Heitetty reissu (eteläinen Suomi)

nuoriso-osasto
Viestit: 76
Liittynyt: 23 Tammi 2024 08:38

Heitetty reissu (eteläinen Suomi)

Viesti Kirjoittaja nuoriso-osasto »

Päätin luoda oman ketjun eteläisen Suomen retkikertomuksille. Tuntuu hölmöltä laittaa omista lähiretkistä Lapin reissujen ryhmään. Tänne voi siis kaikki vapaasti päivitellä tarinoitaan Pohjois-Suomen ulkopuolelta. Sanotaan vaikka Oulusta alaspäin. Toivottavasti joku löytää keskustelusta itselleen uusia retkikohteita!

Aloitan muutaman viikon takaa Siikaisista. Käväisimme yhden yön viettämässä Katselmakallion autiotuvalla Haapakeitaan soidensuojelualueen nurkalla. Satuin paikalle ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, kun pyöräilin varhaisen kevään johdosta Lauhanvuori - Hämeenkangas Geoparkin kohteita läpi. Olin bongannut netistä, että alueella voisi olla jonkinlainen autiotupa, joten suuntasin sinne yöksi. Yllätyin suuresti, kuinka siisti ja hyväkuntoinen tupa Katselmakalliolla oli. Tuvan viereen pääsee kuitenkin autolla, joka enteilee yleensä pahaa. Tällä kertaa huoli oli turha. Johtuu varmaankin siitä, että paikallisen kyläyhteisön huoltamana tupa ei ole kovin suuren yleisön tiedossa.

Haapakeidas on muutenkin retkikohteena hieno. Tupa on näkötornin ja siistin laavun yhteydessä. Pihasta lähtee polku suon keskelle saarekkeeseen, jossa sijaitsee vanha erämaatila. Kävelimme sinne nyt aamuseltaan tutkimaan kevään tuloa ja paistamaan aamupalaa tilan pihapiirin nuotiopaikalle.

Toinen autiotupa, jolla yövyin viime keväisellä Geopark-pyöräretkelläni oli Parkanossa Aurejärven rannalla. Retkikartassa uimarannan yhteyteen merkitty laavu onkin oikeasti autiotupa. Paikka oli myös kohtuullisen siisti, vaikka on myös hyvin helposti saavutettavissa. Rauhassa sain nukkua, vaikka keskiverto autiotuvista poiketen naapuriin oli matkaa alle 100m.


Jouni
Viestit: 1393
Liittynyt: 24 Huhti 2006 20:43

Re: Heitetty reissu (eteläinen Suomi)

Viesti Kirjoittaja Jouni »

Minä nukuin viime kesänä yhden yön Katselmankallion tuvassa. Ja kävin Haapajärven erämaatilalla Lisäksi suosittelen Huidankeitaan ja Mustasaarenkeitaan lintutorneja, joista näkee komeita suomaisemia. Vaikka tornit ovat samaa suokokonaisuutta, ajomatkaa kohteesta toiseen on aika rutkasti.

Kansallispuistokomitea vuonna 1976 esitti Haapakeitaan-Mustasaarenkeitaan kansallispuistoa. K-puistoa ei tullut, mutta onneksi on suojeltu muin keinoin.
Jounin kirjamyymälä: Pitkät vaellukset, Kainuun ja Koillismaan retkeilyopas, Vaeltajan erämaat, Talviretkeilijän opas, Vaellustarinoita, Retkeilijän kansallispuistot, Pohjois-Suomen vaellusreitit, Suomen autiotuvat...
nuoriso-osasto
Viestit: 76
Liittynyt: 23 Tammi 2024 08:38

Re: Heitetty reissu (eteläinen Suomi)

Viesti Kirjoittaja nuoriso-osasto »

Junnnun kanssa aiemmin tällä viikolla käytiin Läyliäisten Isosuon ohella myös Komion suojelualueella. Suunnattiin kuitenkin varsinaisen suojelualueen sijaan uudemmalle laajennusosalle, joka jatkuu samaa harjannetta etelään. Itselläni ei ollut alueesta mitään odotuksia, kunhan vain lähdettiin katsomaan. Kuljettiin kaikkien alueen lampien kautta ja katsastettiin myös Palolammen yläpuolella oleva varausleirintäpaikka. Poikkeuksellisen komeaa metsää löydettiin! Lukuisia iäkkäitä petäjiä ja joitain tukevia kuusia. Erityisesti Palolammen itäpuolella leirintäalueen lähettyvillä näitä puita oli. Oikein miellyttävä löytö keskeltä metsätalouden runtelemaa Hämettä! Metsissä kulki ristiin rastiin neulaspolkuja, vaikka niitä ei karttaan olekaan merkattu.
akuusist
Viestit: 766
Liittynyt: 15 Helmi 2007 14:34

Re: Heitetty reissu (eteläinen Suomi)

Viesti Kirjoittaja akuusist »

Merellä on niin helppo olla. Ehkä se on siinä kun ei tarvitse kuin istua ja läpytellä menemään. Ja tietenkin tällainen sää kun auringonpuilella ja tuulensuojassa voi vaan loikoilla palelematta.

Samalla puolenhehtaarin luodolla kanssani kävi sekä hylje rantakalliolla että merikotka loistossa. Eivät yhtäaikaa, en tiedä olisivatko toisistaan välittäneet.

Inkooseen matkalla oli paljon aluetta jokamiehenoikeuksien ulkopuolella. Storramsjössä iso rauhoitusalue eläimille, hienolta näytti metsä, ja sen pohjoispuolella satamalle. Jälkimmäisen poikki hieman oikaisin
Vastaa Viestiin