Echon eväsretket


Reittiviilausta

05.01.2008 21:00

Katseltiin pojan kanssa kuvia Saamenpolulta, Sevetti-Pulmanki-reitiltä ja Näätämö-Pulmanki-reitiltä. Yllättäen poika ihastui nimenomaan karuihin maisemiin. Aiemmin kuvittelin, että ne olisivat lapselle liian "yksitoikkoisia". Reitti siis vaihtuu. Lähtöpaikaksi tulee todennäköisesti Pulmanki, määränpääksi Sevettijärvi tai Näätämö. Pulmanki valikoituu lähtöpaikaksi helpommin, koska sinne on helpompaa mennä kuin tulla pois. VAikka voihan sitä kävellä Nuorgamiin saakka, eihän se ole pakko Pulmangissa matkaa lopettaa. Ongelmia tulee tosin, jos päästäänkin reissuun autolla. No, pitää pohtia sitä sitten, jos se on tarpeen.

Aikaakin on kai hieman ruukattava myöhäisemmäksi. Alunperin oli ajatus lähteä kotoa 13.6, mutta koska räkkäaikaa ei kuitenkaan pystytä välttämään, ja viikonloppuna on hankalaa kulkea julkisilla, niin lienee järkevämpää lähteä juhannusviikolla tai sen jälkeen. Jos vaikka olisi hieman lämpimämpääkin jo.

Kalddoaivissa kyllä syö hyttyset ja mäkärät, mutta jonkunhan niitäkin on ruokittava? Mahtaakohan hyttyshatut pitää mäkärät ulkopuolella, vai onko ne niin pieniä, että mahtuu verkon raoista?

Turhankävelijän jutusta alueella päättelin, että vaelluskenkiä on turha ottaa mukaan, vaan vaellussaappaat ovat oikea valinta?

Aika hölmöä miettiä kaikkea jo nyt, kun suunnitelmat ehtii muuttua monesti. Silti en malta olla hölisemättä näistä, se kun helpottaa kummasti sitä kihelmöivää matkakuumetta. Tai ehkä lopultakin lietsoo. Silti ei malta, ei malta.

Huomenna piti lähteä ulkoilemaan, makkaranpaistoonkin. Eipä taida tulla lähdettyä. Kauppareissulla (400m suuntaansa) jäätyi jo naama ja pää, vaikka oli pipokin päässä. Siellä tuulee niin lujaa, että ilma on todella jäätävä. Hienoa asua rannikolla Rolling Eyes

Kunnonkohotus alkaa kyllä, kun arki valkenee. Joka arkipäivä pitää kävellä muutama kilometri, ja äitipuoli uhkaili minua, että meillä molemmilla alkaa kuntoremontti. Muuttivat siis lähelle (suhteellinen käsite, välimatkaa 40km entisen 300 sijaan). Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että hän haluaa raahata minut salille. Toivottavasti maksaa sitten myös, koska minulla ei ole niihin varaa. Ja mihinkään halvoille "äijäsaleille" minua ei saa. Tosin ei äitipuoltakaan, että siltä osin olen turvassa.

Aloin suunnittelemaan ruokalistaa kesän reissulle. Eihän sitä tule siellä metsässä noudatettua, mutta antaa hyvää osviittaa, mitä otetaan ja miten paljon mukaan. Keksin jo taas muutamia uusia reseptejä, mutta kokeilen niitä, ennen kuin laitan tänne.

Joku joka tietää tuon Pulmanki-Sevetti-Näätämön kalapaikoista voisi vihjaista. Siis sellaisista, joista ihan perusvehkeillä 13-vuotias nuori mies saa kalaa. Minähän en itse voi kalastaa kala-allergian takia. Tai no voin, mutta se on aika koomista touhua. Onkiminen sujuu hyvin, mutta kalan irrottaminen seuraavasti: Toisessa kädessä kumihanska, toisessa pihdit. Haskoilla tartutaan kalaan, pihdeillä koukkuun. Hankalammaksi tilanne tulee, jos kala on syönyt koko koukun. Kalan irrottamisen jälkeen koukkua uitetaan pari minuuttia vedessä, että kaikki kalaproteiini on siitä varmasti hävinnyt, ja sitten uutta matoa koukkuun. Virvelillä en ole kalastanut koskaan yksin, enkä tosin saanut kalaakaan silloin kun olen sitä kokeillut...

Trackback URL-osoite tähän päiväkirjamerkintään on:

http://www.vaellusnet.com/turinat/trackback.php?e=923

Sivu 1 Yht. 1
Kirjoittaja Viesti

Turhankävelijä

Liittynyt: 11 Tam 2006
Viestejä: 1036

LähetäLähetetty: 06.01.2008 0:18    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Turhankävelijän jutusta alueella päättelin, että vaelluskenkiä on turha ottaa mukaan, vaan vaellussaappaat ovat oikea valinta?


Tere

Tuo jalkine asia on aina hiukan vaikea ja yksilöllinen. Vuosi 2001 oli hyvin märkä. Me ei myöskään kuljettu Näätämö-Pulmanki välillä kuin pienet pätkät sitä merkittyä polkua. Tuosta matkakertomuksesta saattaa siis saada hiukan toispuolisen kuvan saappaiden tarpeesta.
Tuolla reitillähän on hyvin noita tupia jos sattuu kovin kostea sää niin kuivatuskin onnistuu.

Turhis

Takaisin alkuun Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti Käy lähettäjän sivustolla

Vierailija
Vieras



LähetäLähetetty: 06.01.2008 0:42    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä

Niitä hyttyshattuja on monenlaisia. Jotkut niin tiheitä ettei meinaa läpi nähdä, varsinkaan kun alkaa hämärtää ja tällaiset tuppaavat olemaan myös kuumia.

Viime vuonna sattui kohdalle vähän harvempiverkkoinen hattu ja sitä pidin silloin kun itikoita oli kunnolla. Toimi erittäin hyvin. Itikat pysyivät ulkopuolella, näkyvyys ei paljoa kärsinyt ja tuuletuskin pelasi paremmin kuin aiemmin kokeillussa mallissa.

Takaisin alkuun

Echo

Liittynyt: 05 Mar 2007
Viestejä: 435
Paikkakunta: Roistonkulma

LähetäLähetetty: 06.01.2008 2:35    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä

Turhankävelijä kirjoitti:

Tuo jalkine asia on aina hiukan vaikea ja yksilöllinen. Vuosi 2001 oli hyvin märkä. Me ei myöskään kuljettu Näätämö-Pulmanki välillä kuin pienet pätkät sitä merkittyä polkua. Tuosta matkakertomuksesta saattaa siis saada hiukan toispuolisen kuvan saappaiden tarpeesta.
Tuolla reitillähän on hyvin noita tupia jos sattuu kovin kostea sää niin kuivatuskin onnistuu.

Turhis


Sain yv:nä eräältä ihmiseltä viestiä jo, että ovat kesäkuussa pärjänneet hyvin reitillä vaelluskengillä. Ilmeisesti siinä on siis eroa, pysyykö polulla vai kahlaako kaikki suot Wink

Noita tupia tosiaan piisaa, eipä tarvitse varmaan teltassa nukkua jos ei halua. Itse kyllä tykkään teltassa nukkua enemmän kuin tuvassa, jos ilma vaan on hyvä tai edes siedettävä. Jos joskus pääsen eroon käärmefobiastani, voin jopa nukkua taivasalla. Olettaen tietysti, että on hyttysverkko tai sellainen vuodenaika ettei hyttysiä ole.

Vierailija kirjoitti:
]Niitä hyttyshattuja on monenlaisia. Jotkut niin tiheitä ettei meinaa läpi nähdä, varsinkaan kun alkaa hämärtää ja tällaiset tuppaavat olemaan myös kuumia.

Viime vuonna sattui kohdalle vähän harvempiverkkoinen hattu ja sitä pidin silloin kun itikoita oli kunnolla. Toimi erittäin hyvin. Itikat pysyivät ulkopuolella, näkyvyys ei paljoa kärsinyt ja tuuletuskin pelasi paremmin kuin aiemmin kokeillussa mallissa.


Mistä mahdoit ostaa tuon harvempiverkkoisen? Osaisi vähän katsella. Poika etenkin tarvitsee sen, koska on herkkäihoisempi vielä kuin minä, eikä offia voi oikein hänen naamaansa laittaa, paljoa ainakaan, eikä suun ja silmien lähelle.

Itse haisen aina varmaan metrien päähän offille, edellisen kerran Lapissa offasin lippalakin lipankin rollonilla läpimäräksi, kun mokomat koko ajan tunki suuhun ja silmiin. Jos nyt olisi fiksu ja hankkisi sen hyttysverkkohatun lisäksi...

Takaisin alkuun Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Vieras



LähetäLähetetty: 06.01.2008 11:06    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Mistä mahdoit ostaa tuon harvempiverkkoisen? Osaisi vähän katsella. Poika etenkin tarvitsee sen, koska on herkkäihoisempi vielä kuin minä, eikä offia voi oikein hänen naamaansa laittaa, paljoa ainakaan, eikä suun ja silmien lähelle.


Partioaitasta. Tiedä sitten oliko vain kesällä myynnissä oleva tuote.

Takaisin alkuun

George

Liittynyt: 22 Mar 2007
Viestejä: 3343
Paikkakunta: Espoo

LähetäLähetetty: 10.01.2008 15:03    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä

Tervehdys!
Pulmanki-Sevetti on hyvä valinta patikkaretkelle.
Jos lähdette juhannusalusviikolla todennäköisesti hyttysiä ei vielä ole. Viime vuosina ne ovat tulleet vasta juhannuksen jälkeen. Mäkärät vasta heinäkuussa.
Kalaa saa melkein mistä vaan kun valitsee sellaisen paikan joka on osa vesistöä. Harvemmin niitä löytää matalista erillisistä järvistä, jotka talvisin jäätyvät umpeen. Virveli piisaa ja tarpeeksi erilaisia vieheitä

Onnea matkalle

George

Takaisin alkuun Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

Echo

Liittynyt: 05 Mar 2007
Viestejä: 435
Paikkakunta: Roistonkulma

LähetäLähetetty: 10.01.2008 16:49    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä

Millainen todennäköisyys mahtaa olla lumen saamisella niskaan tuolla, jos liikkuu juhannusviikolla?

Noista kalastusasioista kysyisin myös, eli kalastusvehkeet pitää desinfioida Sevettijärvellä? Silloinhan retki on järkevää aloittaa sieltä.

Kalastusluvat askarruttaa myös pojan osalta. Ikää on silloin siis 13, joten jokamiehenoikeudella hän saisi kalastaa myös virvelillä ilman lupia, mutta onko tuolla seudulla vielä omia määräyksiään tai lupia asiasta, jotka koskevat häntäkin?

Huojentavaa kuulla, että mäkärät ilmaantuvat vasta myöhemmin, nimittäin ne ovat vielä viheliäisempiä kuin hyttyset, ja mahtuvat pienistäkin koloista.

Takaisin alkuun Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti

George

Liittynyt: 22 Mar 2007
Viestejä: 3343
Paikkakunta: Espoo

LähetäLähetetty: 10.01.2008 22:57    Viestin aihe:
Vastaa lainaamalla viestiä

Tuo desinfiointi koskee vain Tenonjoen kalastusta. Ei teidän tarvitse siitä välittää.
Pulmankijoessa, johon lohikin nousee ei periaatteessa saa kalastaa. Kalastuksenhoitomaksut ja mahdolliset muut luvat selviävät Metsähallituksen sivuilta

Takaisin alkuun Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Näytä edelliset viestit:   
Sivu 1 Yht. 1
-
Powered by phpBB © 2001, 2002 phpBB Group
Weblog style by Hyperion