Kun askel lyhenee

[Juurakko2]

Missähän kunnossa Peurakaira mahtaa olla nykyään?

[Ursus]

Karttapaikka ei tunne Peurakairaa. Kai siellä askel lyhenee kuten muuallakin.

[Eräkulkuri]

Kun askel lyhenee, niin kuorma kevenee.

Kuinka moni käyttää vaelluksilla tai retkillä eräkärryä, vai oliko se vain aikansa muoti-ilmiö?

[tst]

Hep, tosin eka kerta. Seuraavan keikan meno ja tulo pääleiriin etupäässä vetten päällä ja siinä matkalla on 1,5-2 km pitkä koski joka mennään rantaa pitkin. Mukana esim. kumivene joka painaa ehkä 70 kg. Nyt on kaverin teetättämä 2 pyöräinen kärry apuna.

[diver]

Joskus katsoin jonkun videon Oisko ollu Ohtamaan tekemä jossa semmosen eräkärryn kanssa taistelivat.
Omalta kohdalta meni kokeiluhalut tuon mukana.

[Ursus]

Vanha viisaus säikeen aiheeseen kuuluu: Jos ei elämä muuta opeta, niin ainakin kävelemään hitaasti.

[Nuortti]

Erilaisia vaihtoehtoja löytyy runsain mitoin UKK-reitiltä. Netistä löytyy runsaasti tietoja. Itse olen syksyllä vuonna 1996 vaeltanut tuota reittiä lähtien Särkelästä Tulppion majoille. Karhutunturi, Ministerinkota, Takkaselkä ja Murhahaara olivat yöpymispaikkoja. Tulppiosta jatkoin Saariselälle.
Ihmeen vähäiseksi on jäänyt maininnat tästä reitistä. Johtuneekohan nimestä?

Lisäyksenä voin todeta, että tuon reissun päivämatkat olivat 25 - 30 km päivässä. Jo reissun jälkeen päätin, että on hölmöä pitää maastossa kiirettä. Lyhensin päivämatkan pituudeksi maksimissaan 25 km, mutta mieluummin alle 20 km. Sitten 2010-luvulla päivämatkat lyheni maks 15 km. Nyt riittää 10 km taival. Ja rinkkakin on keventynyt, mutta kaljatölkki pitää olla mukana mikäli saunaan pääsee. Viikon reissusta on lisäksi vähennetty päivä tai kaksi.

[Hanu]

Pitkistä päivämatkoista tuli mieleen nuorten miesten porukka Kemihaaran ja Jaurun välillä syyskuussa, jotka kertoivat tulleensa pimeässä edellisenä iltana Kemihaarasta Peskihaaraan. Mietin silloin, että onko mieltä vaeltaa pimeässä, jos ei pakko?

Eräkärry voisi olla ihan peli hyvällä polulla, mutta tuskin soilla, risukoissa tai louhikoissa.

[Jouni]

Ursus, löydät Peurakairaan hakemalla Karttapaikasta esimerkiksi hakusanalla Peuranippa. Noin ylipäänsä Peurakairaa on siitä joka suuntaan, mutta metsiensuojelumielessä erityisesti lounaaseen-etelään eli Hammastunturin erämaa-alueen ulkopuolelle. Ks.
https://www.forestinfo.fi/metsalappi/peurakaira/

Juurakolle: En ole aikoihin käynyt, mutta uskoisin metsien olevan pystyssä. Jos olisi isompia hakkuita ollut, uskon että luontojärjestöt olisivat pitäneet meteliä. Retkikartan mukaan Peurakaira on nykyään monikäyttömetsää, jolla on "Erityisiä erämaa- ja porolaidunnusarvoja". Tämän selite kuuluu näin: "Metsähallituksen maankäyttöpäätöksellä pääsääntöisesti metsänkäsittelyn ulkopuolelle siirretty metsäalue."

[Juurakko2]

Juurakolle: En ole aikoihin käynyt, mutta uskoisin metsien olevan pystyssä. Jos olisi isompia hakkuita ollut, uskon että luontojärjestöt olisivat pitäneet meteliä.

Kiitos, näin itsekin arvelin.

[Micke]

Peurakairaan suuntaavien kannattaa huomioida, että Tossarinhaaran silta on poistettu, eikä uutta tule, kun ei ole metsätalous käyttöä alueella. Kokonaisuuden kannalta varmasti hyvä asia, mutta jos askel on hidastunut ja haluaa käydä Sinisellä lammella, niin saattaa olla ikävä yllätys.

[Juurakko2]

Peurakairaan suuntaavien kannattaa huomioida, että Tossarinhaaran silta on poistettu, eikä uutta tule, kun ei ole metsätalous käyttöä alueella.

Kiitos tiedosta.

[Vongoiva]

Kiitos Eräkulkurille tästä tekstistä!

Kuinka muistojen vyöry vetikin ajatukseni kaltevaa rinnettä myöten jonnekin syvään, muistoista kylläiseen laaksoon. Puhun ajasta vuosina -79-90. Se oli pitkien vaellusteni aikaa, jota muistelen suurella, suurella kiitollisuudella. Aika tosin on saattanut kullata muistoja, mutta niinhän kuuluukin olla.

Kuljimme exäni kanssa aikana, jolloin ei ollut garmineita, eikä erämaassa tungosta ja saatoimme taivaltaa koko matkan kohtaamatta ketään. Ainoastaan tupien vieraskirjoista saimme käsityksen muista kulkijoista. Vaelsimme patikoiden tai hiihtäen kaikkina vuoden- ja vuorokauden aikoina lähinnä UKK-puistossa. Aloitimme Kiilopäältä ja askelemme suuntasimme eri reittejä aina Vongoivalle saakka. Muutamia lyhyempiä vaelluksia teimme Lemmenjoen suunnalla. Etenimme rauhalliseen tahtiin nauttien enemmän tunnelmasta kuin vauhdista. Yövyimme tuvissa, joskus kuusen alla kirkkaan puron solistessa vieressä. Virtavesien yli kahlasimme. En muista, mitä oli jaloissa ehkä villasukat tai ei mitään. Crocseja ei tulloin ollut.

Saatoin luottaa täysin exäni erätaitoihin, jotka hän oli hankkinut pitkän harrastuneisuutensa ja laskuvarjojääkärikoulutuksensa pohjalta. Olipa sitten tihkusade tai sankka sumu, osuimme aina liki suoraan kämpälle. Tunnelma oli määrätietoinen ja rauhallinen, milloinkaan en kokenut pelkoa tai hätää. Kerran lähdimme pakkasen kovettamalla kantohangella varhain aamuyöllä kämpältä toiselle. Pari kolme kilometriä hiihdettyämme huomasimme unohtaneemme tuvalle jotain tärkeää. Exä lähti noutamaan tuota unohtunutta kapinetta ja minä jäin rinkkojen kanssa hangelle odottelemaan. Siinä ihailin liki täyttä kuutamoa ja tuhansia tuikkivia tähtiä sekä lumisen erämaan pehmeää hiljaisuutta. Unohtunut tavara löytyi ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Eräänä keväänä uomat olivat lumien sulamisvesistä kukkurillaan. Kuljimme lumisaarekkeita pitkin siellä, missä ei sulaa ollut. Joskus upotti enemmän ja kerran tunturin kupeessa nivusiin saakka ulottuvaa hankea kahlatessamme Rajan helikopteri kävi ilmasta käsin tarkistamassa, että mitä ihmettä täällä puuhataan. Ei meillä mitään hätää ollut, matka vain eteni melkolailla hitaasti. Sukset olimme jättäneet Kiilopäälle, koska kevät näytti etenevän rajulla voimalla, niinkuin Lapissa usein on. Ratkaisu oli hyvä, sillä paluumatkalla olisimme saaneet kantaa suksia koko matkan. Metso yhden kämpän lähistöllä metso piti erikoista soidintaan ja ryömin kummun takaa katsomaan tätä merkillistä näytelmää. Mutta metsopa olikin tarkka, huomasi minut ja syösyi siivet levällään kohti. Silloin minulle tuli kiire.

Viimeisen reissun teimme maaliskuussa 1990 ja toukokuussa sain esikoiseni.

- Riitta

[Aaro]

Hieno tarina, kiitos

Eräkulkuri on ollut meille palstalaisille se kaikkein perinteisin, tinkimättömin ja taitavin erämaan yksityiskohtien lukija. Mutta mielenkiintoista että hänestä paljastuu aivan uusiakin piirteitä. Ja Vongoiva herättää odotuksia mitä hienoja tarinoita on vielä jäänyt kertomatta.