Vaellusturinat II
- Osta ja työllistä yh-äitejä Vietnamissa
 
Etusivu Rekisteröidy Ohje Vaellusnet Kuva MMS-Blog Vaellusturinat I Tilastot Avatarit  
Asentopaikkani Phoogle                      

Kantotulen lieskan leikintää Hammastunturin syksyisessä erämaassa.... Kulpakkojokea Hammastunturin kupeessa....... Kuoppajärvi Hammasjärven pohjoispuolella ja ruskainen haavikko........ Pyhä-Nattasen huipulta heinäkuun 2005 helteillä... Idyllinen Riestojoki Sompion luonnonpuistossa..... Anterin huipulta itäänpäin kevättalvella 1993.....
 

Vaellusturinat II Foorumin päävalikko Lappi Kuka tekee vaeltajat
Näytä edelliset viestit:   
      Kaikki ajat ovat GMT + 2 tuntia  
Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin Siirry sivulle 1, 2, 3  Seuraava

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe: Kuka tekee vaeltajat
IsiNose
05.08.2006 19:02


Viestejä: 3
Lapin vaellusreittien palvelut paranevat koko ajan. On pitkospuut, polttopuut tehtynä. GPS:t ja muut vermeet apuna. Vaellus turistireiteillä on kuin kävelisi Töölönlahtea ympäri. Mutta.
Kuka tekee tosi vaeltajat. Oletko yöpynyt teltassa, tarvinnut karttaa, syönyt trangiasapuskaa ja kantanut rinkkaa. Kuka sinut koulutti. Menitkö kurssille, luitko kirjoja, katsoitko netistä, ottiko joku sinut mukaan.
Kerro oma tarinasi.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Nachos man
05.08.2006 20:11


Viestejä: 812
Jos ei ole ehtinyt retkeilyelämänsä aikana kokeilla noita edellämainittuja, kyse on kai seuramatkailusta.
Vähän kerrassaan rupesin hankkimaan retkivehkeitä ja jossain vaiheessa vaan tajus tärkeimpien oleva kasassa.
Lähikäveleskelyä oli tullut harrastettua mutta sitten tuli mahdollisuus lähteä porukan mukaan ihan lappiinkin.
Siitä se sitten on ruvennut pikku hiljaa virkoamaan.
Netin löysin vasta kun aihepiiriä oli ehtinyt tutkailemaan.
Nykyisinkin olen kai edelleen harrastelijasarjaa mutta kuka siellä tuntureiden sopukoissa vertailis?
Iso etu on varmaankin jos kotoa saa varuste ym. henkistä tukea mutta tyhjästäkin on mahdollista ponkaista.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
OS
05.08.2006 21:58


Viestejä: 7319
Kyllähän tämä kaikki on kotoa saadusta innoituksesta alkanut, jo lapsena isän ja kaverinsa kanssa kala- ja metsästysreissuilla ja vähän myöhemmin partiossa. Murrosiässä tehtiin kaverin/kavereiden kanssa myöskin kala- ja metsästysreissuja sekä pyöräretkiä että vaelluksia.

1960-luvun lopulla tehtiin metsään erään kaatuneen kuusen juurakkoon ohuista kelopuista laavu, jossa vietettiin vuosien mittaan useita viikonloppuja niin kesällä kuin talvellakin, kylmin yö oli -32 astetta. Laavulle tuli Kemijärven radalta matkaa n. 7 km, joka kuljettiin sulan maan aikaan kävelemällä, talvisin suksilla. Alue oli silloin koskematonta metsää, nykyisin laavun jäänteille, hakkualueiden keskelle, pääsee autolla.

Varmaankin tärkein tekijä, mikä innosti luonnossa liikkumiseen oli se luottamus, mikä kotoa annettiin. Ehkä se oli tuon ajan, 1950 - 70-luvun, henki. Poikien seikkailukirjoissakin ikäisemme pojat pääsivät ja lähtivät lomillaan metsiin, aseet mukanaan. Tietenkin kotiväki oli huolissaan miten me pojat pärjäämme, mutta koskaan ei kielletty lähtemästä.


Pääsimme käymään pyörillä Rovaniemeltä Luulajassa kun olimme 14 vuotiaita. Heti kun ikä antoi myöten, hankimme aseenkantoluvat ja suoritimme metsästäjätutkinnon ja sen jälkeen menivät lähes kaikki syksyiset viikonloput metsissä.


Osasyynä saamaamme luottamukseen oli tietenkin se, että emme koheltaneet aseiden kanssa, emmekä muutenkaan. Eikä silloin, eikä kyllä vieläkään, ollut kännyköitä eikä gepsejä, vain kartta ja kompassi ja puukko ja ehkä vähän sitä maalaisjärkeä.

Metsästys ja kalastus ovat jääneet jo vuosia sitten kuvioista pois, nykyinen metsissä ja vesillä liikkuminen on pääasiassa pelkkää turhistelua (turhankävelyä ja -melontaa).
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä Vaellusnetin käyttäjät kartalla

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Rin-tin-tin
06.08.2006 0:10


Viestejä: 1162
Sattuma vaeltajat kai tekee ja luonteella on suuri merkitys siihen, miten sattuma vaikuttaa. Romantikot ja käytännön suorittajat ovat kaksi pääryhmää.
_________________
Kaikkea aikansa.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Blog Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Jukkis
06.08.2006 9:39


Viestejä: 905
Ehkä on niitäkin, jotka jonkun kipinän innoittamina yhtäkkiä päättävät ryhtyä retkeilemään,"vaeltamaan","patikoimaan", elettyään jostain syystä luonnotonta elämää(sananmukaisesti!) pelkissä betonikulisseissa? Silloin kaikki on niin uutta ja outoa, että kai tulitikun sytyttäminenkin pitää opetella jollain kurssilla, tai ainakin kysellä, lukea ja etsiä netistä perustietoa asioihin jotka useimmille ovat itsestäänselvyyksiä. Vai pitäisikö sanoa olivat, siis onko kaupunkien lähiöperheiden lapsista kasvamassa niin city-ihmisiä? Luulisin, että maaseudulla varttuvat sentään liikkuvat vielä metsissä ja järvillä, ainakin murkkuikään asti. Silloinhan nuoret yleensä alkavat suunnata "maalikyliin", ja roikkuvat vapaa-aikansa kartsalla pillurallin merkeissä. Eivät tietenkään kaikki!
Kun mä olin skidi, perhe muutti toimeentulon perässä pula-ajan Suomea ristiin rastiin, mutta missä asuttiinkin käytiin aina retkillä! Kalaretkillä isän kanssa tai piknikillä äidin. Usein oli sukulaisia tai tuttuja muitakin mukana. No, olipa sitä nörttiyttä jo silloin; serkkutyttö Helsingistä ei esim. ollut koskaan paistanut nuotiolla makkaraa, ja voi mikä riemu se hälle oli! Kunnes koira sieppasi herkun, ja siitäpä sitten vollotus alkoi!
Saatettiin tehdä viikon telttaretkiä hyvälle kalapaikalle koko perheen voimin, vanhemmat nukkui pienessä harjateltassa, ja me siskon kanssa läheisessä ladossa tai isän tekemässä laavussa.
Isompana tein sitten pyörä- tai kävelyretkiä lähiseutujen kolmiomittaustorneille, asuttiin silloin Järvenpään silloisessa "kauppalassa". Keräsin taskurahoista senverran, että sain ostettua alueiden topografikarttoja, joista sitten etsin ne tornit. Kompassiakaan ei ollut, mutta etelän metsät ovat senverran pirstaloituja, tieverkosto tiheä, etten koskaan eksynyt. Ainakaan pahasti. Yötä vietin siinä samaisessa pikkuteltassa, joka ei kyllä pitänyt vettä juuri lainkaan. Kavereita en kyllä yleensä mukaan saanut, eivät uskaltaneet- tai vanhemmat ei laskeneet.
Tornien portaat oli usein aivan lahot, ja piti kiivetä rakenteita pitkin. Nehän oli rakennettu jo 20-luvulta alkaen kartoitustyötä varten. Nykyään ei niitä juuri enää pystyssä näe, ja jos näkeekin, on syytä pysyä loitolla! Repovedellä näin viimeksi tällaisen vaarallisen muinaismuiston.
Lapsuuden jälkeen oli pitkä aika, jolloin ei tullut metsään lähdettyä. Ei edes mökkeily kiinnostanut. Oman perheen myötä sitten alkoi uudestaan pyöräretkeily ja sienestys. Pyöräretkeilymme kohokohta oli nelipyöraisen, viisipaikkaisen perhepyöran rakentaminen, ja sillä retkeily. Lapset istuivat omissa telineissään keskellä, ja vaimon kanssa poljettiin reunoilla. Pisin retki oli n. 600km. Kun lapset kasvoivat, lähdettiin poikien kanssa sitten autoretkille, ensin pikkupojasta asti haaveilemalleni Kolille, ja vuosi vuodelta sitten ylemmäs, Käsivarteen ja Norjaan. Päivät koluttiin tuntureita ja yöt nukuttiin auton vieressä vanhassa huvilateltassa.
Luonnollinen jatke oli sitten pidemmät vaellukset. Ensin Kevon kanjoni, josta myös olin haaveillut pitkään luettuani Raimo O. Kojon kirjasta kuvauksen. Mykistävä kokemus, joka muutti koko päänuppini. Varusteet olivat olemattomat, kumitossut, suomiverkkarit, ja evästä muovikasseissa. Vuotava harjateltta. Muttei haitannut, vaikka satoi kaatamalla! Seuraaville reissuille sitten "otin opikseni", ja ylivarustauduin; kalastajan paksu sadeasu, turvakengät+kumisaappaat, ja iso teltta+pressu, sekä ruokaa tolkuttomasti! =))
Senjälkeen on pikkuhiljaa löytynyt sopiva kompromissi mukavuuden ja painon suhteen, ja reissuja on kertynyt niin paljon, ettei kaikkia enää muistakaan. Alun huippujen metsästys( Pallas,Ylläs,Halti,Kebne,Paras, Huippuvuoret,jne.) on jäänyt, enää en noteeraa millä huipulla tai muulla paikalla käyn, "pääasia on liike, ei perilletulo". Vaellus voi olla pitkä, sateinen juoksu paikasta toiseen, tai päämäärätön lompsiminen nimettömän tunturin rinteillä.
Kamppeeni eivät ole huipputuotteita, vaan useimmat halpiskamaa, kuitenkin toimivaa. Vierastan "kaikilla pitää olla"-ajattelua. Samoin oon aina vierastanut isoja joukkoja, millekään "vaelluskurssille" tms mua ei sais kirveelläkään. Patikoidessakin tykkään kulkea omissa oloissani, vaikka kaverikin olis mukana. Taukopaikalla sitten turistaan kuulumiset.
Totta on mitä muut tuossa sanoi, kotoa se retkeilyharrastus yleensä saa alkunsa. Silloin ei myöhemminkään ole mitään kynnystä aloittamiseen, eikä pelkää eksymistä, kastumista, nälkää tai ukkosta, sutta tai karhua. Ainakin mä tunnen luonnossa oloni paljon turvallisemmaksi kuin kadulla. Ainut kiusa on joskus tämän(kin) harrastuksen muuttuminen niin kaupalliseksi ja lokeroiduksi. Sensijaan että menis tuosta vain ohimennen vaikkapa kurkkaamaan, onko suolla hilloja, pitäis kai nykyään etsiä vaellusgarderoopista k.o. toiminnan liikeratoihin ja ergonomiaan sopiva tekninen asukokonaisuus huomioiden netistä katsottu sääennuste, teleskooppisauvoineen olosuhteisiin sopivilla kärjillä ja gepsuineen johon taas pitää ladata maastokartan oikein merkitty lehti jne.
Kyllä mun mielestä, jos jotain city-ihmistä alkaa äkkiä kiinnostaa metsä, ei siinä tarvita muuta kuin mennä sinne metsään. Usein, sateella, paisteella, kesällä, talvella. Kyllä se "varustus" ja muu sitten siitä pikkuhiljaa löytyy kohdalleen. Aivan tavallisilla arkivaatteilla, muutama voileipä ja juomapullo matkassa voi tehdä pitkiä retkiä ja saada hienoja elämyksiä!
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä Vaellusnetin käyttäjät kartalla

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
rautu
06.08.2006 11:06


Viestejä: 6662
Lapsena kuljettiin luonnossa päivittäin. Maalla kun asusteltiin. Ihan pienestä pitäen kalastus ja myöhemmin metsästyskin kuului harrastuksiin.
Isompana sitten kerran käytiin kaverin kanssa Kiilopäältä yksi vaellus heittämässä. Olin silloin lähinnä kaverina matkassa. Itselläni ei ollut enempää tietoa harrastuksesta ja kuljin vain perässä. Kipinä ei iskenyt tulta vielä tuolloin.

Sitten ostin kanootin ja kesän lähivesiä koluttuani mietin, että mitä sillä voisi tehdä. Sain kaverin ja pari tyttölastakin innostettua Ounasjoelle lähtöön ja sen jälkeen se onkin ollut vientiä. Ekat reissut kanoottihommilla ja myöhemmin sitten kävelyvaelluskin tuli kuvioon mukaan.

Vaellusharrastus elää koko ajan ja muuttaa muotoaan elämäntilanteiden mukaan. Perheellisenä retket ovat kutistuneet lyhyiksi mutta se ei ole haitannut. Vaikeita ja raskaita retkiä ei enää niin kaipaakaan. Ne on tullut koettua. Ei tarvitse itseään enää haastaa. Lähinnä retkeily on luonnosta nauttimista jälkeläisten kanssa. Eilen 2,5 vuotias tyttöni sai ensimmäisen kalansa itse ongella.

Mutta pidemmät reissut astuvat myös kuvioon mukaan lasten kasvaessa. Viime vuonna poika käveli jo 40 kilometriä yhdellä reissulla. Kaverienkin kanssa reissuja vielä tulee. Ne on sitten enemmän äijätouhua.
_________________

Ei oo häränpäivää!!
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Korvapuoli
06.08.2006 11:43


Viestejä: 2575
On ihmisiä jotka eivät ryhdy tekemään tai harrastamaan mitään uutta ilman kurssia. On kaupungeissa kasvaneita aikuisia jotka eivät ole syvemmälle metsään koskaan kävelleet ainakaan yksin. On ymmärrettävää kun tuollainen city-ihminen haluaa ennen metsään menoaan opiskella siellä selviytymistä. Maalla lapsuutensa elänyt selviää ensimmäiset reissut maalaisjärjellä ja kokemus kasvaa joka reissulla. Minulle sanoi viime syksynä muistaakseni Sarviojan tuvalla joku naisihminen, että täytyy olla hyvä hahmotuskyky, kun yksin vaeltelen tunturissa ja kairoissa. Ehkä sekin kasvaa itsestään, kun on koko ikänsä metsässä kuljeskellut. Virheitä sattuu, mutta ne johtuvat useimmiten turhasta hätäilystä.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Blog Vastaa lainaamalla viestiä Vaellusnetin käyttäjät kartalla

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Duommá
06.08.2006 14:36


Viestejä: 307
Ite on opeteltu. En ole ollut partiossa enkä muissakaan piireissä. Onneksi vanhemmat oli mettään menevää sorttia!
Perheen voimalla ruvetiin sitten käymään lapissakin, olin silloin joku viistoistakesäinen. Eikä me keltään mitään kyselty, me ollaan sitä rotua jonka on pakko opetella kaikki ite. Molempien kantapäiden kautta tietty. Teoriassa retkeilin suorastaan raivokkaasti, luin kaiken maailman kemppiset sun muut, tutkin karttoja ja mietin mahdollisuuksia.
Päiväretkeilystä sitten laajennettiin pikkuvaelluksiin. Mulla alkoi tavoitteet mennä eri suuntaan, ja kauemmas, joten kun aika täyttyi, lähdin samanhenkisen toverin puutteessa "poikamiesvaellukselle", yksin. Se teki hyvää itseluottamukselle kun huomasi pärjäävänsä itsensä kanssa erämaassa. "Teoriaopinnotkaan" eivät olleet menneet hukkaan.
Sen perään ajauduin opaskurssille, jossa sain pätevät opit talviretkeilyyn. Tämän jälkeen itseopiskelu on jatkunut menestyksekkäästi. Monenkirjavia retkitovereitakin on siunaantunut, ja kaikilta oppii jotain, parhailta paljonkin.

Minä suosittelen tietäni jokaiselle retkeilystä kiinnostuneelle, tarkoitan että itse löytäminen on kivaa! Samantasoinen ja -henkinen pieni porukka vain kasaan ja mettään! Kun malttaa olla haukkomatta liian isoja kimpaleita, ei pääse isoja vahinkoja syntymään, ja kun tekemisessä on ajatus mukana, tietotaito kehittyy vauhdilla. Alkuaikojen retkiä on kiva vuosia myöhemmin huvittuneena muistella. Very Happy
Yksin vaeltamiset ja opaskurssit on taas ihan itse kunkin henkilökohtaisia valintoja. Ei sovi kaikille, en saata suositella.
_________________
Veikkolan vaeltaja
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe: Re: Kuka tekee vaeltajat
P3310
06.08.2006 15:40


Viestejä: 625
IsiNose kirjoitti:
Lapin vaellusreittien palvelut paranevat koko ajan. On pitkospuut, polttopuut tehtynä. GPS:t ja muut vermeet apuna. Vaellus turistireiteillä on kuin kävelisi Töölönlahtea ympäri. Mutta.
Kuka tekee tosi vaeltajat. Oletko yöpynyt teltassa, tarvinnut karttaa, syönyt trangiasapuskaa ja kantanut rinkkaa. Kuka sinut koulutti. Menitkö kurssille, luitko kirjoja, katsoitko netistä, ottiko joku sinut mukaan.
Kerro oma tarinasi.


Lapin tasamaan tassuttajat ovat itse tällaisten keskustelupalstojen kautta pyrkineet luomaan tuota myyttiä.

Olipa sitten noita apuvälineitä tai ei, lappi on neideille. Tai toki talvimyrskyssä vaaditaan muutakin, mutta kuka hullu sinne menisi?

Elämä on.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
jauru
06.08.2006 16:46


Viestejä: 140
Peelon tapaiset extremet on erikseen, heille maailma on liian pieni osoittaa taitojaan. Mutta oikeasti olen jo pitkään ollut minäkin huolissani siitä, kuka vaeltaa tulevaisuudessa pohjoisen kairoilla, ellei kukaan opeta..
Toinen vaihtoehto on se, että kaikki polut merkitään, tuville tulee isännät, vessat, suihkut, keittiöt, tiet..
Me monet olemme ymmärtäneet vaikkapa Itäkairassa vaeltamisella ihan muuta.

Palasin eilen illalla taas pohjoisesta. Vein 15 hengen nuorisoporukkaa Aittajärveltä Sarviojan, Ukselman, Muorran, Tiyhtelmän, Anterin Mukan, Vongoivan, Hammaskurun, Luiron ja Kopsusjärven kautta Tievalle. Seitsemän päivää kolusimme tunturia. Taisi olla jo jotain 15 kerta. Kokemus on kuitenkin se, että useamman kerran saa nuoren sinne viedä, opastaa, ohjata ennenkuin hän on valmis itsenäisesti sinne lähtemään. Ei esim. Itäkairassa vaeltaminen ole ihan kokemattoman hommaa. Mutta vähitellen syntyy luottamus omiin kykyihin ja taidot selvitä luonnossa poikkeavissakin olosuhteissa. Kairaa pitää oppia myös rakastamaan, kunnioittamaan ja siitä huolta pitämään.

Mutta hienolta tuntuu kun nuori opettelee siellä johtamaan ryhmää, suunnistaa, kokkaa sapuskat ja huolehtii itsestään ja porukastaan. Ja sitten sanoo kotimatkalla: "Koska lähetään uudestaan?"
Suurimmat taidot opitaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Ryhmässä siihen on varaa, yksinkulkiessa ei enää ehkä olekaan..

Joko me viemme lapsemme ja nuoremme tunturiin tai sitten Suomen Latu tai ohjelmayrittäjä vie niille valmiille reiteille ja perii maksut joka mutkassa. Kämpän taus on vaan silloin erilainen kuin mihin me olemme tottuneet..
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
Sarekretkeilijä
06.08.2006 18:39


Viestejä: 1665
Partiossa käytiin ensin lähimetsissä, sitten Lapissa hiihtämässä ja viimein 15-vuotiaasta opastetusti ryhmänvetäjien mukana myös kesällä ja kaikki kamat mukana. Näin viisi kesää viikon reissu. Siellä opin ainakin käyttämään trangiaa ja pakkaamaan vaatteet jätesäkkiin ym. Luulin ensin rinkan pitävän vettäja varavaatteetkin kastuivat ensimmäisessä sateessa. Kokemattomuus haittaa vieläkin, kun nyt on 20 vuoden jälkeen vaeltanut neljänä kesänä omin päin.

Enpä enää muista, mistä Suomen Lapissa saa vettä tai uskaltaa juoda, kun olen Ruotsin tunturipuroihin tottunut.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
sunshine
06.08.2006 19:51


Viestejä: 2
Kaksivuotiaana minut ensi kertaa vietiin Norjan lappiin ja kyllä se kipinä iski jo silloin, pari muistoa on jäänyt siltä reissultakin. Vuosi vuoden jälkeen sinne on palattu, aina tilaisuuden tullen. Pääasiassa Saariselkää koluttu, Kevollakin käyty. Isäni on meidän perheessä ollut se vaeltaja, joka itse nuorena meni lappiin kavereittensa kanssa. Koko perheemme on lapin lumoissa ja nyt minä edelleen siirrän perimän omalle lapselleni - toivottavasti. Tänä kesänä hän yksivuotiaana innoissaan istui maassa ja poimi mustikoita suuhunsa, ja katseli poroja. Reippaana istui kantorinkassakin, kun kiivettiin Luostolle, ja käveltiin Pyhänkasteen putoukselle, ym. retkiä. Tällä kertaa loma oli mökkiloma, kun en arvannut noin pienen kanssa lähteä telttailemaan. Varsinkaan kun tämä sankari ei suostu pysymään makuupussin sisällä. Mutta kyllä se oikea vaeltaminen itselläni ainakin sisältää teltan, retkimuonaa, rinkan joka painaa liikaa, kartan lukua, eksymisiä välillä ym. Ei se tunnu samalta jos vaan käy katselemassa maisemia, jotenkin sitä arvostaa enemmän kun sen eteen näkee vaivaa. Lapsena lappi oli toisenlainen, ei siellä tuollaista turismia ollut ja viikon aikana vastaan saattoi tulla yksi ihminen, jos sitäkään. Ja aina tuo ihminen tervehti ja kuulumisia vaihdettiin. Nykyään tuolla lapissakin toiset kävelevät kuin Helsingin keskustassa, kiireellä ja välittämättä muista. Erakkona toki itsekin mielelläni kierrän muut kaukaa, mutta jos joku vastaan tulee, niin aina olen valmis sanan vaihtamaan. Se oli minusta jo lapsena hieno tapa tuolla erämaassa. Täällä etelässä asuneena kun olen tottunut ihmisiin jotka tuskin toisiaan näkevätkään.
Jokainen liikkukoon tyylillään, kyllähän se ainakin on positiivinen asia, jos ihmiset luontoon lähtevät, oli se sitten vaeltamista millä varusteilla hyvänsä.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
blueraven
07.08.2006 6:49


Viestejä: 910
Jostain se kipinä vain syttyi, tuskin sitä enää pystyy muistamaan ja analysoimaan mistä, mutta Lappiin piti vain päästä.
Ensin tietysti tuli retkeiltyä kotimetsissä, kun ei kauemmaksi päässyt.
Ensimmäiselle oikealle vaellukselle sain isän mukaan kuskiksi, seuraava olikin jo yksinvaellus.
Tietysti kaikki aiheeseen liittyvä kirjallisuus tuli ahmittua, vaan eiköhän se kuitenkin ollut seuraus eikä syy lapinhulluuden puhkeamiseen.
Retkeilyssä tarvittavat tiedot ja taidot olivat maaseudun asukille jo itsestäänselvyyksiä, eipä niitä varten vielä 70-luvulla tainnut paljon kurssejakaan olla.

Vaan "kuka tekee vaeltajat"????
Omista lapsistani en ole ainakaan onnistunut tekemään vaeltajia, tuskin minustakaan kukaan olisi pystynyt tekemään, ellei sitä kipinää olisi itsessä syttynyt.
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
abumatic
07.08.2006 8:43


Viestejä: 3109
Minusta vaeltaminen harrastuksena ei ole sen kummempi kuin muutkaan aktiviteetit. Ei tulisi mieleenkään patistaa omia lapsia retkuilun pariin. Olemme kyllä tarjonneet siihen tilaisuuksia ja pyrkineet tekemään asiat niin, että reissuista jäisi hyvä mieli. Monenlaisia asioita sitä pystyy ja haluaa tietenkin opettaa, mutta jotenkin vähän epäilen, että vasta sitten kun nuoriso rupeaa liikkumaan omissa porukoissa taidot todella kehittyvät. Eikä varmaan parempaa koulua itsenäistymiseen ja vastuun ottoon olekaan kuin hilluminen erämaassa itsenäisesti. Ainakin omalta osaltani asia oli näin.
_________________
Kom och ät konserverad gröt!
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä

Kirjoittaja Viesti           Viestin aihe:
OS
07.08.2006 15:57


Viestejä: 7319
Muistaakseni Erno Paasilinna on sanonut:

"Vain itseoppineet ovat oppineita, muut ovat opetettuja."
 Sivun alkuun
Personal Photo AlbumNäytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Vastaa lainaamalla viestiä Vaellusnetin käyttäjät kartalla
Lähetä uusi viesti  Vastaa viestiin Siirry sivulle 1, 2, 3  Seuraava

 
Tutustu muihin vastaavaan asiaan liittyviin keskusteluihin (Hakee kaikki keskustelut joiden otsikoissa esiintyy sama sana)
Aihe Kirjoittaja Foorumi Vastaukset Lähetetty
Vaeltajat ohjelmasarja johtamaa Tiedotuskanava 17 26.01.2019 22:07 Katso viimeisin viesti
Kuka tunnustaa? rance Hölynpöly... 3 23.12.2016 8:44 Katso viimeisin viesti
Kuka on viherpiipertäjä PyyMetso Luonnonsuojelu 70 14.09.2016 16:06 Katso viimeisin viesti
Metsähallitus myy kämppiä ja tekee it... hekrules Ostetaan ja Myydään 15 17.07.2015 23:00 Katso viimeisin viesti
Kuka ihmeen Koskimies? Pekka Hölynpöly... 122 03.05.2015 19:35 Katso viimeisin viesti
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


      Sivun alkuun  

Sivu 1 Yht. 3
Siirry sivulle 1, 2, 3  Seuraava
Siirry: