Aika usein olen nähnyt tuon Pirkanmaan lääkärihelikopterin pörräävän pikkukylämme yli, samoin myös tuolla mökkimaisemissa. Hienoa toimintaa maakuntamme lääkintäpalvelulta. Virheellisestihän tuota usein kutsutaan pelastushelikopteriksi. Meidän suunnalla toimivaan kopteriin ei potilas mahdu kunnolla kyytiin, tai ainakaan hoitotoimia ei lennon aikana pysty tekemään. Eli ensiapu lääkärin toimesta ja muulla kyydillä eteenpäin. Seutukunnalla on paljon kesäasutusta vesien takana ja laskeutumispaikatkin saarissa hakusessa. Onkohan se nyt 20*30 metriä päivällä ja yöllä enemmän esteetöntä tilaa, että lentokelpoiset olosuhteet. Toki pitkälle laiturille henkilökunta voi leijuvasta kopterista laskeutua, mutta lienee teoreettista.mattipappa kirjoitti:akallio kirjoitti:Tietääkseni helikopterissa on yleensä lääkäri, kun taas ambulanssissa ei. Kuljetukset halutaan yleensä hoitaa ambulanssilla, jos mahdollista. Eli jos molemmat ovat vapaana lähistöllä, niin miksipä ei tulla molemmilla paikalle.
Siitä noin vuosi sitten pyörineestä pelastushelikopterin arkea esitelleestä ohjelmasta sai sellaisen kuvan, että kaupunkialueella kopterin tyypillisin hyöty on lääkärin tuominen paikalle. Ambulanssi oli yleensä ensin ja myös hoiti kuljetuksen eteenpäin.
Epäilemättä paikkansapitävää tietoa akalliolta. Noin mullekin on joku kertonut.
Hauska(?) sattuma muuten, että taas tänäänkin satuin täällä meidän lähiössä paikalle, kun sama lääkärikopteri jälleen laskeutui , tositoimissa, tällä kertaa ostarin taakse, jossa jo odotti paloauto, jolla sitten jatkoivat.
Aiemmin keväällä koiralenkillä nähtiin, kun kopteri laskeutui lähipellolle. No muutakin kalustoa oli liikkeellä. Yksi ambulanssi ja kolme poliisiautoa tapahtumakohteen pihassa ja tietysti joukko uteliaita. Jälkeenpäin kuulin aiheesta juttua, oli tiemmä joku huumeiden käyttäjä käynyt hiukan heikkohenkiseksi, ehkä hiukan riehunutkin. Tuosta aikamoinen kuluerä yhteiskunnalle kokonaisuudessaan ja melkoinen joukko tehtävään sidottuna.
