Kvaldurin blogi

Pitkät hiukset ja vaeltaminen

03.12.2010 21:53



Asia on varmasti enemmän naispuoleisten vaeltajien mielessä kuin miesten, mutta joskus sattuu käymään niin, että metsään eksyy myös miehiä pitkällä tukalla.

Mutta oli sukupuoli kumpi hyvänsä, ongelma on sama. Pitkät hiukset keräävät likaa ehkä helpommin kuin lyhyet tai ainakin se jää herkemmin kerrostuneen hiuksen alle näkyviin ja pitkät hiukset kaipaavat useammin pesua.

Viikonlopun reissulla ongelma ei ole kovinkaan kummoinen, mutta pidemmällä reisulla alkaa kaipaamaan hieman saippuaa päähänsä. Olen itse huomannut matkalla n. 3 päivää sopivaksi väliksi pestä hiuksia, tällöin olo säilyy vielä kohtuullisen inhimillisenä ja aamulla kun pesee hiukset, niin loppupäivän on suihkunraikas olo.

Varsinkin pohjoisessa on kylmät vedet ja pään peseminen pelkällä jääkylmällä vedellä saa ajatukset jäätymään päähän ja tulee vielä kuolemantautikin kaupanpäälle. Ratkaisuja on ainakin muutama erilainen ja varmasti niksejä vielä toinenkin mokoma.

Vesipullo makuupussiin
Laitetaan illalla pulloon vettä ja kierretään korkki kiinni kunnolla, aamulla on n. 30 asteista vettä käytettävissä pullon vetoisuuden verran. Se riittää yleensä yhteen tai kahteen kastelukertaan ja sekaan voi sekoittaa myös ojasta tai purosta myös viileää vettä.

Veden lämmittäminen kattilassa
lämmitetään n. litran kattilan verran vettä kattilassa kädenlämpöseiksi, paljon enempää polttoainetta ei kannata käyttää ja käytetään tämä vesi pään huuhteluun.

Suihkupussi
Työkalu- sekatavara- ja ehkä jopa retkeilykaupoissakin myydään näitä suihkupusseiksi kutsuttuja oksaan ripustettavia mustia säkkejä joista tulee letku pihalle. Jos päivä on lämmin ja aikaa on, niin tokihan auringon lämpö kannattaa hyödyntää ja nauttia suihkusta. Yksityisyys tosin saattaa kärsiä isommalla seurueella.

Vesipussi
Sama säkki jolla kannetaan vettä läheisestä purosta juomista ja ruoan tekemistä varten. Nyt vain hyödynnämme aurinkoa ja puun oksaa. Odotellessa voi vaikka keittää kahvit. Smile

Shampoon pakkaaminen
Hotelleista saa hyviä kierteillä olevia pulloja joihin on helppo pakata viikon matkalla tarvittava määrä shampoota mukaan. Yleensä yhteen pesukertaan riittää n. ruokalusikallinen shampoota, eli 15ml.


Shampoon valitseminen
Tähän on suositeltavaa valita mikä tahansa ei-hoitava shampoo, eli kaikki 2 in 1-tuotteet joutavat roskiin. Valitse syväpuhdistava shampoo, mm. tea tree(desinfioiva) ja purifying ovat termejä joita soveltuvissa shampoopulloissa näkyy. Tarkoitus on puhdistaa hiuspohja mahdollisimman hyvin joka puolestaan estää kutinaa. Kaupan merkeistä voitaneen suositella XZ:n tuotteita joissa ei ole silikoneja sekä myös suomalaista terva-shampoota johon ei ole lisätty ylimääräisiä aineita. Myös omalta parturilta tai kampaajalta voi kysellä kampaamon aineista moisilla ominaisuuksilla, mutta niistä köyhtyy sitten rajummin. Kiharat hiukset menevät syväpuhdistavalla shampoolla entistä enemmän kiharalle, jolloin vaarana on rastat reissun lopuksi, joten hoitoaineen valintaan on syytä kiinnitää huomiota.

Hoitoaine
Tähän valitaan hoitoaine joka voidaan jättää hiuksiin, joko suihkutettava pumppupullolla tai sitten laitetaan pieneen pulloon sellaista joka levitetään hiuksiin. Mitä pidempi ja kuivempi(=kiharampi), sitä hoitavampi aine tarvitaan jotta saadaan hiukset selviksi taas pesun jälkeen. Helpoin vaihtoehto on silkki- tai silikonitipat pienessä pullossa jota tarvitsee laittaa vain tilkka latvoihin ja levittää. Tämä on varsinaisen grammanviilaajan ratkaisu. Biosilk-nimellä myydään kampaamoissa, myös Tigillä on tuote "boys/girls best friend", mutta taas voi kysyä omalta kampaajalta tai parturilta.

Päivän vinkki taas rakennettu, yritän keksiä ensikerralle uuden.

Trackback URL-osoite tähän päiväkirjamerkintään on:

http://www.vaellusnet.com/turinat/trackback.php?e=1596

   

Kirjoittaja Viesti
Tähän päiväkirjamerkintääsi ei ole yhtään vastausta / kommmenttia.
Näytä edelliset viestit:   

Vaellusturinat II Foorumin päävalikko -> Blogit -> Kvaldurin blogi -> Pitkät hiukset ja vaeltaminen