|
| |
|
|
Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia
|
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: Lumimaja tuli niskaan |
sepe 08.02.2010 14:47
Viestejä: 45 |
Kokemus eiliseltä eikä sen kauempaa kuin kotipihalta
Tyttäreni (3v) mainitsi että haluaisi viettää yön lumimajassa, josta innostuneena aloin kaivamaan lumimajaa pihassamme olleeseen lumikasaan, jota olin kasannut vähitellen talven mittaan. Lisäksi kasaa oli välillä jopa jäädytetty, koska sitä oli käytetty pukkamäkenä. Olin jo saanut majan lähes valmiiksi ja vielä hieman suurentamassa sitä sisäpuolelta kunnes koko hoito romahti niskaani haudaten minut kokonaan lumen alle (päälläni oli arviolta 20-30cm lunta). Ensin tuntui etten pystynyt liikkumaan ollenkaan, mutta lopulta sain vaivoin liikuteltua käsiäni sen verran että pääsin kaivautumaan ulos lumesta. Kovin paljon ei olisi tarvinnut olla enempää lunta ja en välttämättä enää olisi kertomassa kokemuksesta.
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun teen lumiluolaa tai lumimajaa tms., mutta koskaan aiemmin ei ole mitään vastaavaa sattunut. Aloin miettimään miksi lumikasa romahti. Luultavasti merkittävin tekijä on se ettei lumi ollut kasassa homiogeenista vaan hyvin kerroksittaista. Kaivaessani majaa rikoin samalla kasaa kannattavat vahvemmat lumikerrokset ja lopulta kasa ei enää kestänyt.
No nyt on pihassa uusi lumikasa, jonka tein kokonaisuudessaan eilen. Silti taidan kaivaa majaa tuohon vain jos kasan ulkopuolella on joku muu. Sen verran kuitenkin pelästytti eilinen kokemus. Odotan kaikesta huolimatta innolla sitä että pääsen esittelemään tyttärelleni millaista on yöpyä lumimajassa. Tyttären pettynyt oli eilen suunnaton kun tuo yöpyminen ei vielä onnistunutkaan. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Napakettu 08.02.2010 15:48
Viestejä: 291 |
| Pistele siihen puolimetrisiä keppejä pohjan keskipistettä kohti ja koverra holvin muotoon kunnes keppien päät tulevat näkyviin sisäpuolelta. Tuollainen puolen metrin seinämävahvuus pitäisi kantaa raavaan miehen painon. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Korpijaakko 08.02.2010 23:11
Viestejä: 1467 |
20-30cm seinämävahvuus (jos se siis oli sama kuin päällesi tippunut lumimäärä) tuntuu aika ohuelta. Neviksen puolimetriä lienee turvallisempi paksuus, vaikka päälle romahtaessaan olisikin vaarallisempi.
Itse mietin lumikammissa nukkuessa tuota romahtamista. Makuupussissa olisi aika jumissa jos päälle tulisi 50cm lunta... Vaikutti hieman unen laatuun, mutta tähän mennessä valmis maja ei ole romahtanut, enkä ole kuullutkaan sellaisesta tilanteesta. Toisaalta olen kuullut, että tunturin kinokseen kaivettu lumiluola kestää yliajamisen moottorikelkalla!  _________________ Kauemmas kaikesta, lähemmäs itseä. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
maksaa 08.02.2010 23:56
Viestejä: 63 |
| ihan takapiha kokemuksena, että yön yli oltua (-15c) 40 senttinen katto kestää 80 tapikan painon.. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
AnttiH 09.02.2010 4:45
Viestejä: 372 |
Joo lumimaja ei oo kyllä turvallisin vaihtoehto. En muista missä, mutta netukassa luin (oisko ollu Tsaibma), kuinka kaverit teki lumimajan todella paksuun kinokseen tunturissa. Lunta oli vaikka kuin päällä ja kävi silleen, että selvästi alkoi katto painua kasaan siten, että oli pakko siirtyä pois romahtamisen pelossa.
Lumimaja toimii varmasti hyvänä suojana tilanteen niin vaatiessa, mutta kyllä iglu on varmasti muuten turvallisempi, ja melkein yhtä nopea rakentaa. _________________ http://anttihaataja.kuvat.fi/kuvat/ |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
sepe 09.02.2010 9:04
Viestejä: 45 |
| Korpijaakko kirjoitti: |
| 20-30cm seinämävahvuus (jos se siis oli sama kuin päällesi tippunut lumimäärä) tuntuu aika ohuelta. Neviksen puolimetriä lienee turvallisempi paksuus, vaikka päälle romahtaessaan olisikin vaarallisempi. |
Viime talvena tein vastaavan majan, jossa seinämävahvuus oli tuota 20-30cm luokkaa ja hyvin kesti jopa lasten laskea pulkkamäkeä sen päältä. Silloinkin tein kasan yhdellä kertaa, siksi epäilenkin että lumikasa epähomogeenisuus oli merkittävä syy romahtamiselle.
Tuo puutikkuidea on hyvä. Nyt kun muistelen viime vuotista rakennusprojektia niin taisin silloin tuota keinoa käyttääkin. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Harhailija 09.02.2010 10:48
Viestejä: 406 |
Tulin samaan tulokseen lumen kerrostuneisuuden ja rakeisuuden vaihtelun vaikutuksesta pakkaslumi-iglun rakentelussani. En saanut muottia pois paloista heti, vaan kiltisti pidin yön yli kovettumassa, no viistellessäni paloja niin, että ne kiilautuisivat alareunan ja sivun puritukseen, jotkut palat hajosivat käsiin ja jotkut kestivät mainiosti, huomasin että hajonneissa paloissa oli sekaisin hienoa pintalunta ja karkeaa pohjalunta...
Multa loppu materiaali kesken lauantaina, siis lunta olis riittänyt , mutta valmiit palat, ylävarvi ja kattopala puuttuu, palat ovat n.50x60, holvikaarellinen tulee, sipulimalli, ei pallokatto, pienensinkin iglua pari kertaa, että saisin kaarta jyrkemmäksi ja palat pysymään kasassa, siltikin jouduin turvautumaan märällä lumella vahvistamaan liitokset, halkaisia on vain 2 metriä, no kyllä me koiran kanssa sinne mahdutaan... Pelkäsin kanssa tota painoa romahtaessa, vahvuus on 25cm, pakkaslumena ei oo paha paino. Täytyy kattoo pääseekö tulevana vkl. levittää havut ja porontaljat pohjalle...
Täyspäivästä hommaa, mutta ei täyspäistä...  _________________ Maastossa on mukavaa! |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Louestaja 09.02.2010 11:04
 Viestejä: 1248 |
Vailla suurempaa kokemusta lumiluolista ja igluista toteaisin, että tämän talven lumi on ollut aika omituista tavaraa. Höttöistä, kuivaa ja pulverimaista. Tällä voisi olla merkitystä lumikatosten kestävyyteen? Lumen laatua päivitellään tuolla toisessa keskustelussa, kun hiihtäjät uppoaa hankeen pohjia myöten. _________________ Hiipuvaan iltaruskoon matkaa teen. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Harhailija 09.02.2010 11:33
Viestejä: 406 |
Toi lumen kuivuus oli varmaan ratkaiseva pointti, pinta lumi ei ota kiinni yhtään pohjalumeen, edes useammassa päivässä... _________________ Maastossa on mukavaa! |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Virsu 09.02.2010 11:41
Viestejä: 228 |
Uskaltaakohan tuonne Kemin lumilinnaan mennä...  |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Korpijaakko 09.02.2010 15:54
Viestejä: 1467 |
| AnttiH kirjoitti: |
- -
Lumimaja toimii varmasti hyvänä suojana tilanteen niin vaatiessa, mutta kyllä iglu on varmasti muuten turvallisempi, ja melkein yhtä nopea rakentaa. |
Sopivuus, nopeus ja helppous riippuvat myös olosuhteista, mm. lämpötilasta, lumen määrästä ja laadusta. Iglu vaatinee enemmän kokemusta kuin lumiluola. Helpoin ratkaisu hätätilanteessa taitaa olla riittävän tilava lumikuoppa, jonka kattaa ruoteilla ja kankaalla ja lumella. Mutta luolaa/kammia turvallisempi iglu voi hyvinkin olla, koska lumen laatua voi kontrolloida rakennusvaiheessa.
Itsekin veikkaisin sepen kokeman sortuman syyksi vaihtelevaa lumen laatua. Uskoisin, että se korostuu erityisesti keskipitkällä aikavälillä ihmisvoimin kasatuissa lumikinoksissa. Lumikammia (josta tässä on periaatteessa kysymys) tehdessä tulisi olla kaikkien ohjeiden mukaan mielellään paljon pakkasta. Tällöinhän lumikiteet ovat terävämpiä ja kovempia ja takertuvat paremmin toisiinsa ja kasa kovettuu nopeasti, muttei ole liian raskas kaivaa. Jos lunta kasaa pitkin talvea vaihtelee lumen laatu kasauspäivän olosuhteiden mukaan... _________________ Kauemmas kaikesta, lähemmäs itseä. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Pekka 11.02.2010 17:10
 Viestejä: 939 |
Käsivarressa on tullut tehtyä muutama lumiluola. Siellä lumi on niin plastista, että ei ole koskaan sortunut vaikka ollut ohutkin, 15-20 cm katto.
Täällä etelässäkin on joskus nukuttu luolassa, omassa pihassa.
Nyt lumen rakenne on tosiaan sellainen, ettei kestä oikeastaan mitään.
Olen kokenut Koddejärven rannalla 1984 lumen painon, kun jäin lumivyöryn alle. Lunta tuli päälle 0,5-1 m. Yksin ei olisi päässyt millään pois.
Juttu tapahtumasta on ollut Latu&Polku lehdessä. Itse en muista missä numerossa, mutta Tinder vinkkasi joskus siihen? _________________ Kun eksyn, lähden kotiin. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Korpijaakko 11.02.2010 18:56
Viestejä: 1467 |
Mietin, että kun tässä seuraavaksi ehtii lumikammia rakentamaan, voisi sen romauttaa hyvin nukutun yön jälkeen itsensä päälle testimielessä. Eli rakentaisi harrastuksen vuoksi lumikammin illalla, nukkuisi yön siinä ja aamutoimien jälkeen pyytäisi kaveria romauttamaan kattorakenteen kun itse olisi sisällä makuupussissa. Siinä voisi sitten hetken yrittää itse kömytä ylös ja jos ei hetikohta onnistuisi, niin kaveri(t) raivaisi(vat) lumet pois käsin.
Onko kokeilu typerän riskialtista? Olisin ainakin sillä linjalla, että koekaniinina ei parane olla tavallisesti nukkuma-asennossa makuupussissa, koska kasvoille tulevat kovettuneet lumikimpaleet voivat kaiketi aiheuttaa vammoja tai kiputiloja. Eli makaisi makuupussissa, mutta käsivarret kasvojen suojana ja siitä sitten yrittäisi ponnistella itsensä ylös?
Onko kukaan kokeillut? Onko hölmöjen hommaa? _________________ Kauemmas kaikesta, lähemmäs itseä. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Pekka 11.02.2010 22:48
 Viestejä: 939 |
| Lainaus: |
| Onko hölmöjen hommaa? |
On, mutta kivaa. Kokeile ja kerro meille. Jos kaverit eivät livistä. _________________ Kun eksyn, lähden kotiin. |
|
| Sivun alkuun |
|
Kirjoittaja |
Viesti Viestin aihe: |
Korpijaakko 11.02.2010 22:54
Viestejä: 1467 |
Sain hyvän vinkin tuohon pohtimaani kasvojen suojaukseen: moottoripyöräkypärä päähän.
Siinä voi sitten rauhassa loikoilla makuupussissa kun kaveri potkii lumikammia kasaan. Toivottavasti ei livistä sen jälkeen! Luulen, että poistan turvallisuuden maksimoimiseksi "mittatikut" lumesta, ainakin oman makuualan kohdalta. _________________ Kauemmas kaikesta, lähemmäs itseä. |
|
| Sivun alkuun |
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|