Vaellusturinat II
- Osta ja työllistä yh-äitejä Vietnamissa
 
Etusivu Rekisteröidy Ohje Vaellusnet Kuva MMS-Blog Vaellusturinat I Tilastot Avatarit  
Asentopaikkani Phoogle                      

Kantotulen lieskan leikintää Hammastunturin syksyisessä erämaassa.... Kulpakkojokea Hammastunturin kupeessa....... Kuoppajärvi Hammasjärven pohjoispuolella ja ruskainen haavikko........ Pyhä-Nattasen huipulta heinäkuun 2005 helteillä... Idyllinen Riestojoki Sompion luonnonpuistossa..... Anterin huipulta itäänpäin kevättalvella 1993.....
 

Vaellusturinat II Foorumin päävalikko Lappi Kuka tekee vaeltajat
Näytä edelliset viestit:   
      Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia  
Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Duommá
07.08.2006 16:13


Viestejä: 307
Jauru kirjoitti paljon asiaa. Ihanaa, pääsee kommentoimaan! Very Happy

kuka vaeltaa tulevaisuudessa pohjoisen kairoilla, ellei kukaan opeta..
Jos ei ole sellaisia vanhempia kuin esim. minulla, jos ei ole kasvanut maalla, jos haluaa oppia "kunnon retkeilyä", Tunturilatu kyllä opettaa! Siinä porukassa oppii kun vain lähtee mukaan.

Toinen vaihtoehto on se, että kaikki polut merkitään, tuville tulee isännät, vessat, suihkut, keittiöt, tiet..
Tuo on se ääripää, joka ei tule onneksi toteutumaan. Pallaksen, Haltin, Saariselän retkeilyalueiden palvelutasoa nostetaan (kamala sanamuoto!), kukaan ei vielä tiedä miten korkealle, mutta erämaita piisaa jatkossakin.

Todella hienoa ja arvostettavaa hommaa tuo nuorisovaellusten vetäminen. Minusta ei siihen olis, minun kohderyhmääni ovat ne keski-ikäiset, jotka osallistuvat parjaamillesi Suomen Ladun vaelluksille. Mitä pahaa on siinä, että peritään maksu siitä, että opastetaan niitä, jotka eivät osaa/tahdo retkeillä omaehtoisesti? Olen ehdottomasti sitä mieltä, luonto- ja retkeilykasvatus pitää aloittaa niin lapsena kuin suinkin. Aina tulee kuitenkin olemaan niitä, jotka syttyvät retkeilyyn ja löytävät Lapin vasta varttuneella iällä. Heitä varten on terveellistä olla Suomen Ladun kaltaisia järjestäjiä. Ja kuka kieltää viemästä lapsia mukaan latuyhdistykseen! Ikävän moni latuaktiivi lopettaa touhuamisen perhesyistä, ihan turhaan. Confused

Ei tämä retkeilyjuttu ole joko/tai-mustavalkoista. Kaikista ei tule omien polkujen kulkijoita, kaikki eivät tule osallistumaan opastetuille varaustupavaelluksille. Luojan kiitos, meitä on monenlaisia! Ja kaikki löytävät kyllä oman onnelansa, oli se sitten Hannukurussa, Huuva-autsissa tai Himalajalla.
_________________
Veikkolan vaeltaja
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
eräukko
07.08.2006 16:15


Viestejä: 1696
Eipä tuota ole tullut oltua kursseilla. Aloitin retkeilyhommat vasta aikuisiällä, luin netistä juttuja, tutkin karttoja ja ostin välineitä. Ensin sivistyksen lähellä ja kun varmuutta tuli lisää niin kauemmaksi. Muutaman kerran olen kavereiden kanssa ollut mutta muuten yksin, jopa kännykänkin ulottumattomissa. Tuommoiselle maksavalle reissulle en lähtisi kyllä aivan ensimmäisenä.

Naurattaa nämä lehtijutut että marjat jää metsään kun pelätään karhuja ja susia. Saapahan olla rauhassa tuntureilla kun nykysukupolvi (alle 30 minäkin) ei sinne enää tule, valitettavasti.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Eräkulkuri
07.08.2006 16:47


Viestejä: 2297
Minä olen kasvanut seudulla, missä ei ollut koko kylässä sähköjä ensimmäiseen lähes kymmeneen ikävuoteen. Öljylamppujen valossa elettiiin pimeät talvet ja uuneja lämmitettiin. Autotie kylälle tuli vähän sen jälkeen kun viisitoistavuotiaana muutin isompiin ympyröihin. No koulut tuli kyllä käytyä ensin kirkon kylällä ja sitten kaupungissa.

Ei ollut telkkareita eikä muutakaan järjestettyä viihdetoimintaa. Koko sana viihde oli silloin ihan vieras käsite. Itse järjestettiin vapaa-ajan touhuja ja sehän oli pelkkää mettässä rymyämistä sekä vesillä kalastamista, lisäksi otettiin mittaa yleisurheilussa oman veljen ja lähitalojen poikien kesken. Ihme, jos ei siinä kunto vahvistu ja eräaitoja opi.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Nilakka
07.08.2006 17:26


Viestejä: 427
Joo no taian olla huono sanomaan,kun en koskaan oo viikkoo täysin yksin korves kolunnu.
Mut kyl kaikkinainen retkeily on kait alkannu lapsesta saakka,ku järven rannalle synnyin ja isän kans kalalla kulettiin,koko pentukööri.
Ja kun murkkrikäsenä menin ekan kerran Lappiin,niin siitä mulla alko Lapinhulluus!
Työttömällä vaan raha rajoittaa etenemistä,mut nytki tekis miel takas,vaik kesällä just olin Tunsalla kalas.Mut ko se oli niin vähän aikaa,vaan muutama päivä!
Kunnei muuten oo ollu varaa,olen ollu talkootöissä Esim Muoniossa Jeris-hotellilla ja Kiilopäällä.Se vaan rajoittaa maastossaoloaikaa.
Tällä hetkellä suurin haave olis mennä Hetta-Pallas-reitti,niin sais ton yksinvaeltelun ees alulle!

Mut aina mie olen mettäs liikkunu,niin kauan kuin muistan.Penskana rakenneltiin majoja metsiin ja könyttiin puissa.
Välis oli aikoja,jollon ei sinne päässy,mut murrosiän myrskyissäkin sai hetken rauhaa kun lähti Kajaanis yksin hiihtään 20 km latua.

Että kait se on sisäsyntystä joillekkin.
_________________
Luonto pitää minut järjissäni.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
piilu
07.08.2006 18:47


Viestejä: 22
Omalla kohdallani metsissä koluaminen on varmaan geeneissä. Vanhempani olivat sitä ikäluokkaa, että metsä ja luonto ylipäätään, kuuluivat arkeen. Ei turhankävelyyn. Niin pitkälle kuin muistan lapsuuteeni, niin aina olen pusikoissa rymynnyt. Monasti yksin, vaikka kaverikin olisi ollut tarjolla. Tuntuu periytyvän, sillä kun esikoisemme oli hävinnyt pihapiiristä kävelemään opittuaan, varmin tapa löytää veijari, oli mennä metsään huhuilemaan. Sieltä hänet tavoitti tutkimusretkiltään.
Sitäpaitsi, kun elämällä on tietyin väliajoin koetella kuupan kestävyyttä, niin olen huomannut, että tavallista tiiviimpi annos korpihoitoa pitää nuppinikkarit loitolla.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Blog Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Pepi
07.08.2006 19:14


Viestejä: 6784
OS kirjoitti:
Muistaakseni Erno Paasilinna on sanonut:

"Vain itseoppineet ovat oppineita, muut ovat opetettuja."

Samaa sarjaa kuin takavuosien erään professorin ynseä kommentti kollegastaan: "Hänen lukeneisuutensa on huomattava. Oppineisuus jättää toivomisen varaa."
_________________
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Tintti
07.08.2006 19:22


Viestejä: 12
Samanlaista tarinaa täälläkin. Pienestä pitäen kolusin päivin ja öin metsissä milloin minkäkin lajin elukoitten ja ötököitten perässä tai sitten ihan muuten vaan. Vajaa kymmenen vuotta sitten 18-vuotiaana tuli tempaistua ensimmäinen vaellus kaverin kanssa Norjan puolelle lähtöpisteenä Utsjoki. Mukana oli tulitikut ja pussi pottuja ja papuja - taisi se telttakin olla, mutta muuten varustus oli näin jälkeenpäin katsoen melkoisen puutteellinen. Karttanakin oli Pohjois-Norjan tiekartta (1:400 000) Shocked .. Hengissä selvittiin viikosta ja sen jälkeen reissuja on tullut tehtyä joka kesä (Suomen puolelle). Netistä olen paljon oppinut muiden tarinoista - ja opiskelu jatkuu koko ajan. Vanhemmat sen sijaan eivät ole sen kummemmin eräihmisiä - eikä taida suvusta muitakaan kairankoluajia pahemmin löytyä. Kesä kesältä reissut ne vain tuntuu pitenevän ja suuntautuvan aina vain syrjäisemmille seuduille Wink
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
japi2
07.08.2006 23:21


Viestejä: 20
Minä olen asunut koko ikäni suuressa kaupungissa, betoni lähiössä. Viikonloput ja kesät tuli pyörittyä saaristossa kalastellen ja marjastellen, mutta muuten en ollut käynyt ikinä edes Lapissa saati sitten ulkomailla. Silti jostain tuli innostus luontoon. Aluksi kiinnostus kohdistui vaellukseen kaikkine varusteineen, jälkeenpäin tuli luontokuvaus ja luonnontarkkailu ja viimeisempänä on tullut halu rauhoittua luonnossa. Taidot on opittu kantapään kautta ja vielä on paljon opittavaa...onneksi, se on ehkä homman suola osakseen. Joka kerta oppii jotain uutta.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
kairaaja
08.08.2006 14:47


Viestejä: 300
Ite oon asunut lapsuuden ja nuoruuden kerrostalossa. Lähimetsissä tuli kuitenkin oleiltua paljon ja aina muutenkin viihdyttiin ulkona. Mummolassakin tuli maaseudulla vietettyä aikaa.Ihan varhaisimmat muistot itsestäni (ehkä 4v.) ovat kuitenkin vähän luontoa vieroksuvia Rolling Eyes

Lapsena kävin muutaman kerran lapissa talvella, mutta vasta armeijassa ensimmäistä kertaa sulan maan aikana. Jotenkin siitä jäi joku kaipuu. Muutenkin viihdyin armeijassa paremmin leireillä metsässä kuin kasarmilla.

Sitten myöhemmin työelämässä tuli vastaan ihmisiä, jotka olivat käyneet vaeltamassa ja lähdin erään tällaisen mukaan ekalle reissulleni. Se oli jo internet -aikaa, joten ongin tietoa varusteista ja muusta netin kautta.

Suunnistuskokemusta oli oikeastaan vaan koulusta ja armeija ajoilta hieman kertynyt, mutta kyllä ne mieleen palautui kun niitä taitoja oikeasti tarvittiin.

Omalla kohdalla ei ole luontotaitoja tarvinnut paljoa harjoitella, että tulisi toimeen. Mutta pitää aina muistaa, että kukaan ei ole kaikkitietävä ja paljon on vielä viilattavaa ja opittavaa itselläkin. Ei noita vaelluspäiviä vielä niin paljoa ole.

Kokeilemalla oppii ne jutut mitkä sopii itselle.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Jukkis
08.08.2006 19:40


Viestejä: 905
Japi2 sanoi osuvasti; että se kantapään kautta oppiminen on homman suola! Ja että se jatkuu.
Todella, jos kaikki on hanskassa ja selvää, mielenkiintokin katoaa. Eli mennään vain tässä rinnakkaisia latuja itse kukin, jokainen omassa sarjassaan ja luokassaan, ja jutellaan keskenämme.
Mutta jos yrittää oikaista heti sinne viimeisimmälle kaikkitietävien ladulle, voi käydä hullusti. Ei välttämättä niin että eksyy tai paleltuu, vaan pahempaa: hommasta menee suunta ja mielekkyys.
Tulee mieleen kaveri, parhaat testivoittaneet gorekengät ja puvut päällä, alusasuina pelkkää parasta teknoa, grammantarkasti lasketut kalorit ja hivenaineet geeleissä, istuu yksin erämaassa ja tujottaa karttagepsiä näkemättä mitään; miksi mä olen täällä, mitä mä oikeasti haluan?
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä Vaellusnetin käyttäjät kartalla

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Joutenkulkija
09.08.2006 12:17


Viestejä: 827
Itsestäni tuli kerralla Lapinhullu vaeltaja.
Olin 15 vuotiaana isän kanssa Saariselän vaelluksella. Ensimmäisenä päivänä luimme tarkasti Kemppisen Lumikurusta reittiselostusta, mutta sitten kirja joutui satulanrepun pohjalle. Imatran Lapinkävijöiden kartta riitti. Vaellus Luirolle, Sokostille, Karunaslaavun korsulle ym. teki syvän vaikutuksen. Retken jälkeen tulimme kesänviettopaikkaamme etelään ja viikon päästä lähdin uudestaan yksin Saariselälle vaeltamaan.

Siitä se lähti ja joka vuosi olen olen tuntureilla vähintään kerran. Harrastus on laajentunut myös alpeille ja muille vuoristoille. Kursseja en ole käynyt. En ymmärrä, miksi vapaa-ajan harrastukseen pitää kouluttautua kalliisti. Omien kokemusten kautta olen oppinut asiat suurimmksi osaksi ja tunturikerhossa olen seurannut muiden toimintoja sekä vertaillut varusteita. Niistä olen omaksunut itselleni sopivat asiat.

Minusta tunturi- sekä metsävaellukset ovat aina olleet äärettömän helppoja ja yksinkertaisia asioita. Kunhan ei aseta liian utopistisia tavoitteita.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Blog Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Lonely Rider
09.08.2006 14:45


Viestejä: 161
Minä innostuin Lapista luettuani Kemppisen kirjat. Olin silloin 1969 14-vuotias pojannaskali, joka oli pienestä pitäen samoillut kotimetsissä. Ostin Sodankylästä rinkan, 30-luvun taloudelliset kartat Muotkatuntureille, pakin,kuksan, 19 markan makuupussin ym. Kotona olin vain kertonut meneväni tädin luokse Ouluun ja Kiimingin alakylään isäni serkulle.

Otsamon majatalon rappusilla istui punapartainen mies, jolta kyselin parasta reittiä Inarista Karigasniemelle. Aika oli muuten 9.7. ja pahinta räkkäaikaa. Mies tarkasteli varusteitani ja neuvoi taksikyydin Tirroon ja Vaskolle, mistä lähtisi polku pohjoiseen. Mies, jota silloin en vielä tuntenut sanoi minulle, että sinulla pitäisi olla aina vaskooli mukana. Mies oli legendaarinen Heikki "Kultasilmä" Kokko, joka osti Nipan sedältä vaimon kilolla kultaa! (On muuten tosi juttu; Aaro ja Heikki ovat sen minulle itselle vakuuttaneet). Vaskolla kyselin talon emännältä,josko tällä olisi kortteja, että saisi ilmoittaa, että poika on tallessa ja lähdössä suureen seikkailuun.

Lapinemännällä ei ollut muita kortteja kuin Joulukortti Joulupukista ja sen sitten lähetin. Huomattakoon vielä, etten osannut tuolloin vielä suunnistaa ja ne kartat.Kalastelin ja minulla ei ollut mitää hätää vaikka eksyin pahan kerran. Löysin itseni Angelista, missä yövyin 2 yötä. Mikä minulla oli ollessa; talossahan oli samaikäisiä tyäriä,jotka lämmittivät Lonelylle saunaa ja ja pitivät muutenkin hyvää huolta!!!!. Lähdin Karigasniemeä kohden tuntureiden kautta, vaikka talonväki kehotti jokivarren tietä. Ja taasen olin eksyksissä, mutta löysin lopulta perille. Reissu kesti 2 viikkoa , mutta sainhan lapinkuumeen. Seuraavana kesänä v.70 eräs kaveri opetti Saariselällä minulle suunnistmisen aakkoset.

Kultaa tuli kohtalaisesti Hangasojalta, vaikka reissu jäi lyhyemmäksi kuin oli tarkoitus. Kuukauden päästä on tarkoitus lähteä patikoimaan oikein kunnolla(ehkä 3 viikkoa). Jos Vikille lääkäri antaa luvan,niin lähdetään Kemihaarasta. Onko muuten totta,että paluukyydinkin saa postitaksalla;niin ainakin Erämaiden Kulkuri haasteli. Smile Smile Smile Smile Toivottavasti tavataan kairassa; lähden jokatapauksessa yksin jos en saa Vikiä tai Juicea mukaan.
_________________
Lonely Rider
Suurten vuorten ja etäisten laaksojen "yksinäinen" ratsastaja
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Siskeli
10.08.2006 9:03


Viestejä: 401
Lapsuuteni vietin maalla. Ympärillä oli metsää joka puolella joten siellä kulkeminen myös pimeän aikaan tuli tutuksi.
Vaeltamisen aloitin kuitenkin vasta yli kaksikymppisenä sen jälkeen kun olin tyttöystävän -nykyisen vaimon- kanssa ensin liftaillut Lapissa pari kertaa. Varusteet olivat surkeat, tiedot kohteista heikot, mutta sodanaikaisen marssikompassin ja isän suunnistusohjeiden avulla ensimmäinen viikko käsivarressa 1975 meni niin hyvin, että pahaa tekee, jos jonakin kesänä jää vaellus väliin -niinkin on päässyt käymään.
Kumpikin poikani on vuosien varrella oppinut kulkemaan tiettömillä teillä, eli esimerkki on tässä tapauksessa tehnyt pari vaeltajaa. Mönkijäurat ja turhat rakennelmat häiritsevät heitä vielä enemmän kuin minua. Ylihuomenna suuntaamme juniorin (22v) kanssa Hammaskairaan, jonka pohjoisosissa teimme muutaman päivän reissun 17-18 vuotta sitten koko perheen voimin, mutta joka on sen jälkeen jäänyt käymättä, ehkä eniten siksi, että muualla on käsitykseni mukaan enemmän kalavesiä, missä ei tarvitse taimenenpoikasia vahingoittaa. Saa nähdä muuttuvatko mielikuvat.
_________________
Liikkeet luonnossa on kuin ympyröitä, niinkö syklejä ja sillä mallilla kookhaita ettei tämmönen ihminen niitä osaa tuntea (Juhani Koskinen, kokoelmassa Äijä)
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Ananias
10.08.2006 11:46


Viestejä: 64
Huomasin ketjua lukiessani, että onkin ihan mielenkiintoista miettiä, miksi on kiinnostunut jostakin harrastuksesta. Aikaisemmin en ole sille paljoakaan ajatuksia uhrannut.

Lapsuudessa on rakennettu pohja. Äiti ja isä ovat luontoihmisiä, kuten isäni tapaa sanoa, ja ovat kuljettaneet lapsiaan mukana erilaisilla pienillä retkillä. Ensimmäisenä mieleen tulevat linturetket saaristoon, mutta kyllä sen lisäksi tehtiin pieniä yöreissuja muun muassa Suomen kansallispuistoissa. Marjassa ja sienessä oli pakko käydä, vaikka mielummin olisin leikkinyt serkun ja kavereiden kanssa sotaa metsässä. Suunnistamaankin äiti patisti, mistä nyt myöhemmin olen ikikiitollinen. Iltarastitkin maistuvat taas teinivuosien jälkeen. Leikkipihoilla oli yleensä luontoa ympärillä ja kesäisin vierailtiin maalla. Ihailin kovasti Aku Ankan sudenpentuja: Tupua, Hupua ja Lupua. Niitä matkittiin sitten serkun kanssa ja tehtiinpä oikein kerhohatutkin.

Myöhemmin liityin partioon, missä luonnossa liikkuminen alkoi ensi kertaa tuntua harrastukselta. Uskon oppineeni siinä järjestössä paljon ja monenlaista. Olin ja olen edelleen kiinnostunut ympäristökysymyksistä, joten sekin tuki luonnossa liikkumista. Halusin olla joskus tosi eko, nyt olen jo antanut pitkälle periksi.

Pikkuhiljaa partioharrastus on hiipunut toiselle paikkakunnalle muuton myötä. Nykyisin tärkeää onkin oma innostus asiaan. Koen vaeltelun ja muun luonnossa liikkumisen tärkeäksi harrastukseksi, joka ei enää ole ensinkään itsestään selvää tai jotain minkä kaikki hallitsevat. Sitä ryhmäytyy, kokee kuuluvansa johonkin porukkaan.

Tärkeitä ovat myös ystävät ja oma kulta, joiden kanssa touhua voi harrastaa. Kuten kaikissa harrastuksissani, teen tätäkin juuri kuten mielin, mahdollisimman stressittömästi ja pikku hiljaa uutta oppien. Kurssitus on mielestäni oiva tapa oppia uutta, kunhan opittua pääsee nopeasti soveltamaan. Mielessä ovat pyörineet ainakin EA -kurssit ja jäätikkö- sekä lumiturvallisuuskoulutukset.

Eli yhteenvetona voisi kai sanoa, että tässä tapauksessa kyllä ympäristö: perhe, Suomen luonto, ystävät ja sosiaaliset liikeet ovat tehneet vaeltajan. Tulevaisuudessa sitä tekevät sitten enemmän jo minä itse, kurssit ja järjestöt.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä Vaellusnetin käyttäjät kartalla

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
PahaAhma
10.08.2006 14:43


Viestejä: 99
Aihe kiinostaa. En jaksa lukea ne pitkät aartikelit suomen kielessa, mutta alusaihe mielenkiintoa on. Olen kotoisin maasta, jossa erämaata ei ole, vaikka hyvä luonto vielä on. Mutta se on ero. Niin siksi vaellukset Lapissa. Pohdin usein, jos on hyvä vai paha jos kaiket palvelut ovat parempi ja parempi, erämaahaan kulkee joka vuosi ennemän ihmisiä (minäkin) ja kaiket ne jutut tekeevat vaeltamista mukavammiksi, mutta toisella puolella se erämaataika vähän hävii sitä varten.
Onnellisesti Lappi on vielä riittävän suuri,joten ei se tulee vielä haitaksi. On vielä mahdollisuus joka ihmiselle mitä hän valitsee-joko kulkeeminen GPS:kanssa merkityillä poluilla tai vaellus kompasilla minne vaan. Minulle ei luonto ole "vihamies". Joskus se on hyvä kaveri, joskus JOTAKIN jota respektoin. Missä se raja on, jos jaksat kulkeä erämaassa turvallisesti x turha komfortti.
Ajatelin nyt vaelluksella kuin vitsi, että 20-30 vuotta päästä Kiilopältä Luirolle veisi sähkövyö, Tunturikeskuksella aamulla istuu vyölle, illalla hypätä tuosta Luirolla saunomaan. Hienot maisemat, "erämaan tunnelma", ei työtä...

Toisella - mennä tunturiin ilman telttaa, karttaa, trangiaa, sadeviitaa on hölmö.

Oma rajani ehkä on - en koskaan halua käyttää GPS:n. Mielestäni on hyvin tylsä kotona seurata netistä reitin ja koordinaatit, antaa GPS:iin ja sitten "vaeltaa" sen mukaan. Käveleminen kompasilla ja karttalla, joskus poluilla, joskus omilla on hyvin jännittävä...

Mitä te luulette GPS: käyttämisesta vaelluksella tällä tavalla Question
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy lähettäjän sivustolla Vastaa lainaamalla viestiä
Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

 
Tutustu muihin vastaavaan asiaan liittyviin keskusteluihin (Hakee kaikki keskustelut joiden otsikoissa esiintyy sama sana)
Aihe Kirjoittaja Foorumi Vastaukset Lähetetty
Vaeltajat ohjelmasarja johtamaa Tiedotuskanava 17 26.01.2019 22:07 Katso viimeisin viesti
Kuka tunnustaa? rance Hölynpöly... 3 23.12.2016 8:44 Katso viimeisin viesti
Kuka on viherpiipertäjä PyyMetso Luonnonsuojelu 70 14.09.2016 16:06 Katso viimeisin viesti
Metsähallitus myy kämppiä ja tekee it... hekrules Ostetaan ja Myydään 15 17.07.2015 23:00 Katso viimeisin viesti
Kuka ihmeen Koskimies? Pekka Hölynpöly... 122 03.05.2015 19:35 Katso viimeisin viesti
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


      Sivun alkuun  

Sivu 2 Yht. 3
Siirry sivulle Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
Siirry: