Vaellusturinat II
- Osta ja työllistä yh-äitejä Vietnamissa
 
Etusivu Rekisteröidy Ohje Vaellusnet Kuva MMS-Blog Vaellusturinat I Tilastot Avatarit  
Asentopaikkani Phoogle                      

Kantotulen lieskan leikintää Hammastunturin syksyisessä erämaassa.... Kulpakkojokea Hammastunturin kupeessa....... Kuoppajärvi Hammasjärven pohjoispuolella ja ruskainen haavikko........ Pyhä-Nattasen huipulta heinäkuun 2005 helteillä... Idyllinen Riestojoki Sompion luonnonpuistossa..... Anterin huipulta itäänpäin kevättalvella 1993.....
 

Vaellusturinat II Foorumin päävalikko Arktiset alueet Vesa Luomala - Yksin Etelänavalle 2013
Näytä edelliset viestit:   
      Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia  
Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7  Seuraava

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
akallio
03.12.2013 10:48


Viestejä: 1670
Sinulla on ihan hyvä pointti, mutta nyt rupeat kyllä vääntämään tosiasioita sen taakse silloinkin, kun ne eivät sitä ole.

On aika vaikea uskoa, että juuri kortin saanut kuski on pystynyt syventymään "harrastuksensa" riskeihin yhtä hyvin kuin asiaa vuositolkulla ammatikseen treenannut vuorikiipeilijä. Joku yksittäinen saattaa olla, mutta suurin osa ei.

Ja kyllä kai paheksumisen kärki kuitenkin osoittaa siihen, että laitetaan muut ihmiset vaaraan. Hurjastelijat ovat vaarallisia sivullisille ja erityisesti heille, jotka ovat kyydissä.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
PKT
03.12.2013 11:00


Viestejä: 581
akallio kirjoitti:
On aika vaikea uskoa, että juuri kortin saanut kuski on pystynyt syventymään "harrastuksensa" riskeihin yhtä hyvin kuin asiaa vuositolkulla ammatikseen treenannut vuorikiipeilijä. Joku yksittäinen saattaa olla, mutta suurin osa ei.


Sekä vuorikiipeilyyn, laskemiseen että hurjasteluun liittyy riskejä, joita ei pysty arvioimaan ja hallitsemaan. Kannattaa pitää mielessä, että vakavia onnettomuuksia sattuu myös kokeneille. Mahdollista on jopa se, että niitä sattuu nimenomaan kokeneille. Tällainen ilmiö on havaittu mm. ilmailussa.

Seurataanpa taas tämän talven vyöryuutisointia. Kuinka usein onnettomuuden syyksi nimetään kokemattomuus? Usein taitavat vyöryyn jääneet olla kokeneita harrastajia. Tähän käsitykseen olen Relaan keskusteluista päässyt.
_________________
Venäläistä eräperinnettä ja marjojen poimintaa.
http://www.youtube.com/watch?v=6D-7bfrz3Rw#t=23
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Korpijaakko
03.12.2013 12:12


Viestejä: 6935
Niin, miksi juuri Etelänavalle? Miksi Haltille? Tai Sevettijärvellä? Miksi ylipäätänsä lähteä vaeltamaan kun kotona kaupungissa elämä on helpompaa ja turvallisempaa? Kun mieli tekee ja rahkeet riittää!

Ja jos asiaa mietitään laajemmassa kontekstissa, niin en keksi juuri muita syitä paheksua yritystä kuin ympäristövaikutukset ja mahdollinen epärehellisyys motiiveista.

Mutta ensimmäisessä on kysymys valinnoista ja rajanvedosta: Kuinka moni meistä matkailee ja kuluttaa, vaikka tietää sen rasittavan ympäriöstä? Tai hankkii lapsia? Ja jos jokin määrä on hyväksyttävä, mutta toinen ei, niin mihin raja vedetään? Oman kulutuksen tasolle?

Toisen osalta en voi ainakaan Vesaa moittia. Etelänavalle ei hiihdetä maailman pelastamiseksi, keskustelun herättäämiseksi ilmastonmuutoksesta tai rahan keräämiseksi rintasyöpätutkimukseen. Nämäkin ovat kaikki hyviä ja arvokkaita projekteja, mutta useimmiten on paskapuhetta väittää, että hiihtää navalle tai kiipeää vuorelle noiden asioidan takia. Itsensä takia se tehdään. Ja usein saman ajan, rahan ja rerussien käyttö suoraan ns. hyvää tarkoitukseen edistäisi tarkoitusta enemmän.

Kolmanneksi täytyy vielä huomauttaa, että ilmeisesti tällaiselle "viihteelle" eli vaativien reissujen jakamiselle ja seuraamiselle on jonkinlainen yhteiskunnallinen kysyntä. Omalta kohdaltani en voi kertoa kuin 2012 vuoden Islannin reissusta, jonka blogia seurasi parhaimmillaan 800 lukijaa päivässä, vaikka sitä ei juuri mainostettukaan ja moni on kertonut seuraamiseen olleen mielenkiintoista ja mielekästä. Tietoisuutta lisäämällä saisi varmasti helposti kertaluokkaeron tuohon lukijamäärään. Näyttäisi siltä, että jonkinlaiseen kysyntään siinä vastataan? Onko tällä sitten jotain väliä? Ehkä, ehkä ei.

PKT kirjoitti:
Sekä vuorikiipeilyyn, laskemiseen että hurjasteluun liittyy riskejä, joita ei pysty arvioimaan ja hallitsemaan. Kannattaa pitää mielessä, että vakavia onnettomuuksia sattuu myös kokeneille. Mahdollista on jopa se, että niitä sattuu nimenomaan kokeneille. Tällainen ilmiö on havaittu mm. ilmailussa.

Seurataanpa taas tämän talven vyöryuutisointia. Kuinka usein onnettomuuden syyksi nimetään kokemattomuus? Usein taitavat vyöryyn jääneet olla kokeneita harrastajia. Tähän käsitykseen olen Relaan keskusteluista päässyt.


Tässä sanoisin olevan osittain tilastoharhaa, mutta absoluuttisilla uhriluvuilla mitattuna puhutaan totta. Vähän niin kuin korrelaatio tulipalojen vahinkojen ja paloyksiköiden määrän välillä. Mitä vähemmän lähetään paloyksiköitä, sitä pienemmät vahingot. Tai, hetkinen...

Kuinka usein kokemattomat harrastajat viettävät yhtä paljon aikaa riskialueilla kuin kokeneet? Jos viettävät siellä aikaa lainkaan? Ja kertooko se sitten järkevästä ja harkitusta toiminnasta aloittelijana ("Olen vielä kokematon, otan vain pienempiä riskejä.") ja tarkoittaako se sitä, että harrastajasta tulee kokemuksen myötä vastuuttomampi?

Ja naparetkeilyn (laajennetaan nyt myös tyypillisesti saman nimen alle laskettuihin Arktisiin alueisiin) osalta uskaltaisin sanoa, että enemmän siellä on menehtynyt kokemattomia. Jopa absoluuttisesti mitattuna, ja varsinkin kun suhteutetaan alueella vietettyyn aikaan/matkattuihin kilometreihin. Kokeneilla tulee merkittävästi vähemmän vakavia ongelmia.

Mutta päästäisiinkö tästä nyt homman ytimeen?

PKT kirjoitti:

- -
Riskejä saa ottaa, kun tekee sen oikeiden lajien parissa. Muussa tapauksessa riskien ottaminen on kypsymättömyyttä.


Eivätkö vuorikiipeily tai vaativa hiihtovaeltaminen sitten ole niitä oikeita lajeja? Jos olisivat, niin olisiko tarvetta kyseenalaistaa ja kritisoida? Ja jos eivät ole, niin mitkä ovat? Mitä unelmiaan saa koettaa toteuttaa ja mitä ei?

Jos tilastoja katsoo, niin modernit Etelänapahiihdot ovat hyvinkin turvallisia reissuja. En muista yhtään kuolemantapausta tältä vuosituhannelta. Joitain pieniä paleltumia on tullut, mutta ei mitään vakvampaa. En tiedä onko 90-luvultakaan. Turvaverkot ovat aika hyvät ja niihin tukeutumista edellytetään, että reissuun edes pääsee.
_________________
Galleria ja blogi
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy lähettäjän sivustolla Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
dailymail
03.12.2013 12:41


Viestejä: 2751
Noita napoja kyllä hiihdellään ristiin rastiin...

En muista kuitenkaan ketään, joka olisi vaeltanut esimerkiksi Etelä-Amerikan mantereen päästä päähän tai jotain vastaavaa. Aikoinaan oli joku kaveri, joka kiersi Suomen rajat..

Miksi nuo napajäätiköt ovat niitä paikkoja joissa on hohtoa, tai miksei sitä muissa paikoissa ole?
_________________
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
akallio
03.12.2013 12:44


Viestejä: 1670
PKT kirjoitti:

Sekä vuorikiipeilyyn, laskemiseen että hurjasteluun liittyy riskejä, joita ei pysty arvioimaan ja hallitsemaan. Kannattaa pitää mielessä, että vakavia onnettomuuksia sattuu myös kokeneille. Mahdollista on jopa se, että niitä sattuu nimenomaan kokeneille. Tällainen ilmiö on havaittu mm. ilmailussa.


Nämä ovat kaikki tosia väittämiä, mutta eivät oikein liity siihen alkuperäiseen kysymykseen.

Sinun väitteesi oli, että esim. vuorikiipeilijä ja nuori hurjastelija ovat molemmat samanlaisia riskinottajia. Mutta kuitenkin toista arvostetaan kovasti, kun taas toista halveksutaan. Ja siinä on iso ristiriita.

Olisi tietysti hienoa, jos pystyisi tekemään tällaisen terävän ja hätkähdyttävän havainnon: ihmiset ovat ajatelleet aivan väärin koko ajan. Mustaksi luultu olikin valkoista.

Minä kuitenkin olen sitä mieltä, että asia ei ole noin mustavalkoinen, vaan valitettavan tylsän harmaa. Ihmiset kyllä arvostavat ammattiseikkailijoita kovasti enemmän kuin hurjastelijoita, mutta osittain sille on perusteensa. Ja osittain ei. Eli ehkäpä harmaan sävy on väärä.

Jos olet vakaasti sitä mieltä, että vaikkapa vuorikiipeilijä ja hurjastelija ovat ihan yhtä paheksuttavaa sakkia, niin kaivapa sitten esimerkiksi esille tapaus, jossa seinältä livennyt kiipeilijä on rutannut kuoliaaksi suojatietä ylittäneen koululaisen...
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Pirunportti
03.12.2013 12:50


Viestejä: 1474
Kyllähän noihin extreme-kuvioihin riskejä liittyy. Grönlannin reissulla kuolema korjasi kuten myös Arduinin. Kai näitä useampiakin on...
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
akallio
03.12.2013 12:58


Viestejä: 1670
dailymail kirjoitti:

Miksi nuo napajäätiköt ovat niitä paikkoja joissa on hohtoa, tai miksei sitä muissa paikoissa ole?


Tähän tarjoan samaa vastausta kuin ennenkin: ne ovat itsestäänselvällä tavalla äärimmäisiä paikkoja, jotka kaikki tuntevat. Etelänapa, pohjoisnapa ja "kolmas napa" Mount Everest ovat tunnettuja ja helposti ymmärrettäviä äärilaitoja, joiden valloittamista kuka tahansa osaa pitää "äärimmäisenä."

Otetaan vaikka tällainen esimerkki: minä lähtisin kaupallisen retkikunnan mukana kiipeämään Mount Everestille, siinä onnistuen, ja samaan aikaan suomalainen huippukiipeilijä Nalle Hukkataival kiipeäisi oman nk. Sisu-projektinsa (yksi hyvin iso ja vaikea kivi pk-seudulla). Asiaan perehtymättömien ihmisten illallispöydässä todennäköisesti minä pidettäisiin kovempana kaverina, kun kuitenkin kiipesin Everestille. Todellisuus olisi hiukkasen toinen. Nalle olisi tehnyt kiipeilyn historiaa, minä raahautunut sherpan käsikynkyssä.

Tai vielä pienempi ero: Mount Everest vastaan se toiseksi korkein ja huomattavasti vaativampi K2. Everestin kiipeäminen olisi taviksen silmissä todennäköisesti kovempi juttu, ellei erikseen vakuuta ja selitä, että se meneekin toisin päin. Yleiseen tietoisuuteen mahtuu kuitenkin vain yksi korkea vuori.

Ja kyllä se yleinen tietoisuus vaikuttaa. Jos on tehnyt sankaritekoja Etelänavalla, Pohjoisnavalla tai Everestillä, niin niitä ei tarvitse kenellekään selittää tai pohjustaa. Wau-efekti saavutetaan ilmankin. Ja vaikka ei varsinaisesti sen perässä ole, niin kyllä se vaan vaikuttaa, väitän mä.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
PKT
03.12.2013 13:09


Viestejä: 581
akallio kirjoitti:
Ihmiset kyllä arvostavat ammattiseikkailijoita kovasti enemmän kuin hurjastelijoita, mutta osittain sille on perusteensa. Ja osittain ei. Eli ehkäpä harmaan sävy on väärä.


Vaihdetaan hurjastelijan tilalle selän yli uiva porukka (perustuu tosikokemuksiin). Tiedetään, että todennäköisesti porukka selviää hengissä yli, mutta mahdotonta ei ole, että joku uupuu tai saa kohtauksen ja hukkuu.

Tällaisen toiminnan motiivina on kilpailunhalu ja näyttämisenhalu, mutta myös kaipuu jännitykseen, rajojen etsimiseen ja rajojen varovaiseen ylittämiseen.

Tällaista riskien ottamista ei yleensä pidetä järkevänä. Ainakaan sitä ei ihannoida. Pikemminkin ihmisiä pyritään valistamaan tällaisen toiminnan vaaroista.

Samaan aikaan tarjolla on kuitenkin yllin kyllin mielikuvamarkkinointia puuteririnteistä ja "vapaasta elämäntavasta", johon liittyy samankaltaisia riskejä kuin uimiseen. Jostain syystä laskemisen yhteydessä puhe keskittyy riskien hallintaan sen sijaan että puhuttaisiin toiminnan typeryydestä. Kuitenkin joka ikinen talvi käytäntö osoittaa, että riskien hallinta on hyvin vajavaista. Parhaatkaan ammattilaiset eivät pysty pysymään erossa vyöryvistä rinteistä.

Minusta tässä asiassa vallitsee selvä kaksoisstandardi. Kulttuuriimme kuuluu käsitys, että tietyllä tavalla saa olla typerä ja käyttäytyä riskialttiisti, mutta toisella tavalla ei.
_________________
Venäläistä eräperinnettä ja marjojen poimintaa.
http://www.youtube.com/watch?v=6D-7bfrz3Rw#t=23
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
PKT
03.12.2013 13:21


Viestejä: 581
Korpijaakko kirjoitti:
Kuinka usein kokemattomat harrastajat viettävät yhtä paljon aikaa riskialueilla kuin kokeneet? Jos viettävät siellä aikaa lainkaan? Ja kertooko se sitten järkevästä ja harkitusta toiminnasta aloittelijana ("Olen vielä kokematon, otan vain pienempiä riskejä.") ja tarkoittaako se sitä, että harrastajasta tulee kokemuksen myötä vastuuttomampi?


Harrastajasta tulee kokemuksen myötä vastuuttomampi. Aloitteleva lentäjä pääsääntöisesti tiedostaa tarkasti osaamisensa rajat. Hän ei nouse ilmaan, jos tuuli on kova tai sääennuste lupaa nopeaa sään muutosta. Sen sijaan 20 000 tuntia Airbussin nokalla nököttänyt ammattikippari saattaa kaveriaan pienkoneella lennättäessään sukeltaa jäätävään keliin ja tulla tikkana alas, vaikka koneella olisi kielletty lentäminen jäätävissä olosuhteissa.

Aloitteleva lentäjä harvemmin räimii latvojen alapuolella, koska häntä jännittää jo pelkästään se, pysyykö kioski pystyssä. Sen sijaan kokenut lentäjä voi sortua näyttävään ohilentoon. Viime kesänäkin tällaisen seurauksena perheestä kuoli kolme ja yksi jäi orvoksi.

Kun kokenut laskija on laskenut vuosikausia joutumatta vyöryyn, niin miksi hänelle ei kehittyisi tunnetta siitä, että vaaraa ei ole? Riskien arvioinnissa merkittävä muuttuja on tunne. Mitä enemmän on onnistumisen kokemuksia tietyistä olosuhteista, sitä pienemmältä riskit kyseisissä olosuhteissa tuntuvat, mutta tunne ei ole sama kuin tosiasia.
_________________
Venäläistä eräperinnettä ja marjojen poimintaa.
http://www.youtube.com/watch?v=6D-7bfrz3Rw#t=23
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
PKT
03.12.2013 13:34


Viestejä: 581
akallio kirjoitti:
Jos on tehnyt sankaritekoja Etelänavalla, Pohjoisnavalla tai Everestillä, niin niitä ei tarvitse kenellekään selittää tai pohjustaa. Wau-efekti saavutetaan ilmankin.


Luulen että wau-efektin aika rupeaa olemaan ohi. Nuoremmat sukupolvet eivät enää miehuusmittelöistä innostu vanhempiensa tapaan. Maailma yleensäkin muuttuu omakohtaisemmaksi. Ihmiset hakevat sankarinsa omista piireistään.

Hyvin dokumentointu kokemuksellisesti lähes jokaisen arkeen liittyvä toiminta on usein kiinostavampaa kuin jostain kaukaa tulevat päivitykset, joissa kerrotaan tuulesta, kylmyydestä ja mainitaan päivämatka. Kaikenlaisia itsensätoteuttajia on jo niin paljon, etteivät he kiinnosta, jos heitä ei pysty liittämään omaan elämään.

http://www.saunalahti.fi/~elampen/lahdin_kavelemaan/lahdin_kavelemaan.html
_________________
Venäläistä eräperinnettä ja marjojen poimintaa.
http://www.youtube.com/watch?v=6D-7bfrz3Rw#t=23
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
akallio
03.12.2013 13:53


Viestejä: 1670
PKT kirjoitti:

Minusta tässä asiassa vallitsee selvä kaksoisstandardi. Kulttuuriimme kuuluu käsitys, että tietyllä tavalla saa olla typerä ja käyttäytyä riskialttiisti, mutta toisella tavalla ei.


Kyllä tuollainen kaksoisstandardi kieltämättä on olemassa. Se ei ole minusta koko totuus asiasta, mutta myös läsnä.

Riskien otto on hyväksyttyä, jos se tehdään vakiintuneella ja jopa tuotteistetulla tavalla. Aivan uudenlaisten riskien ottaminen on hölmöä, kunnes toiminta vakiintuu ja tulee hyväksytyksi.

Toki vakiintumisen myötä riskit tulevat myös vähän paremmin hallituiksi.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Korpijaakko
03.12.2013 15:03


Viestejä: 6935
Alkuun Alex Hibbertin kirjoitus naparetkeilyn vaarallisuudesta. Viimeiset kuoleman tapaukset Etelänvalle pyrkineissä retkikunnissa 1912, eräs Scott ja kumppaninsa... Korjaus: viimeisin railoon pudonnut norjalainen 1993. Arktisilla alueilla menehtyneitä on myös "modernilta aikakaudelta", ja valitettavasti suomalaiset ovat kunnoustuneet tilastossa. Toisaalta, näyttäisi myös siltä, että tapahtuneista on opittu.

akallio kirjoitti:
Tähän tarjoan samaa vastausta kuin ennenkin: ne ovat itsestäänselvällä tavalla äärimmäisiä paikkoja, jotka kaikki tuntevat. Etelänapa, pohjoisnapa ja "kolmas napa" Mount Everest ovat tunnettuja ja helposti ymmärrettäviä äärilaitoja, joiden valloittamista kuka tahansa osaa pitää "äärimmäisenä."
- -


Eikä vain se, että muut tuntuvat, vaan ennen kaikkea riittävän moni tuntee, jotta porukkaan mahtuu muutama, joka haluaa sinne ja pystyy yrittämään.

Onko esimerkiksi ihme, että maailmassa keskustellaan hyvin vähän hiihtovaelluksesta todennäköisesti mielettömän upealle vuorelle, joka sijaitsee Kamtsatkan niemimaalla koordinaateissa 58°11'P 160°49'I? Ei, ei ole ihmekään, koska hyvin harva on kuullutkaan paikasta. Katsoin sen esimerkin vuoksi Google Earthistä, hienolta näyttää.

PKT kirjoitti:
Harrastajasta tulee kokemuksen myötä vastuuttomampi.
- -
Riskien arvioinnissa merkittävä muuttuja on tunne. Mitä enemmän on onnistumisen kokemuksia tietyistä olosuhteista, sitä pienemmältä riskit kyseisissä olosuhteissa tuntuvat, mutta tunne ei ole sama kuin tosiasia.


Samaa mieltä perusperiaatteesta, mutta en osaa tuomita sitä. Enkä oikein edes kyseenalaistaa. Samahan pätee myös moneen matalamman riskin toimintaan: Autokoulussa tein aina ajoneuvolle liikkeellelähtötarkastuksen, en ole tehnyt enää aikoihin. Kävelen usein päin punaisia, en todellakaan tehnyt sitä ensimmäisinä kertoinani kaupungissa yksin kävellessäni. Ja niin edelleen.

Harrastusten osalta riskinoton toinen puoli on myös harrastamisesta saatava elämys ja tunne. Harrastamisessahan ei ole objektiivisesti ajatellen mitään järkeä vaan sitä tehdään tunteella (sen takia tämän keskustelunkin mielekkyys on vähän kyseenalaista). Pikkupoikana ensimmäinen yö teltassa takapihalla oli todella jännittävä. Kun kokemusta karttui fiilis ei ollut enää sama, mutta sama fiilis löytyi kauemmas mennessä. Ja kun tunne taas katosi, se löytyi kulkemalla taas hieman kauemmas. Uskoisin, että sama juttu on monessa muussakin harrastuksessa: Jossain vaiheessa tullaan tilanteeseen, että valmis rinne ei riitä enää pitämään harrastusta mielekkäänä. Osa lopettaa, osa siirtyy rinteiden ulkopuolelle. Rinteiden ulkopuolella tapahtuu sama: osa löytää itseään tyydyttävän tason, osa lopettaa ja osa jatkaa jyrkempiin ja riskialttiimpiin paikkoihin. Mihin pitäisi vetää raja? Rinteessä laskeminenkin on pirun vaarallista verrattuna esimerkiksi virkkaamiseen...

Vähän abstraktimmalla tasolla näkisin, että tämä liittyy olennaisesti siihen muutokseen, jota nyky-yhteiskunnassa kutsutaan kehitykseksi: Löydettiin uusia mantereita, kehitetään uusia tekniikoita, jne. Jos mukavuusalueen rajoja ei halua käydä edes katsomassa, vaan seisoo varovaisena turvalliseksi havaitulla paikalla voi olla varma, että myös kuolee samalla paikalla.

Tietysti voidaan miettiä onko tässä ns. kehityksessä mitään järkeä ja oliko elämä olennaisesti parempaa ennen kuin ihminen uteliaisuuttaan alkoi käyttää työkaluja ja siirtyä uusille alueille. Olivatko ne tarpeettomia riskejä, elleivät sitten olleet välittömän selviytymisen kannalta välttämättömiä?

akallio kirjoitti:
Riskien otto on hyväksyttyä, jos se tehdään vakiintuneella ja jopa tuotteistetulla tavalla. Aivan uudenlaisten riskien ottaminen on hölmöä, kunnes toiminta vakiintuu ja tulee hyväksytyksi.

Toki vakiintumisen myötä riskit tulevat myös vähän paremmin hallituiksi.


Liittyy keskeisesti edelliseen. Riskinotto tuomitaan yleensä tuloksen perusteella. Se on yleensä helpoin tapa. Poikkeuksena ehkä perinteinen brittiläinen kulttuuri, jossa kunniakas epäonnistuminenkin on onnistumista. En kuitenkaan tiedä onko tavassa paljoakaan järkeä?
_________________
Galleria ja blogi
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy lähettäjän sivustolla Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
K-nen
03.12.2013 18:15
Vieras

PKT kirjoitti:
akallio kirjoitti:
Ihmiset kyllä arvostavat ammattiseikkailijoita kovasti enemmän kuin hurjastelijoita, mutta osittain sille on perusteensa. Ja osittain ei. Eli ehkäpä harmaan sävy on väärä.


Vaihdetaan hurjastelijan tilalle selän yli uiva porukka (perustuu tosikokemuksiin). Tiedetään, että todennäköisesti porukka selviää hengissä yli, mutta mahdotonta ei ole, että joku uupuu tai saa kohtauksen ja hukkuu.

Tällaisen toiminnan motiivina on kilpailunhalu ja näyttämisenhalu, mutta myös kaipuu jännitykseen, rajojen etsimiseen ja rajojen varovaiseen ylittämiseen.

Tällaista riskien ottamista ei yleensä pidetä järkevänä. Ainakaan sitä ei ihannoida. Pikemminkin ihmisiä pyritään valistamaan tällaisen toiminnan vaaroista.

Samaan aikaan tarjolla on kuitenkin yllin kyllin mielikuvamarkkinointia puuteririnteistä ja "vapaasta elämäntavasta", johon liittyy samankaltaisia riskejä kuin uimiseen. Jostain syystä laskemisen yhteydessä puhe keskittyy riskien hallintaan sen sijaan että puhuttaisiin toiminnan typeryydestä. Kuitenkin joka ikinen talvi käytäntö osoittaa, että riskien hallinta on hyvin vajavaista. Parhaatkaan ammattilaiset eivät pysty pysymään erossa vyöryvistä rinteistä.

Minusta tässä asiassa vallitsee selvä kaksoisstandardi. Kulttuuriimme kuuluu käsitys, että tietyllä tavalla saa olla typerä ja käyttäytyä riskialttiisti, mutta toisella tavalla ei.


Vaihdetaan vaaralliseksi lajiksi kiipeily ilman köyttä, "free soloing" -laji jakanee kiipeilyväenkin mielipiteitä. Miksi joku yleensä harrastaa moista?
 Sivun alkuun
Personal Photo Album Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Micke
03.12.2013 18:27


Viestejä: 1453
Ei taida liittyä enää Luomalan reissuun nämä pohdinnat, mutta hyvällä meiningillä tuntuu blogin perusteella menevän. Pitkästä aikaa onkin ilmeisesti päivittäinen "joulukalenteri" luettavana.

Näistä reissuista olen sitä mieltä, että ne tekee näitä jotka tahtomisen lisäksi pystyy. Kunnioitan heidän päidensä kovuutta, varsinkin soolona menevien. Lienee kuupalle vähän kovempaa, kuin vaikka Sarekissa meno, josta pääsee aina muutamassa päivässä pois.
_________________
"Niin kauan hain mä tuulelta suojaa,
kerran jo luulin mä tyyntyneen sen"
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä Vaellusnetin käyttäjät kartalla

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Heksa
03.12.2013 18:43


Viestejä: 1200
^^ Olen ymmärtänyt, että vapaasooloa harrastavat kiipeilijät ovat niitä, jotka ovat köyden kanssa kiipeilleet jo niin paljon, ettei se "tunnu" enää missään. Eli tehdään jännempää jotta saadaan samat "adrenaliinipiikit".

PKT kirjoitti:
Sitä sopii kyllä pohtia, kuinka paljon suomalainen retkeilijä kuluttaa luontoa lappiin mennessään...

Monet elämantapakiipeilijät elävät normaalin arjen todella säästäväisesti, jotta pääsevät sitten johonkin kaukaiseen paikkaan kiipeilemään. Mikähän mahtaa olla tälläisen henkilön vuosittainen luonnon kulutus verrattuna "tavalliseen" ihmiseen? Jos se olisi pienempi, niin eikö silloin haukuttaisi väärää puuta?

PKT kirjoitti:
Yhtä harvoin keskustellaan siitä, miksi juuri jäälakeuksille. En ole keksinyt siihen muuta syytä kuin kulttuurissa kulkevat sankarilliset merkitykset. Lähempänäkin voisi luontoa kokea ja itseään testata.

Tuo sankarillisuus yleisön silmissä on (ainakin monelle kiipeilijälle) vähäpätöinen syy, oikeat syyt tekemiseen tulevat ihmisen sisältä, eli mitä he itse siitä saavat. Jos sankarillista tekemistä kaipaa, niin monella muulla tavalla saa sitä varmasti paljon helpommin. Mutta toki jos tekee sitä mistä pitää ja samalla saa ihailua, niin tuskin se ketään oikeasti häiritsee. Ja julkisuus eli esitykset yms ovat keino rahoittaa seuraava matka.

Asiat tosiaan harvoin ovat niin mustavalkoisia kuin miltä ne muista ihmisistä näyttävät.

Pitäisi varmaan siirtää tämä keskustelu omaan ketjuunsa.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä
Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7  Seuraava

 
Tutustu muihin vastaavaan asiaan liittyviin keskusteluihin (Hakee kaikki keskustelut joiden otsikoissa esiintyy sama sana)
Aihe Kirjoittaja Foorumi Vastaukset Lähetetty
Aivan yksin TV2 Vänkä Yleisiä retkeilyyn liittyviä sekalaisia asioita 3 04.05.2019 13:21 Katso viimeisin viesti
Kuukausi yksin erämaassa vilves Lappi 124 28.05.2015 8:30 Katso viimeisin viesti
Yksin talviretkelle Kilpisjärven maas... tapanik Lappi 18 24.04.2014 13:44 Katso viimeisin viesti
Kilpisjärvi syyskuussa 2013 tekstiiliurheilija Kuvagalleria 8 15.02.2014 12:10 Katso viimeisin viesti
Kiilopää syyskuussa 2013 tekstiiliurheilija Kuvagalleria 2 18.01.2014 11:31 Katso viimeisin viesti
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


      Sivun alkuun  

Sivu 2 Yht. 7
Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7  Seuraava
Siirry: