kovin kauaa ryömiä ympäriinsä nenä kiinni maassa. Antakaas nyt joku hyvä vihje.

Tuota oman polun mainittemaa Fiskarsin kirvestä mä olenkin joskus käyttänyt. Hyvä on vehje, mutta kun pitää yksin kulkiessa saada rinkan painoa alas.

Lisääjä rance Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 14.50:

Parhaiten tervaskantoja löytää suolta tai suon liepeiltä. Muu osa puusta on jo hapertunut pois, mutta tyviosa on luunkovana juurenpätkineen uhmaamassa maailman tylyyttä.
Eikä haise terva, ennenkuin kirveellä kopauttaa halki. Vaikka pinta olisikin sateen kastelema, niin sisus palaa iloisesti.

Lisääjä rance Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 14.54:

Lapissa taas lähes kaikki havupuun kannot ovat tervaskantoja...

Lisääjä vaari Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 14.59:

Männyn kanto tervaantuu. Ei tosin jokainen, mutta muutamasta männynkannosta kyllä yx pitäis olla ainakin vähän tervas. Kirveellä silpasee kannon kyljestä "terveeseen" puuhun ulottuvan lastun niin jopas selviää onko kanto tervainen.

Lisääjä Terhi Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 15.00:

Yes, yes! No nythän niitä sitten pitäisi löytyä!

Oon mä niitä kantoja vähän potkinut, mutta kuvittelin, että niitten pitäisi haista muutenkin, poltettaessa kun haisee niin kamalasti. Hö, mä oon taas kuunnellu huonosti niitä neuvoja.

Lisääjä vaari Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 15.08:

Se silpasu siitä kannon kyljestä, kun se tervas on vähän tiukempaa puuta, ja kun on koputellu jo viittätoista lahoa kantoa, ja sitte osuu se tervas, niin tahtoo olla vähän veltto se ote kirveestä, Niin se kirves kimpoaa melko helposti ,joten silpase semmoselta sivulta jolla ei ole ketän edessä jos kirves lähtee kuin mummon hammas jäisestä kinttaasta.

Lisääjä (Pale) Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 15.44:

Olen ollut huomaavinani, että kallioisilla metsäseuduilla tervaksia esiintyy taajaan. Ja tietenkin vanhoilla metsäpaloaukeilla.

Jos metsässä hiihtelee talvisaikaan, jokainen hangesta tököttävä männynkanto, joka ei ole sahan tai tuulenkaadon jäljiltä, on melko varmasti tervas.

Tervas ei sovi vaikkapa telttakaminaan koska nokeaa.

Lisääjä rance Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 15.52:

Silloin mänty on hidaskasvuinen, alkaa sen vähän ennen sen pystyynkuolemista sen ydinosaan kertyä pihkaa ja muita entsyymejä. Vanha kansa sanoi vielä puun lopullisesti kuoltua pihkan valuvan alas, puun tyveen.
No, yhtä kaikki, tällaiset kituliaasti kasvaneet pystyyn kuolleet männyt ovat tyvestään sitä tervaskantoa, mikä on vesisateella on kultaakin arvokkaampaa.

Lisääjä Nimetön Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 16.07:

Niin, sanoin hyvä tervaskanto. Eihän tuollaisen kanssa tarvitse kuin puukolla vähän lastuta, jo on keitinorrelle paikka. Vielä parempi on tervatautinen latva. Tervatautihan on leviävä tauti ja metsämiehen silmä hakee näitä (ainakin omassa metässä).

Niin tervatautisen kanssa ei ole leikkiminen, ei tule rakovalkeata, mutta nopeasti lämmin ja mustaamakkaraa. Ensimmäinen lämmin tulee kun tuollaisen puun kaataa ja sitten viimeinen kun sammuttelee metsäpaloa. Poltellaan tervatautisia talvella ja sateilla. Järkevä ottaa myös jonkinmoisen kimpaleen tällaista puuta repun pohjalle, eikä haittaa vaikka uittaisi vedessä, palaa ja savuaa komeasti.

Näillä tervatulilla ei kyllä kannata myöskään grillailla, mutta pakin ja pannun saa nätin väriseksi nopeasti.

Kelohan se tietysti olisi mieluisin polttopuu. On se vain itsekästä poltella komeaa keloa tunnelman takia. Maassa monesti on sopivia oksia ja kaatuneesta kelosta on helppo napistella kovat oksat tulipuiksi, vaikka sillä intiaanikirveellä. Mutta jos sataa vettä, silloinhan kunnon tulet ovat tarpeen, pienen kirveen kanssa ranteisiin tulee jännetupen tulehdus ja kaatosateessa pikkukirves lipeää kaverin jalkan märästä rukkasesta. Isolla kirveellä kun humauttaa, saattaa parhaimmassa tapauksessa sadekin lakata.

Lisääjä Duommá Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 16.39:

Meillä kävi tuuri viikonloppuna.
Vähä-Riutan halkovajake oli typötyhjä, vain kolme isoa säkillistä tyhjiä pulloja nurkissa. Ulkopuolella makasi muutama vyötärönvahvuinen metripölli sademärkänä. Sahakin siellä oli, mutta terä mitääntekemättömässä kunnossa.
No, kaverilla oli ketjusaha, oli saanut sellaisen ja otti nyt ensimmäistä kertaa mukaan. Hyvä kun otti, sillä me saatiin poikki semmoinen märkä pölli yllättävän hienosti. Kuuma tuli, mutta saha puri! Olis se mun pikku Fiskarsin stilettisahallakin mennyt, mutta olis ollut kauhee työ.
No niin, saatiin pilkottua sen verran et tulet syttyi ja paloi ihan mukavasti. Sitten kohta alkaa kuulua ääniä ulkoa, sinne tuli auto, ja ihan kuin siellä olis heitelty kuivia halkoja pinoon! Ihan totta, tuli huoltoporukka pimeessä perjantai-illassa tuomaan meille puita.
Et kyllä Birgitalla puuhuolto pelaa. Ja oli kyllä mukava istua tulilla kun oli tehnyt töitä sen eteen. Puutäydennys oli hieno palkinto uurastuksesta.

Lisääjä omat polut Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 16.42:

Juu Terhi en suinkaan suositellut sitä kiilateräistä Fiskarssia retkikiveeksi, ihan vaan peruskäyttöön klapintekoon, miten nää naiset aina ymmärtää kaiken väärin.

Lisääjä Terhi Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 17.49:

ja miehet meijät naiset ;)

Lisääjä Duommá Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 18.01:

Eikä se aina ole sukupuolesta kiinni...
Mie ymmärrän usein miehet väärin.

Terhi muuten, suotta pelkäät menettäväsi potentiaalisen retkiseuran jutuillasi. Mie ainaki voisin lähtee.

Lisääjä Terhi Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 21.52:

Käys kattoon Duommá retkiseuraa puolelta. Rohkaistuin kuitenkin :)

Lisääjä P33l0 Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 22.26:

Otsikkoon palaten: harjoittelu vaaratilanteita varten?

Sorry nyt vaan, mutta eikö 90% palstan aktiivikirjoittajista ja -lukijoista harrasta lappia ja ns. "oikeaoppista vaellusta" ihan tasan vaan sen takia, ettei ole asennetta/munaa/rohkeutta/younameit tehdä mitään haastavaa.

Ok, jollekkin ensiaskeleita ottavalle lappi ja myöhemmin lapin talvi on ihan hyviä steppejä. Mites muut? Joku vinkuu rahapuolta, joku on lapissa valmiiksi, parit naispuoliset elävät vielä "eron yli", peruskoulunopettajat miettivät... hmmm..

Eihän sitä tarvitse yhtään mitään, eikä edes sitäkään. Lopuille kuulostaa vaan nyt taas tekosyiden etsimiseltä miksi en tarvitse tehdä edes sitä pientä askelta ylittääkseen itsensä.

Olipa se "ylitys" mitä tahansa, kuinka vaatimatonta, niin se varmasti on myöskin todella palkitsevaa ja opettavaista.

Kuka tunnustaa ekana?

Lisääjä 0l33P Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 22.28:

...siis ylittäneensä itsensä.... :)

Lisääjä ope Maanantai, 03.Marraskuu, 2003 - klo 23.17:

mitä sää oot tehny, laskenu laudalla mäkee vai?

Lisääjä BLUERAVEN Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 08.20:

????????
????????
..YLITTÄNEET ITSENSÄ????

Tuo oli jotain täysin käsittämätöntä, mikä ei liity retkeilyyn tai vaeltamiseen millään tavalla.

No, joillekin riittää itsensä ylittämiseksi jo liikkeelle lähteminen...

Lisääjä BLUERVAEN Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 08.22:

Ensimmäinen askel vaaratilanteiden välttämiseksi on sen oivaltaminen, ettei itseään tarvitse ylittää....

Lisääjä Terhi Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 08.53:

Mä en nyt ihan ymmärtänyt tosta kysymyksestä oikein mitään muuta kuin, että oletko ylittänyt itsesi.

Mä taidan meinaan täyttää jokaisen kohdan tosta seuraavasta: "Joku vinkuu rahapuolta, joku on lapissa valmiiksi, parit naispuoliset elävät vielä "eron yli", peruskoulunopettajat miettivät". Rahat on vähissä ton puolen vuoden vapaarouvatar jakson jälkeen, oon Lapissa valmiina, oon kirjotellu täällä existäni ja joskus tarttee vähän niinku opettajan tapasena toimia :) Tää Suomen Lappikin on mun ehdoton suosikki.

No joka tapauksessa ittensä tulee ylitettyä ja vähän turhan useasti. Emmä mitään extremeä harrasta, mutta välillä tulee kaikkea sellaista tehtyä mikä pelottaa niin p...ti. Pahin paikka oli Alpeilla toissa kesänä. Olin siellä korkeanpaikankammoisena patikoimassa kaverin kanssa. Yhtenä päivänä (kun idiootteina ei seurattu merkittyä reittiä) jouduttiin semmoiseen paikkaan, jossa polku oli täysin sortunut ja pudotus vieressä oli huima. Kaveri hyppäs yli kuin tyhjää vaan. Meikä jäi mamaan toiselle puolelle, mutta ei siinä itkua auttanut ruveta vääntään, yli oli mentävä. Mutta kyllä jalat tärisi, kun päästiin taas tukevalle alustalle.

Kaikista tyhmintä tossa jutussa oli, että meillä ei ollut minkäänlaisia turvallisuusjuttuja mukana, ei köyttä eikä ees ensiapulaukkua! Niin, etten kauheasti kehuis.

Lisääjä vaari Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 09.16:

Se on se itsensä ylittäminen jokaiselle "henkilökohtainen". Joku raahautuu napajäätikön poikki pelkät shortsit jalassa ja tykkää että ylitin itseni, olen jotain. Ja ihan varmasti onkin. Toinen lukee vanhoilla päivillä ylioppilaaksi ja tykkää että ylitin itseni, olen jotain. Ja ihan varmasti onkin. Nämä asiat ovat täysin verrannollisia näiden ihmisten omasta mielestä. Ja mun kans.

Lisääjä Sissi Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 10.08:

Minkä takia sitä pitäisi "ylittää itsensä". Vaellan siksi, että se on hauskaa.
Suomen Lapissakin riittää vielä nähtävää...
Ei minulla ole mitään tarvetta - eikä kyllä rahaakaan- lähteä johonkin Nepaliin 5000 metrin korkeuteen "trekkaamaan" tai harrastamaan Alpeille offpistehiihtoa 50 asteen rinteissä.

ps. En edes omista voimassaolevaa passia! Meni vanhaksi vajaa vuosi sitten ja passia vaativiin ulkomaanreissuihin ei ole ollut tarvetta, ei edes Viroon!

Lisääjä Terhi Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 10.36:

Vaari on sitten fiksu ihminen!

Lisääjä Nimetön Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 10.43:

Viroon ei tarvita kohta passia ...

Lisääjä vaari Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 10.48:

Mitäs ja kukas sinne tyhjään maahan, pyytää vaan niitä tuomaan tullessaan jos jotain tarvii. (Vitsi, vitsi)!

Lisääjä Mr C Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 10.53:

Näinkö sitä pitäisi itsensä ylittää, että voisi elämänsä onnellisena lopettaa...(lainaus: Katri Vala "Kukkiva maa")


Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus!
Suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!"

Lisääjä Henna Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 10.59:



(Päivi Lipposta ymmärtää päivä päivältä
paremmin)

Lisääjä Terhi Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 11.11:

Kyllä mä vaan nautin tuosta "itsensä ylittämisestä". Onhan se upea tunne jälkeenpäin: Tein sen sittenkin!

Ne on niitä parhaita muistoja jälkeenpäin. Toiset parhaat muistot on niitä totaalisen rauhan ja rentouden tunteita.

Lisääjä Nimetön Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 12.27:

Minä en ymmärrä "itsensä ylittämistä". On vain asioita joita voi tehdä tai ei voi tehdä. Jos selviäisi hengissä karhunkynsistä ja iskisi karhun nyrkillä kuoliaaksi, silloin olisi ylittänyt inhimmilliset rajat ja samalla itsensä. Jos taas pelkää vaikka pimeää ja uhmaa pelkoaan, saattaa tunne jälkeenpäin olla hieno, mutta silloin on ylittänyt ainoastaan pelkonsa.

Jos taas nauttii esmes napajäätikön rauhasta ja haluaa käydä pohjoisnavalla, silloinhan joutuu ylittämään satoja kilometrejä jäätikköä, tavallisia askelia hevetin paljon, välillä aurinkopaistaa ja välillä ei. Täysin inhimillistä että välillä olo tuntuu epäinhimilliseltä, supersankariksihan sitä voi itseään tituleerata, mutta etkös vain sankari ole toteuttamassa suunnitelmaasi ja mielihalujasi, ei sen kummempaa.

Lisääjä Nimetön Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 12.28:

Ylittänyt pelkonsa, heh. Kohdannut pelkonsa tarkoitin.

Lisääjä BLUERAVEN Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 13.48:

Aiheesta löytyy mietiskelemisen arvoista tekstiä Kojon Kuukkelin jäljillä-teoksen loppupuolelta.

Lisääjä Terhi Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 14.36:

Toi mun edellä oleva esimerkki tais olla just noita pelkojensa kohtaamista ja voittamista. Mut kyllä tuo "itsensä ylittäminen" on mun mielestä muutakin. Jo se, että pitää takapuolensa kiinni tuolissa tunti toisensa jälkeen vaan oppiakseen jonkin asian, vaikka tekis mieli leijailla ikkunasta ulos kirkkaaseen auringon paisteeseen, on ittensä ylittämistä. Nytkin ylitän täällä parhaillaan itteeni :)

Lisääjä Nimetön Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 14.48:

Hm, se leijaileminen ikkunasta ulos taas olisi minun mielestä itsensä ylittämistä :). Kaikki mikä ei ole luonnollisesti tehtävissä, tai selitettävissä, on ehdottomasti omien rajojen ylittämistä.

Lisääjä Duommá Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 18.32:

Tota... olen vähän hämilläni, kuten näköjään moni muukin. P33I0 yllätti meidät.
Onhan vaellus haastavaa! Kyllä minäkin paljon teen retkiä ihan rutiinilla, mutta niihinkin sisältyy aina -huom! AINA- haasteita, joista pitää suoriutua jotenkin.
Minä tykkään vaellella leppoisissa kesäolosuhteissa UKK-puistossa, pakoilenko siis haasteita? Kenties, mutta miksi muodostaisin retkeni (=elämäni!) sellaiseksi, misä en pidä. On minulla "haastavampiakin" retkiä mielessä, ei siinä mitään.
Kenties suurimpana haasteena retkilläni koen pyrkimyksen tasapainoon itseni ja ympäröivän luonnon kanssa. Kaikki eivät ole tästä sangen tärkästä tavoitteesta kiinnostuneita, senkin olen retkilläni kokenut.

Elämä on jatkuvaa itsensä rajoilla keikkumista. Joskus sitä yrittää ylittää itsensä. Toisinaan rima putoaa, tömähdys kirveltää.


Pitää tehdä tilaa koneelle, takana on jonoa.

Lisääjä Ahmatti Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 22.25:

Itsensä ylittämiset, tuntuu jotenkin pentumaiselta
Tulee mieleen yllytyshullujen julkisuudenkipeät
osallistujat. Ei tunne minkäänlaista tarvetta loi-
kata jostain tjms.. Takana pirun tylsä ja riski-
tön elämä, jos tuollaisilla tempuilla joutuu
sisältöä hakemaan.

Lisääjä Terhi Tiistai, 04.Marraskuu, 2003 - klo 23.55:

Kiitti Ahmatti kohteliaisuudesta! Tuntuu kivalta olla pentumainen :)

Muistaakseni sanoin tuota hommaa tyhmäksi ja idioottimaiseksi enkä kehuvani sillä, päinvastoin. En suosittele muillekaan. Sen sijaan korkeanpaikankammon uhmaaminen lähtemällä ylipäätään tuolle reissulle on edelleen mielestäni itseni ylittämistä ja siitä tuli hieno olo! Ja oli kokonaisuudessaan hieno reissukin.

Lisääjä Nimetön Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 08.21:

Joo, ei kyllä Terhin turinoista ole koskaan pentumaista kuvaa saanut, täysin päinvastoin. Kun aikuinen mies (olenko) huomaa ihailevansa jonkun naisen vaelluskokemuksia, täytyy kunnioittaa näitä tasa-arvon ja itsenäisyytensä löytäjiä.

Ahmatin kanssa kyllä samaa mieltä, noitten duudsoneitten kanssa en nousisi edes samaan linja-autoon, vikahan on ilmeisesti päässä? Kenekä päässä, tai missä päässä, se taas riippuu perspektiivistä.

Lisääjä Terhi Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 08.26:

Niin muuten, tuon hyppäämisen tausta oli se, että ei päästy enää oikein palaan takaisinpäin. Oltiin hölmöinä seurattu sortuvaa polkua liian pitkälle. Toisekseen sieltä lähesty tummat pilvet, ilta oli hämärtymässä ja meillä oli vaan pikkureput mukana, koska kuljettiin vuoristomajojen kautta. Niissähän saa huoneen lakanoitten kanssa ja ruuat. Onneksi kaveri oli tuossa tilanteessa kylmän rauhallinen, ainakin ulospäin :) Olisi muuten ollut oman itsensä kokoaminen huomattavasti vaikeampaa.

Jälkeenpäin oon miettinyt, kuinka monta virhettä tuon reissun aikana teki. Olisi etukäteen miettiminen vähän auttanut. On se hölmöä, että tänne Suomen Lappiin varustautuu paljon paremmin kuin jonnekin ulkomaan reissulle. Ei ihme, että täällä useasti pyörittelee noille ulkomaan eläville päätänsä. Itte on ihan samanlainen siellä ulkomailla vuorostaan.

Lisääjä Terhi Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 08.36:

Oho! Täältähän tuli lisää kohteliaisuuksia. Menee ihan päästänsä pyörälle!

Lisääjä omat polut Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 09.12:

Kokeilkaa retkiluistelua, olo on aluksi kuin vierasta ympäristöä pelokkaana tutkivalla eläimellä, uskallanko mennä tuosta salmesta, kuinka lähelle avovettä jne. Ei sitten liian isolla porukalla, siinä tyhmyyden tiivistyessä jännitys katoaa.

Lisääjä Maria Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 09.29:

Minun huimimmat itseni ylitykset liittyvät siihen,
että saan tietyissä tilanteissa pidettyä suuni
kiinni

Lisääjä Nimetön Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 09.34:

Hienosti sanottu, "tyhmyyden tiivistyessä jännitys katoaa", sopisi vaikka paperialalla yt-neuvotteluihin.

Lisääjä P33l0 Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 09.53:

Mukavuusalueesta ja sen reunojen hakemisesta tai ylittämisestä eli oppimisesta lähinnä kirjoittelin.

Jostain suivaantuneena ilmiöön jossa pönkitetään omia luutumia ja samalla haetaan muilta tukea kapea-alaiselle ajattelulle ettei vaan tarttis lähestyä mukavuualueen reunoja tai muuttaa mitään jo opittua tapaa.

Lisääjä BLUERAVEN Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 15.45:

Maria, veit jalat suustani...

Lisääjä BLUERAVEN Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 15.57:

Tunnustan kyllä joutuneeni useammallakin reissulla tilanteisiin, joista selvittyäni olen tuntenut ylittäneeni itseni.
Tosin jälkeenpäin ajatellen nuokin tilanteet olisi pitänyt osata välttää, mutten varmaan koskaan kasva niin aikuiseksi, että siihen pystyisin.
Totaalisin itsensäylittämiskokemus on kuitenkin toissavuoden kesävaellukselta, kun ensimmäistä kertaa osasin ottaa rauhallisesti ja nautiskellen:)

Mutta asiaan: Vaaratilanteden välttämiseksi olen koettanut noudattaa yksin vaeltajan neljää peruskäskyä:

1. Älä kaadu
2. Älä kaadu yhtään kertaa
3. Älä veistä itseäsi valtimoon
4. Älä polta itseäsi polttoaineella

Näitä en ole itse keksinyt, vaan kuullut toiselta yksinvaeltajalta, joka kaikin mokomin voisi korjata ne kohdalleen, mikäli lueskelee näitä turinoita

Lisääjä Terhi Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 16.11:

Mä voisin lisätä tohon

5. älä kävele puuta päin

Lisääjä Maria Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 16.18:

Kiitos Blueraven yksinvaeltajan peruskäskyistä ,
teen tuosta huonetalun.
Äkkisellään en keksinyt tuohon mitään kunnon lisäystä..

Lisääjä omat polut Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 17.37:

Talvella: Älä kastele jalkojasi.

Lisääjä Tre Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 18.36:

Ai miksi Terhi tuollaisen lisäyksen keksit!?

Lisääjä Metsäkemisti Keskiviikko, 05.Marraskuu, 2003 - klo 19.02:

Tämä itsensä ylittäminen vs. mukavuusalueelta poistuminen lienee vaelluksen koko juju ja syy miksi tämä homma on joillekin niin addiktoivaa. Se miten ja millä tasolla nuo asiat itse kullekin toteutuvat on monisyinen vyyhti ja hyvin henkilökohtainen kokemus.

Fyysinen puoli, henkinen puoli ja älyllinenkin puoli joissain aktiviteeteissä liittyvät tähän.

Jos mietin omia parhaita reissujani niin ne ovat ne joiden jälkeen olen fyysisesti aivan puhki ja joilla olen ollut äärimmäisen varuillani tai suoranaisesti pelännyt osan aikaa. Pelkkä metsässä dokaaminenkin on joskus kivaa, mutta ei siitä ainakaan minulle jää mitään mieleen. Eikä ne ole ne dokausreissukuvat joita tulee ensimmäiseksi kaverille näytettyä.

Tuo Terhin tarina on yksi hyvä esimerkki. Hän muistanee lopun ikäänsä sen yhden askeleen. Kuka tietää vaikka se askel jäisi kummittelemaan selkärankaan niin että joskus on pakko päästä kokeilemaan olisiko vastaava askel nykyään helpompi. Tai menisikö niitä askelia jopa viisi peräkkäin...

Painava reppu, ultrakevyt reppu, pitkät päivämatkat, eteneminen vain pimeässä, tyylikkäät Gourmet-sapuskat jossain korvessa, kastematojen ja muurahaisten syönti, pelkkä onki mukana reissuun lähtö, alasti pelkässä Pahkasikapropellihatussa vaellus...

Tyylejä riittää

Lisääjä Ahmatti Torstai, 06.Marraskuu, 2003 - klo 00.28:

Terhi: En nyt ajatellut sinua, vaellusta yleensä
tai edes Alpeilla. Kommentti lähinnä siitä mitä
termi "itsensä ylittäminen" toi välittömästi mie-
leen. Henkilöitä jotka silmät pyörien kiipeävät
rapistuneeseen tehtaanpiippuun, juovat kympillä
litran tervaa tai makaavat kusiaispesässä vaahto-
suisen juontajan riemuitessa vieressä.

Riskejä joutuu vaelluksessakin ottamaan, mutta
pyrkimys on minimoida vaaratekijöitä.

Lisääjä Nimetön Torstai, 06.Marraskuu, 2003 - klo 08.10:

Juuri näin, pilkkimieskin hukkuu jäihin kalastushimonsa takia, ei uhmatakseen luontoa samalla ylittelemällä itseään. Jos taas heikoillejäille on mentävä tarvitakseen jännitystä elämään ja vaarallisia tilanteita, silloin toiminta on minunmielestäni sairasta.

Lisääjä Nimetön Torstai, 06.Marraskuu, 2003 - klo 09.48:

1) Opettele kaatumaan
2) Älä ota puukkoa tai kirvestä reissulle
3) Älä käytä trangiaa

Edellämainitut taidot ovat tarpeen niin baarireissulla kuin vaelluksella. Korostuu iän ja kokemuksen myötä.

Lisääjä Aropupu Torstai, 06.Marraskuu, 2003 - klo 10.51:

Itsensä ylittämisellä on hiukan negatiivinen imago nykyään, varmaankin johtuen tästä viime aikojen extreme-villityksestä. Mutta kannattaa ymmärtää itsensä ylittäminen vähän laajemmin, se ei ole pelkästään benji-hyppyjä ja muuta vastaavaa. Itsensä ylittäminen on sitä, että kokeilee jotain sellaista, jota ei ole aikaisemmin tehnyt ja jonka onnistumisesta ei ole aivan varma.

Tällaisia tilanteita tulee vastaan myös arkielämässäkin vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi työtehtävien vaihto johonkin mitä ei ennen ole kokeillut on tällainen vastaava "harppaus". Moni on puurtaa mieluummin siinä samassa tutussa tylsässä hommassa vuodesta toiseen oppimatta mitään uutta, kuin kokeilee jotain hiukan toisenlaista hommaa. Siinähän on se riski, ettei osaakaan tai ettei se olekaan mukavaa. Toiset taas tekevät yhtä hommaa sen aikaa kun se tuntuu mielekkäältä ja alkavat sitten etsiä uusia haasteita.

Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta sama ilmiö näkyy monessa muussakin. Jotkut ihmiset elävät koko elämänsä samaa rutiinia noudattaen ja toiset taas etsivät jotain uutta. Samoin on vaeltamisessa, toiset tekevät niitä samanlaisia reissuja samoissa maastoissa. Toiset taas tykkäävät etsiä uudenlaisia tilanteita ja elämyksiä (hyi mikä trendikäs sana...) reissullansa.

Kumpi sitten on parempi tapa elää ja vaeltaa? Se on jokaisen itsensä päätettävissä. Itse olen ehdottomasti samaa mieltä kuin metsäkemisti: Parhaita ja mieleenpainuvimpia reissuja ovat olleet ne, joilla on jollain tavalla joutunut ylittämään itsensä.

Lisääjä Terhi Torstai, 06.Marraskuu, 2003 - klo 11.19:

Voi Ahmatti sua! Enks mä saakaan olla
pentumainen?

Tre:lle: lisäykseen oli syynä omakohtainen
karvas
kokemus, seuraukset ei olleet kivat :(

Tiettekö mikä oli mun kuukauden reissun
kohokohta
siellä Brittein saarilla? Ajoin maastopyörällä!!!
Lähes 20 vuotta sitten mulla oli eka
käsijarrullinen pyörä ja mä kaaduin sillä
pahasti
ruuhka-aikana, kun aloin jarruttaa vahingossa
jaloilla. Onni oli, ettei henki lähtenyt. Mulla
jäi siitä hirveä kammo käsijarrullisia pyöriä
kohtaan. Irlannissa otin itteeni ekan kerran
niskasta kiinni ja sanoin, että nyt tyttö sitten
ajetaan eikä meinata. Jesta, se oli upeeta!
Ihan
arkipäiväinen juttu, mutta mulle hirveän iso
asia.

Lisääjä Ahmatti Torstai, 06.Marraskuu, 2003 - klo 18.21:

Tällä kertaa otin Aropupun tekstin talteen, siinä
on ennenaikaisen dementiantorjuntaohjetta kenelle
tahansa. Jos itsensä ylittäminen määritellään näin
, mielipiteeseen on helppo yhtyä, mutta kuinka mo-
nella rohkeus riittää uusiin haasteisiin.

Monille ihmisille jo työpaikan vaihdos on kauhis-
tus. Puhumattakaan potkuista. Junnataan vaikka
kuinka epätyydyttävässä tilanteessa.
Muutoskynnys on sitä pienempi, mitä nopeammin va-
litsee uusia olosuhteita. Väittäisin, jos mitään
oleellisia muutoksia elämässä ei tapahdu vuosi-
kymmeneen, on todella heikoilla, kun muutos tulee
niin ettei siihen voi itse vaikuttaa.

Lisääjä Tulistuva Perjantai, 07.Marraskuu, 2003 - klo 19.18:

Mitäs jos teidän kirveille ei ole töitä.Olet avotunturissa/puuttomalla alueella ja tapahtuu jotain joka vaatii yöpymistä.Saatko varvuista ehkä vähemmän kuivista katajan käkkyröistä kynsitulet?

Lisääjä Henna Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 10.16:

Kerropa ensin, mitä on "kynsitulet".

Lisääjä Tulistuva Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 10.44:

Pohjoisen pojat tekee pienet kynsitulet ja ovat lähellä tulta.Etelän miehet tekee vastaavasti iiisot roihut ja ovat kaukana(ei kärsi olla liki).Silleesti Hennaseni.

Lisääjä Henna Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 11.15:

Hmm. Tähän kohtaan kynsituli-hymiö, lämpöisiä ajatuksia))))

Lisääjä Nimetön Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 14.34:

Mitenkään en kykene ymmärtämään miten yöpyminen vaatii tulentekoa.

Lisääjä Tulistuja Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 17.06:

Onkos sinulla ikinä ollut kylmä Nimetön?Onko vaikeuksia kuvitella tilanne että tulen teko on ehdoton?OLI KAI KYSE HARJOITTELUSTA VAI?

Lisääjä RÖH~ Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 18.34:

Samaa mieltä Tulistuvan kanssa.
Viikko erämaassa telttailen, sitten jollekin majalle, joka on kuuma kuin sauna useita tunteja Tanperelaisten jäljiltä.
Ehkä ajatus on ollut lähimmäismyönteinen, lämmitetään pirtti niin kuumaksi, että se on lämnmin vielä viikon seuraavia varten.

Talvitelttailussa kuivuus on pääasia ja pakkasilla se hoituu mukavasti kuumentamalla vettä muovipulloihin tai 5 litran kanisteriin.

Harvoin kai tarveta on käyttää rakotulta, kun pienellä nuotiolla jo kuumentaa sen määrän vettä, joka sopivasti eristettynä kuivaa eristeenä käytetyt sukat ja muut kosteat vaatteet.

Saman ajaa pikkupakkasilla keittimellä lämitetty vesi.

Laavuretkuilu ei ole kevytretkuilua, vaikkakaan laavu ei paljoa paina: rakovalekean teko vaatii kirvestä ja pokasahaa.

Kevyemmin kuljet tunneliteltalla ja muovipuloilla.

Lisääjä jukkis Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 18.47:

Mulle tuli tuosta Terhin hypystä mieleen, kun
ekaa kertaa olin Käsivarressa, Lada ja iso teltta
retkuilukeskuksen takana Saanan juurella. Olin
innoissani kuin pikkupoika, hypin ja juoksin pit-
kin rinnettä, ja valuin alas. En ollut ennen koke-
nut niin korkeaa ja jyrkkää, sitä piti koetella
kaikin tavoin. Tietysti piti sitten tulla sieltä
lounaisrinteestä henkensä kaupalla alas, kun oli
lähtenyt laskeutumaan ei enää ylös päässyt takai-
sin! Pudottautuminen kesti 4 tuntia, ja olin alas
tultuani naarmuilla, verinen ja nääntynyt. Mutta
jotenkin olin "ylittänyt itseni", tunne ole hui-
kea kun katselin teltan ovelta jyrkännettä pimene-
vässä yössä. Pari viikkoa myöhemmin eräs naispuo-
linen kasvitieteilijä kuoli pudottuaan samalla
rinteellä. Ehkä se oli typerä temppu kokemattomal-
ta, mutta kuinka usein oma ja toisten henki vaa-
rannetaan liikenteessä pikku kaasutuksella tai
koukkauksella ilman että kukaan miettii mitään,
edes saamatta mielihyvää, hampaat irvessä?
Onko joukossa muuten ketään, joka olisi käynyt
Signaldalenin suulla törröttävillä Otertind-hui-
puilla? Mieli on kiehertänyt siitä asti kun näin
ne Paraksen reissuilla, mutta luulin ettei niille
ole asiaa ilman köysiä ja kiiloja. Jostain lännen-
puolelta kuitenkin kuulemma löytyy reitti, joka
vie huipulle nelivedolla ilman vermeitä. Kartasta
ei apua juuri ole joten reitin käynyt voisi antaa
vihjettä? Vaellusnetin uusimmat linkit-sivulta
löytyi yöunet vieviä kuvia! Ja harjoittelu vaara-
tilanteita varten on: 1.sään on oltava ehdottoman
kuiva. 2.on osattava keskeyttää tarvittaessa,
vaikka kuinka harmittaisi. Otertindillä kuoli just
syyskuussa 41-vuotias Tromssalainen biologi. Jos
olis pysynyt Tromssassa ei olis pudonnu, mutta ehkä olis jäänyt suojatiellä auton alle?

Lisääjä RÖH~ Lauantai, 08.Marraskuu, 2003 - klo 19.16:

Tasan varmasti meidät viikate korjaa,
montako onkaan vain tavallista orjaa
jotka ei koskaan röhkäise mieltään
sanoa kaiken, pidättämättä kieltään.

Kuolo kun tulee, mennyt on kaikki:
siksi pitää hakea elämälle saitti.

S:8)

Lisääjä Terhi Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 02.46:

Lueskelin päivällä hommia varten Prashnigin kirjaa erilaisuuden voima. Seuraava kohta sattui sopivasti osumaan tähän aiheeseen:

"RISKIT

-nauramiseen liittyy hölmöysriski
-itkemiseen liittyy ylitunteellisuusriski
-auttamiseen liittyy tunkeilemisriski
-tunteiden paljastamiseen liittyy haavoittumisriski
-ajatusten ja unelmien kertomiseen liittyy riski niiden menettämisestä
-rakastamiseen liittyy hylkäämisriski
-elämään liittyy kuolemisriski
-toivoon liittyy epätoivon riski
-yritykseen liittyy epäonnistumisen riski

Mutta riskejä pitää ottaa, sillä pahin vaara on jättää kokonaan riskeeraamatta. Ne, jotka eivät mitään riskeeraa, eivät tee mitään, eivät ole mitään eikä heillä myöskään ole mitään. He saattavat välttyä suruilta ja murheilta, mutta he eivät opi, tunne, muutu, kasva, rakasta...eivätkä elä. Varmuutensa kahleissa he ovat orjia, siten vapautensa menettäneitä.
Vain ihminen, joka uskaltaa ottaa riskejä on vapaa."

Taitaisi itelläkin olla joissakin kohtia tuossa riskinottokyvyssä parantamisen varaa. Ja reippaasti olisikin.

Äh, huomenna taitaa olla pää pipi :(

Lisääjä Ahmatti Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 02.59:

Mielestäni nuotion varaan ei kannata vaatteiden
kuivatusta suunnitella. Asu täytyy olla sellainen
että siinä tarkenee, vaikka vaatteet olisivat mär-
kiä.(kesäaika) Sadehan voi jatkua päiväkausia.
Vaatetus kuivuu parhaiten yön aikana päällä.

Vielä erikseen Finnmarksviddasta: Kylmällä ylän-
göllä kosteus on useinmiten niin suuri ettei vaat-
teet kuivu järjellisellä ajalla kuivumaan ripus-
tettuna. Lisäksi jostain tulee salaa hatun kokoi-
sia pilviä, jotka sataa juuri vaatteille, kun olet
unohtunut ajattelemaan muuta.

Lisääjä Terhi Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 10.08:

Olipas Jukkis hyvä vertaus tuo liikennekäyttäytyminen! Olen itekin tuota Saanan rinnettä katsonut sillä silmällä, että pääsiskö siitä alas, mutta olen jättänyt pelkäksi katteluksi. On näyttänyt siltä, ettei siitä alas pääse ilman jotain varusteita, mutta näköjään joku pääseekin.

Ei ole ollut vielä tarve tehdä varvuista ja katajankänkkyröistä tulia. Olen yöksi laskeutunut alaspäin tai sitten jättänyt tulet tekemättä. Jotenkin ei ole raaskinut niitä ruveta raapimaan. En siis tiedä kuinka kävis. Nyt kyllä tunnustan yhen jutun, mistä tulee varmaan sanomista. Mulla on aina sytytyspaloja varmuuden vuoksi mukana. Käyttelen niitä joskus märkien puitten kanssa, jos en jaksa ruveta nyhertämään. Hyvin ovat toimineet.

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Lisääjä omat polut Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 11.14:

Älä helkkarissa luovu niistä syttypaloista, voivat pelastaa reissun just silloin kun on satanut kolme päivää, kaikki märkää ja taistelumoraali ihan miinuksella. Yksi fiksuimmista varusteista.

Lisääjä jukkis Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 16.32:

Joo, eihän me savusilmät olla mitään duudsoneita
joiden "pitää pärjätä" ja suorittaa jotain, vaan
tarkoitus on useimmilla naatiskella tavallaan,
ilman suoritus- ja kilpailutilannetta, ellei nyt
sitä "ihtensä ylittämistä" lasketa. Miksi siis ei
kannettais sytykkeitä ym. sälää joka helpottaa
eloa ja oloa. Ja miksi taas kantaa ja käyttää ro-
jua joka vie fiilikset, jos ilman pärjää, vaikka
se olis kuinka hienoa ja testattua. Eihän mökkei-
lyssäkään ole paljon mieltä jos "mökki" on luksus-
tasoinen sähköineen ja koneineen, mutta silti voi
alkeellisissa oloissa käyttää pikku niksejä hel-
pottamaan jokapäiväisiä askareita. Jokainen löytää
sen oman rajan. Jonkin omasta mielestä vaatimaton
retkivarustus voi toiselle olla saavuttamattoman
hieno ja kallis, toisen mukava arkielo voi toisel-
le olla selviytymiskamppailua edes mökillä jne.
Yleensä nyt kaikki kuitenkin hakee reissuiltaan
OMAA arkipäivää karumpaa ja yksinkertaisempaa toi-
mintaa, miksi niitä pitäis verrata keskenään...

Lisääjä Pystyhonka Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 16.38:

Terhille: olen meidän porukassa ollut "tulentekovastaava" useammalla reissulla ja yksi minkä aina varmistan on se, että mukanani on kaiken varalta sytytyspalat. Yhden kerran ne ovat "pelastaneet" tuollaisessa tilanteessa josta nimimerkki "omat polut" kirjoittaa. En ole niistä muille huudellut koska jotkut pitävät sytytyspaloja turhuutena, mutta ne voivat ääritilanteessa olla todella tarpeen.

Joskus kuulee näitä "urbaanilegendoja" siitä kuinka taitavia poro- tai rajamiehet ovat tekemään nuotion.Varmasti heillä rutiinia onkin, mutta tietääkseni jo muinaiset erästäjät varasivat kuivaa sytykettä mukaansa kun lähtivät metsiin. Märkä koivu ei kunnolla pala vaikka on millainen erämies tahansa.

Lisääjä NakkeP Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 17.52:

Jukkis (16.32)
itse olen kanssasi samaa mieltä. Haen möksäelämästä samanlaisia fiiliksiä.
Toisaalta on aika hurjaa "julistaa", että näinhän se asia on. Tiedän valitettavan monta casea, joissa perheelle mökkielämä on pakkopullaa, ei viihdytä, mutta kun se faija haluaa lukea päreenvalossa, skeidata pimeässä ja haista savulta n. 15 min. mökille tulon jälkeen.
Kaverini teki mielestäni järkevästi: rakensi rannikolle mökin kaikilla herkuilla, on kaiken maailman koneet (tiski-, pesukone, micro...) ja härvelit... (+sisäinen jätehuolto = ei luontoon :)).
Tulos: perhe (vaimo + kolme tytärtä) ovat tyytyväisiä, menevät mielellään möksälle. Äijä itse himokalastaja, saa metskata rauhassa :)
Hänen perheelleen se sopii ja mielestäni ratkaisu tässä tapauksessa on oikea.

Lisääjä jukkis Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 17.55:

Se on muuten mysteeri tuo tulen syttyminen!
Useasti olen itsekin hämmästynyt miten helposti,
klassisella "yhdellä tikulla", tulet saa roihu-
amaan jopa sateessa ja märistä puista, ja taas
toisella kertaa ei tahdo onnistua millään!
Eräänkin kerran meitä oli kolme yrittäjää, oli
päällisin puolin kuivaa puuta, oli paperia ja te-
nua, vaan keittimellä ne iltakaffet lopulta kie-
hautettiin ennen telttaan menoa. Rupesi suorastaan
naurattamaan kun se puu EI suostunut palamaan,kie-
hiset just ja just lehahti! Ja tosiaan monesti ei
tulille niin suurta tarvetta ole, mutta kun kui-
tenkin tulee raapaisseeksi tikun ja heittää parin
märän risun sekaan niin avot--hetkessä on kunnon
notski pystyssä!

Lisääjä P33l0 Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 20.30:

Pakko on vastata tulistuvan provoon ja kysyä onko Hän koskaan missään mitenkään ollut ns. vaaratilanteessa? (tässä allekirjoittanut ei viittaa liikenteeseen, avioliittoon tai työolosuhteisiin)

Lisääjä VeePee Sunnuntai, 09.Marraskuu, 2003 - klo 20.41:

Pystyhonka...mistä on peräisin tuo uskomus että märkä koivu ei pala. Sehän juuri palaakin, ja hyvin. Pystykoivukin tosin pitää valita, jota alkaa polttamaan. Puolikuiva/mätö koivu ei pala.
Tuo on totta että poro- ja rajamiehet ottavat sytykkeet mukaan kun lähtevät tunturiin. Koska se sytytysvaihe on noissa märissä koivutulissa se aikaa vievin askare, siinä helposti saattaa puolituntinen vierähtää ainakin tällaiselta kokemattomalta. Sitten kun nuotion saa palamaan niin kestää vertailun honkatulien kanssa.
Jukkiksen tilanne, mitä lie puuta poltitte, on tuttuakin tutumpi. Jossakin maassa vain on sellaiset puut että ne ei pala. Joku kaatunutkin hyvän näköinen kelo saattaa pitää pintansa eikä syty, eli sieltä puusta on kaasut karanneet. Vähän niinkuin kuivassakin puussa joka on pitkään ollut vedessä.

Lisääjä Pystyhonka Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 09.13:

VeePee: luepas tekstini niinkuin se on kirjoitettu! Kirjoitin: "märkä koivu ei kunnolla pala..." En väittänyt ettei koivu pala vaan että se ei pala kunnolla! Vaikka en ole fyysikko niin maalaistalon poikana minulle jo lapsena opetettiin että märkä puu palaa huonommin kuin kuiva. Myöhemmin on selvinnyt että veden pitää ensin "kiehua" pois puun solukosta ennen kuin kunnollista palamista voi tapahtua. Voi olla että talveksi lepoon asettunut tunturikoivu on "vähävetistä" jotta pakkanen ei tekisi soluissa tuhojaan (onko kenelläkään asiasta tarkempaa tietoa?) ja siksi kuivempaa, mutta fysiikan lakeja ei valitettavasti taitavakaan erästäjä voi kumota. Vesi ei pala ja märkä puu palaa huonosti.

Lisääjä omat polut Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 09.27:

Jokainen Yliperällä retkeillyt tietää tuoreen tunturikoivun palavan kesät/talvet, muuta poltettavaa siellä kun ei juuri ole. Tunturikoivu eroaa onneksi tässä suhteessa ratkaisevasti eteläisemmistä serkuistaan.

Lisääjä vaaleansininen enkeli Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 14.00:

Onko Terhin sytytyspalat itsetehtyjä vai kaupallisia? Jos itse tehtyjä, niin millainen on toimiva "resepti" ja missä sotket?

Jukkis: Otertindille menemisestä kävelyreittiä on juttua täällä:
http://www.relaa.com/viewtopic.php?t=4307&sid=f09d55c8aa5f5febbf11b8f09686aa2e


Sissi: norjaan ja ruotsiin pääsee ilman passia, eikä matka tuntureille ole paljon pidempi kuin suomenkaan Lappiin, jopa lyhempi riippuen siitä minne on menossa. Ja ne maisemat. :)

Lisääjä Terhi Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 14.33:

Eipäs tullutkaan minkäänlaista halveeraavaa kommenttia mun sytypaloista. Aattelin, että suunnilleen kukaan muu ei niitä käytä, kun niistä ei ole puhuttu - ainakaan mun muistaakseni.

Mun käyttämät sytytyspalat on ihan kaupallisia. Nyt näyttää kaapissa olevan europa sytytyspala -nimisiä, 20 kpl paketissa. Niissä on sellainen raapasupinta päässä. Ei ole kalliita ja kun vaan silloin tällöin käyttää, niin harvoinhan niitä tarvii uusia ostaa.

Lisääjä Maria Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 14.50:

Mulla on mukana hätävarana ihan samanlaisia
kaupan syttypaloja. Näin jossain sellaista
valkoista ainetta, joka kuulemmaa on vielä
parempaa ja ekoloogista, onko näin? ja
mitähän se on?

Lisääjä jukkis Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 15.04:

Se valkoinen levy/palat omaa kyllä helpomman syttyvyyden kuin ne raapaistavat, ja palaakin paremmin. Iso haitta vain on, että tuppaavat murenemaan repussa, ja tartuttamaan naftaliinimäistä hajua ympärilleen. Niin että kannattaa pakata hyvin, ja erikseen ruoista.

Lisääjä VeePee Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 15.28:

Kyllä minä luin kommenttisi, pystyhonka, niin kuin se oli kirjoitettu. Tuossapa kuivassa puussa se tuoreen koivutulen niksi onkin, eli kesällä pystystä kaadettu pyöreä koivuhalko kyllä palaa ja kunnolla palaakin. Perustuu siihen että kun alkutulet on konstilla jos jollain saatu aikaiseksi, ja nuotiota aletaan pikkuhiljaa ruokkimaan isommalla ja tuoreemmalla koivulla, on ensimmäiseksi tiedettävä miten se koivu asetellaan siihen notskiin. Ja kun se asetellaan oikein, sopivan pystyyn, alkaa koivun sisällä oleva vesi tai neste tai mikä onkin lämpenemään jolloin se laajenee, fysiikan lakeja noudattaen. Ja kun koivu on muuten ehjä, ei siis halkaistu, niin vedelle tulee hoppu pois sieltä puusta. Se virtaa ihan lorona ulos halon päästä ja sitten ei kuivaa puuta puutu.
Taas on tiedettävä että minkä näköistä ja kokoista koivua kannattaa alkaa edes polttamaan mutta kun nämä perusasiat on tiedossa, voi todeta että kunnon koivutuli vetää vertoja honkatulille. Tällaisen nuotion puun kulutus on melkoinen, mutta tulee siitä sen verran lämpöäkin että riittää. Juurakoilla saa samalaiset lämpimät aikaiseksi.
Toiset käyttävät konstia että hakkaavat koivuhalon ihan säpäleiksi ja polttavat sen semmoisenaan. En ole opetellut mutta ihan pätevä konsti sekin, varsinkin talvella.
Mutta empä tuosta ala sen enempää tinkaamaan, ja tiedän että vaikea se on uskoa ennen kuin näkee, mutta sitten kun näkee niin uskoo kyllä.

Lisääjä Duommá Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 16.22:

Vaaleansininen Enkeli ja muutkin:
Duommán parhaat -sarjan sytytyspalat.

*Mene ja osta tervaa.
*Mene ja pätki rutikuivaa puuta sormen pituisiksi ja paksuisiksi palikoiksi. Erinomaista materiaalia ovat esim. vanhat laudanpätkät, jotka on säilötty räystään alle, koska "niitä voi joskus tarvita". Kuivata palikat sisätiloissa.
*Tule ja upota ne palikat tervapyttyyn.
*Kyllästä palikat huolella, ne imevät hulluna tervaa. Anna niille aikaa päiviä, jopa viikkoja. Mitä enemmän saat tervaa imeytymään, sen parempi.
*Kun kyllästyt kyllästämiseen, tule ja pyyhi palikat pintakuiviksi, anna niiden vielä kuivahtaa päivä, pari.
*Mene märkään metsään tekemään tulia.
*Tule kotiin, ota pari itsetehtyä tervaspalikkaa mukaan ja mene takaisin märkään metsään.
*Nyrhi palikan kylkeä vähän lastulle puukolla tms.
*Sytytä nuotio. Huomaa kuinka tehokkaita sytytyspaloja oletkaan ihan itse tehnyt!
*Sammuta nuotiosi huolella.

Lisääjä Maria Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 16.24:

Yksi setä teki syttypaloja imeyttämällä
huokoiseen jämälevynpaloihin kynttilänloppujen
steariinia.

Lisääjä Aropupu Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 17.10:

Kananmunakennoihin vähän sitä kennon kantta silputtuna ja sitten sulatellaan kynttilänjämiä kennot melkein täyteen. Palaa iloisella liekillä n. 10 minuuttia, eikä paina paljoa. Ihan toimivia sytykkeitä.

Tosin tuollainen valmis sytytyspala lienee parempi, mutta jos pitää kynttilönlopuille ja kananmunakennoille keksiä käyttöä, niin ei muuta kuin värkkäilemään.

Lisääjä Tre Maanantai, 10.Marraskuu, 2003 - klo 19.19:

Itselläni on "hätävara"tulitikkuina steariiniin kastettuja tulitikkuja, eivät kastu vaikka olisivat kosteassa. Palavat kyl aika ärhäkästi. Tikut ja raapaisupinta ovat pakattuina filmipurkkiin. Toivottavasti niitä ei koskaan tarvitse.

Lisääjä vaaleansininen Tiistai, 11.Marraskuu, 2003 - klo 13.59:

Noi tervakalikat tuoksuvat paremmalle
kun kaupan sytytyspalat, mutta kun ei ole keskustakerrostalon räystään alla puuvarastoa... :-(


Millaista tavaraa kannatte mukana, jos olette esimerkiksi talvella liikkeellä ilman rinkkaa/ahkiota hiihtelemässä jossain tunturissa? Eli kun teltta & kamat on leiripaikalla, tai jopa asutaan sisämajoituksessa(hyi minua) ja on kyseessä päiväretki? Vai onko se ahkio/rinkka koko ajan messissä?

Pitäähän silloin olla loukkaantumisen, eksymisen, välinerikon, myrskyn tms varalta jonkunnäköinen pakaasi kuitenkin mukana. Pistäkää listaa...

Lisääjä omat polut Tiistai, 11.Marraskuu, 2003 - klo 14.13:

Kartta, kompassi, puukko, tulitikut, stendari, täysi termos, voileivät, suklaata, pitovoidepurkki, fleecepusakka, känny, kattila teepusseja sokeripaloja jos lähituvissa keittomahd.

Jos hoidettujen latujen liepeillä, niin pelkkä 20e riittää hyvin.

Lisääjä BLUERAVEN Tiistai, 11.Marraskuu, 2003 - klo 15.31:

Kuinkahan kauan mahtavat säilyä käyttökelpoisina nuo steariinitikut? Omani ovat pyörineet rinkan pohjalla viimeiset kymmenen vuotta, eikä ole tullut vielä kokeiltua.
Tervantuoksua vastaan ei periaatteessa ole mitään, mutta miten ne tervakalikat voisi pakata siten, että se hyvä tuoksu pysyisikin vain siellä missä pitääkin ( ei siis eväissä ja vaatteissa )??
Tervaakin olisi varastossa ja puita vaikka lampaat söisi, ei kun kyllästämään kalikoita..

Lisääjä Pystyhonka Tiistai, 11.Marraskuu, 2003 - klo 18.42:

VeePee: hienoa että joku jaksaa selittää asiallisesti! Kuulostaa ihan järkeen käyvältä ja mukavahan se olisi nähdä oikeaoppinen koivutuli kuvailemallasi tavalla tehtynä.

Lisääjä Duommá Tiistai, 11.Marraskuu, 2003 - klo 19.00:

En muuten ole kulettanut noita tervaksiani vielä lappiin, pitänee tehdä parannus. Lapissa on yleensä ollut tuo tulenteko helpompaa kuin etelän huolletuilla paikoilla, parhaimmillaan vesimärkää rankaa... Ei ne pari palaa paljon paina, joskus voi lapissakin tulla tilanne eteen. Teen parannuksen.

Kun ne palikat on kyllin kuivia, terva pysyy kyllä muovipussin sisällä. Kuivuminen vie aikaa. Ja aikaahan meillä on.

Enkeli, onko sulla sukulaisia joilla on kesämökki? Mökeiltä löytyy aina puuta. Tai sitten voit sosialisoida polttopuun halon ja tehdä siitä. Harjanvarsikin käy. Maailma on täynnä puuta!

Lisääjä Duommá Tiistai, 11.Marraskuu, 2003 - klo 19.01:

Piti sanoa että mulla on tulitikut aina pakattuna filmipurkkiin. Taskussa yks purkki ja rinkassa lisää. Ei ole tikut kastunu.

Lisääjä omat polut Tiistai, 11.Marraskuu, 2003 - klo 19.01:

VeePeen teoria oli ihan kaunis, ja tottakin. Mutta palaa se tuore koivu halottunakin, eikä tarvi olla ihan tikkua, ohuemmat halki, ja paksummat neljään osaan. Näin palaa perinteisenä ristikkona, ei tarvi pystyyn viritellä. vaatii tietysti ensin esim. risunuotion hiilloksen pohjaksi.

Lisääjä Nimetön Keskiviikko, 12.Marraskuu, 2003 - klo 08.17:

Niin mitäs sitten tehdään kun tikut ovat kastuneet?

No otetaan sytytin esiin.

Lisääjä RÖH~ Lauantai, 15.Marraskuu, 2003 - klo 22.58:

Sytytyspalat on jees, samoin täytettävä [propaani]hitsilieskastendari.
Kuolleet kuusen alaoksat ovat yleensä kuivia, samoin muurahaispesän keskiosa.
Varmin kostea poltettava on toki tervas.

Lisääjä vaari Sunnuntai, 16.Marraskuu, 2003 - klo 18.24:

Kyllähän "pinnakin" palaa joskus aika hyvin:)

Lisääjä Duommá Maanantai, 17.Marraskuu, 2003 - klo 09.22:

Pelottavan hyvin palaa kuulemma pystyyn kuivettunut kuusi, kun vähän juurelle vielä valelee bensaa avuksi. Oli yks hullu keksinyt ja toinen hullu sytyttänyt. Paloi kuin iso soihtu.
Kertoi se toinen hullu minulle.

Lisääjä Nimetön Maanantai, 17.Marraskuu, 2003 - klo 15.26:

Kuten muut ovat jo kertoneet, tuore koivu on ihan käypänen nuotiopuu kaikkina vuodenaikoina. Itse tapaan halkoa isoimmat, pienimmät nakkelen pyöreinä. Sytytyspuuhissa alle ensin edes jonkin verran kuivaa puuta (väh. yksi miehenkorkuinen näre lyhyeksi katkottuna). Hyvin syttyy ja palaa kunhan alkutuli on leimahtaa kuumana ja nuotion pitää tiiviinä.

Yöpuuksi otan usein koivua, puolilahoja maapuita, liekoja, pystyynkuolleita leppiä ja haapoja, ihan mitä tahansa. Kun pinoksi ladottu nuotio palaa kunnolla, kasaan nämä "jätteet" reunoille ja osin päällekin mutta koko tulta peittämättä. Kun kuumaa riittää, ei nuotio savua ja vaikka, tuli vie savun ylös. Ainut kielteinen seikka saattaa olla aamulla löytyvä iso nuotiokuoppa ellei turpasta ole nostanut.

Eli hyvät tulet saa vaikka mistä, kuusipuu ehkä heikoimpana.


Viestin lisääminen tähän aiheeseen on tällä hetkellä kielletty. Ota yhteyttä aiheen moderaattoriin saadaksesi lisätietoja.