Eräretkeily on turhauttava kiinnostuksen kohde, koska sen harrastusmahdollisuudet ovat rajalliset. Pitäisi olla sekä aikaa että rahaa, jotta harrastaminen onnistuisi. Ja perkelehenkinen matkustaminenkin on eräilyyn liittyvä välttämättömyys.
-Haluatko harrastuksen tuhannen kilometrin päästä? Ryhdy eräretkeilijäksi...
Jos tyytyisi retkeilyyn, oppisi iloitsemaan siitä, tilanne olisi tyydyttävämpi. Mutta ei, ei retkeily ole alkuunkaan sama asia. Ei, ei - ei sitten ollenkaan.
Vaellusharrastuksessa erämaan korvaa välinelorvinta, haahuilu erilaisen sälän ympärillä ja sen varaan perustuva suunnittelu. Vuosi haalitaan, rakennellaan ja mitataan grammoja ja sitten mennään, mutta vain viikoksi tai kahdeksi.
Vuosi, se on pitkä aika. Liian pitkä.
Muistan erään kerran, erään yksinäisen kerran, hyvällä tavalla yksinäisen. Lainassa oli keveä pieni teltta, jonka käsipuolessa kulki loue. Tiesin, että sade tulee, mutta tiesin myös, että sade menee. Niin se tuli, alkoi ripotella hiljaksiin illan suussa. Minä pystytin ensin louteen ja sitten teltan. Oli metsää, harvahkoa mutta kuitenkin. Tein louteen suojissa ruoat ja mietin, kuinka mukava on tietää, ettei sade kestä kuin korkeintaan seuraavaan iltaan.
Kävin heittelemässä, sain syömätarpeet ja palailin louteelle. Siinä sitä kelpasi makoilla, olla ja ihmetellä. Pieni tulikin oli ja tikkukalaa.
Eivät tulleet mieleen grammat, eivät melontaominaisuudet, keittimien tehot, teltan paino tai muut sellaiset toissijaiset asiat. Miten niitä jaksaakin miettiä vuoden ympäri.
Luopuisin eräretkeilystä, jos sielu antaisi periksi. Se on turha harrastus.