Mitenköhän Aslakin saisi tarvittaessa apuun erämaahan

honkamukka
Viestit: 6834
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

mattipappa kirjoitti:
akallio kirjoitti:Tietääkseni helikopterissa on yleensä lääkäri, kun taas ambulanssissa ei. Kuljetukset halutaan yleensä hoitaa ambulanssilla, jos mahdollista. Eli jos molemmat ovat vapaana lähistöllä, niin miksipä ei tulla molemmilla paikalle.

Siitä noin vuosi sitten pyörineestä pelastushelikopterin arkea esitelleestä ohjelmasta sai sellaisen kuvan, että kaupunkialueella kopterin tyypillisin hyöty on lääkärin tuominen paikalle. Ambulanssi oli yleensä ensin ja myös hoiti kuljetuksen eteenpäin.


Epäilemättä paikkansapitävää tietoa akalliolta. Noin mullekin on joku kertonut.

Hauska(?) sattuma muuten, että taas tänäänkin satuin täällä meidän lähiössä paikalle, kun sama lääkärikopteri jälleen laskeutui , tositoimissa, tällä kertaa ostarin taakse, jossa jo odotti paloauto, jolla sitten jatkoivat.
Aika usein olen nähnyt tuon Pirkanmaan lääkärihelikopterin pörräävän pikkukylämme yli, samoin myös tuolla mökkimaisemissa. Hienoa toimintaa maakuntamme lääkintäpalvelulta. Virheellisestihän tuota usein kutsutaan pelastushelikopteriksi. Meidän suunnalla toimivaan kopteriin ei potilas mahdu kunnolla kyytiin, tai ainakaan hoitotoimia ei lennon aikana pysty tekemään. Eli ensiapu lääkärin toimesta ja muulla kyydillä eteenpäin. Seutukunnalla on paljon kesäasutusta vesien takana ja laskeutumispaikatkin saarissa hakusessa. Onkohan se nyt 20*30 metriä päivällä ja yöllä enemmän esteetöntä tilaa, että lentokelpoiset olosuhteet. Toki pitkälle laiturille henkilökunta voi leijuvasta kopterista laskeutua, mutta lienee teoreettista.

Aiemmin keväällä koiralenkillä nähtiin, kun kopteri laskeutui lähipellolle. No muutakin kalustoa oli liikkeellä. Yksi ambulanssi ja kolme poliisiautoa tapahtumakohteen pihassa ja tietysti joukko uteliaita. Jälkeenpäin kuulin aiheesta juttua, oli tiemmä joku huumeiden käyttäjä käynyt hiukan heikkohenkiseksi, ehkä hiukan riehunutkin. Tuosta aikamoinen kuluerä yhteiskunnalle kokonaisuudessaan ja melkoinen joukko tehtävään sidottuna. :evil:


dailymail
Viestit: 2973
Liittynyt: 23 Tammi 2013 20:41

Viesti Kirjoittaja dailymail »

honkamukka kirjoitti:...oli tiemmä joku huumeiden käyttäjä käynyt hiukan heikkohenkiseksi, ehkä hiukan riehunutkin. Tuosta aikamoinen kuluerä yhteiskunnalle kokonaisuudessaan ja melkoinen joukko tehtävään sidottuna. :evil:
Kenenkä hoitamisesta ja auttamisesta sitten kannattaisi maksaa? Miten pitäisi elää, että tarvitessaan olisi oikeutettu apuun?
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
wizardd
Viestit: 90
Liittynyt: 03 Kesä 2012 08:45

Viesti Kirjoittaja wizardd »

dailymail kirjoitti:
honkamukka kirjoitti:...oli tiemmä joku huumeiden käyttäjä käynyt hiukan heikkohenkiseksi, ehkä hiukan riehunutkin. Tuosta aikamoinen kuluerä yhteiskunnalle kokonaisuudessaan ja melkoinen joukko tehtävään sidottuna. :evil:
Kenenkä hoitamisesta ja auttamisesta sitten kannattaisi maksaa? Miten pitäisi elää, että tarvitessaan olisi oikeutettu apuun?
Eiköhän sellainen opus ole jo Räsäsellä ja Henriksonilla missä kerrotaan miten valkoihoisen kristityn pitäisi elää.
Avatar
Sokosti Suomujoki
Viestit: 2405
Liittynyt: 26 Syys 2008 22:37

Viesti Kirjoittaja Sokosti Suomujoki »

Tämä Aslak-sekoilu on jälleen kerran osoitus siitä, miten paljon virkamiehet vihaavat omaa kansaansa, joita heidän tulisi työssään palvella. Oksettavaa pelleilyä yhteiskunnan rahoilla.
Jokainen gramma on liikaa - http://sokosti.wordpress.com/

"Kyseinen nimimerkki SS on niitä joiden viesteissä ei useinkaan ole mitään perää. Sen olen todennut niin monesti vuosien aikana. " - Eräkulkuri
Aaro
Viestit: 3215
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Sokosti Suomujoki kirjoitti:Tämä Aslak-sekoilu on jälleen kerran osoitus siitä, miten paljon virkamiehet vihaavat omaa kansaansa, joita heidän tulisi työssään palvella. Oksettavaa pelleilyä yhteiskunnan rahoilla.
Niin, minua jäi huolettamaan se että jos vaellusporukassani tai joku vastaantulija joka tuntuisi todella tarvitsevan pikaista apua ja Aslakilla se olisi puoli tuntia aikaisemmin saatavissa ja olisin valmis itse tai vakuutus Aslakin maksamaan niin estääkö byrokratia (esim hätäkeskus) Aslakin lähdön. Olen valmis korkeintaan kerran kun sellainen tilanne elämässä vastaan tulee, niin harkittuani, muutaman tonnin lähimmäiseni hengestä maksamaan. Pitääkö silloin kertoa hätäkeskukselle että potilas on parhaassa työiässä näyttävältä ja opetella pikaista apua tarvitsevan sydäkohtauspotilaan oireet, jotta Aslakin saa ilmaan todellisesta tilanteesta riippumatta. No ainakin näin saisi varmaan laskun maksettavakseen eikä ne kai vähän iäkkäämpääkään vaeltajamummua erämäähän jättäisi.
Jii.Pee
Viestit: 1074
Liittynyt: 22 Huhti 2010 23:53
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Jii.Pee »

No minkä takia ne sitten kerjää rahaa jos niiden apua ei saa edes käyttää?? Meneekö se niillä poromiesten kuskaamiseen vai omaan käyttöön? Pitääpä ens kerralla kysellä kun soittavat.
wizardd
Viestit: 90
Liittynyt: 03 Kesä 2012 08:45

Viesti Kirjoittaja wizardd »

Oliko järvisen aikaan aslakit odottamassa, että vaeltaja loukkaa polvensa? Jotain rajaa niiden palveluiden vaatimiseen...... Jos lähtee erämaahan, niin on valmis kantamaan vastuun riskeistä. :wink:
honkamukka
Viestit: 6834
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

dailymail kirjoitti:
honkamukka kirjoitti:...oli tiemmä joku huumeiden käyttäjä käynyt hiukan heikkohenkiseksi, ehkä hiukan riehunutkin. Tuosta aikamoinen kuluerä yhteiskunnalle kokonaisuudessaan ja melkoinen joukko tehtävään sidottuna. :evil:
Kenenkä hoitamisesta ja auttamisesta sitten kannattaisi maksaa? Miten pitäisi elää, että tarvitessaan olisi oikeutettu apuun?
Mieti vähän, lääkärihelikopteri, ambulanssi ja kolme poliisiautoa miehistöineen jonkun häirikön perässä. Ei nyt liity Aslakkiin, mutta valmius monen muun avutarpeeseen tuossa tapauksessa estynyt. Vaikka nuo Romanian mustalaiset olisivat Tampereella olleet avun tarpeessa, kun ymmärtämättömät suomalaiset heitä jahtasivat. Reilua vaihtokauppaa olivat harrastaneet, tukko rahaa papan taskusta ihan rehellisesti vaihdettu sormuksiin ja siitä pientä kalapaliikkia. 8)

Kyllä meillä ainakin vanhemman polven kuleskelijoilla on useimmiten selviytymis ja varasuunnitelma olemassa, eikä mennä yli voimiemme. Heikkohenkisemmät kulkevat helpompia reittejä missä liikku muitakin ja mahdollisia avunhälyttäjiä. Silloin kyllä on mallillaan jos vaikka Nuuksioon eksyy ja hälyttää ilmojen kautta apua itselleen vaikkei vaivana ole kuin hiukan paniikkia.

Valmiiksi on hyvä miettiä mitä tehdä, jos jotain sattuu. Eilen vaimon kanssa saunoessamme kävin uimassa eikä vesi nyt kovin lämpöiseltä tuntunut. Lauteilla kysyin siipalta, että mitä olisit tehnyt jos ukko olisi vaikka pyörtynyt laiturinpääveteen. Vastaus tuli, että en jaksaisi kiskoa ylös, mutta hinaisin sinut matalaan lastenrantaan viidenkymmenenmetrin päähän. Siinä jo pärjäisi paremmin ja voisi miettiä tilannetta. :roll: Että tuo varasuunnitelma voi ehkäistä monelta murheelta, tai ainakin helpottaa oloa.
Jii.Pee
Viestit: 1074
Liittynyt: 22 Huhti 2010 23:53
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Jii.Pee »

wizardd kirjoitti:Oliko järvisen aikaan aslakit odottamassa, että vaeltaja loukkaa polvensa? Jotain rajaa niiden palveluiden vaatimiseen...... Jos lähtee erämaahan, niin on valmis kantamaan vastuun riskeistä. :wink:
Vit..tuako ne sitten kerjää niitä rahoja. Myis koko romun pois. Kovasti ainakin mainostavat kaupustelun yhteydessä että jos jalan katkaisee tunturissa niin miten sitte pääsee pois jos ei aslakkia ole.
Avatar
Louestaja
Viestit: 4323
Liittynyt: 12 Joulu 2006 12:48
Paikkakunta: Vesivehmaa

Viesti Kirjoittaja Louestaja »

Jii.Pee kirjoitti:No minkä takia ne sitten kerjää rahaa jos niiden apua ei saa edes käyttää?? Meneekö se niillä poromiesten kuskaamiseen vai omaan käyttöön? Pitääpä ens kerralla kysellä kun soittavat.
Kysehän on siitä, että Aslak ei saa itse päättää, lähtevätkö vai eivät, vaan sen tekee sairaanhoitopiiri. Ja kun Aslak ei kuitenkaan kuulu kokonaan piirin alle, niin virkamiehet suosivat mieluummin omaa Rovaniemen kopteria, kuin Aslakkia. Johtavan virkamiehen omanarvontuntoa korpeaa, kun Aslak pyörii yksityisen rahoituksen turvin, eikä hän pääse määräämään sen budjetista. Siksi jätetään mieluummin ihminen hätään ja kuolemaan, kuin komennetaan Aslak ilmaan. Virkamiehen pitää saada tuntea itsensä tärkeäksi. :)
"Antakaa minun vielä kerran katsoa tämän maailman hulluutta."
jänkkääjä
Viestit: 211
Liittynyt: 27 Tammi 2006 13:14

Viesti Kirjoittaja jänkkääjä »

Varmaankin jokainen saa tilailla koptereita ja lentokoneita niin paljon omaan laskuunsa kun haluaa. Aika moni sitä taita kalaan lentääkin.

Mutta kun puhutaan viime kädessä yhteiskunnan kustantamasta sairaanhoidosta (ja sen hoidon osana sairaankuljetuksesta), niin lienee aika selvää, että maksajalla ja hoidon järjestäjällä on jokin näkemys ja päätösvaltakin sen suhteen, miten hoito järjestetään ja miten sinne henkilö tuodaan. Kyse on tietenkin aina myös niukkojen resurssien käytöstä.

Jos jokainen avuntarvitsija itse saisi päättää, miten kiirellinen hänen tapauksensa on ja miten häntä pitää hoitaa, niin kyllä olisi ensihoito ja koko sairaanhoito aika moisissa vaikeuksissa. Annetaanko apua vain sille, jolla on eniten katetta visassa vai ratkaiseeko asian se, kuka lujiten huutaa.

Se on sitten eri asia, että jälkikäteen arvioituna ei tuossa ketjun alkupäässä kuvatussa tapauksessa kaikki mennyt nappiin. Mutta eipä se aina mene elävässä elämässä. Pitkien etäisyyksien Pohjois-Suomessa, missä on monenlaista lentokeliä, ei aina vain pääse paikalle. Osaltaan kyse on tietenkin siitä, minkälaisesta päivystysvalmiudesta ollaan valmiit maksamaan. Vai olisiko niistä rahoista sittenkin enemmän hyötyä vaikka jossakin toisessa kohtaa terveydenhoitoa.
tst
Viestit: 7025
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Mitenköhän Aslakin saisi tarvittaessa apuun erämaahan

Viesti Kirjoittaja tst »

Vastaus otsikkoon - ei enää mitenkään: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hyp ... sa/9362490
diver
Viestit: 3694
Liittynyt: 28 Helmi 2008 19:10

Re: Mitenköhän Aslakin saisi tarvittaessa apuun erämaahan

Viesti Kirjoittaja diver »

Tämä on yksi näitä outouksia jolle ei mikään hallitus näy löytävän jatkuvaa ylläpitoa.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
tst
Viestit: 7025
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Mitenköhän Aslakin saisi tarvittaessa apuun erämaahan

Viesti Kirjoittaja tst »

^Näin se ihmishenki näköjään hinnoitellaan, rahaa riittää kyllä ties mihin tingeli tangeliin.
Vastaa Viestiin