Tervetuloa blogiini

Blogin omistaja: [ Mustavilja ]
Sisäpiiri: [ (Ei mitään) ]
Blog: [ Katso kaikki päiväkirjamerkinnät ]
[ Ystävät ]
Siirry: [ Takaisin/Eteenpäin ]
Kalenteri
« < » > Syyskuu 2014
1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30
Ota yhteyttä Mustavilja

Sähköpostiosoite



Yksityisviesti

Lähetä yksityinen viesti

MSN Messenger



Yahoo Messenger



AIM Osoite



ICQ Numero



Lisätietoja: Mustavilja

Liittynyt

10.02.2008 19:38

Paikkakunta



Ammatti



Harrastukset



Blog

Blogi perustettu

15.02.2008 14:33

Päiväkirjamerkintöjä yhteensä

8

Blogin ikä

2406 päivää

Vastauksia yhteensä

36772

Vierailuja

26923
RSS
RSS

Vaellusturinat II Foorumin päävalikko -> Blogit

Käyttäjät selaamassa tätä blogia: Ei kukaan

Mietiskelyä pukeutumisesta (ja kommentti keittoaikaan)

14.04.2008 15:57

Oli ilmeisesti väärä linjavalinta kirjoittaa pohdiskelevasti foorumille, joten mietiskelen jatkossa blogissani. Itsellenihän näitä oikeastaan kirjoitankin, omien ajatusteni tueksi.

Kävin viikonloppuna metsässä. Minulla oli ylläni kevyet ja vanhat verkkovuoriset juoksuhousut ja Gore-takki. Kävelykaverini oli verhoutunut tuulipukumaisiin Drymax-pöksyihin ja uudehkoon R-Collectionin puuvillaiseen anorakkiin, jonka kosteussuojaus ei ollut vielä kulunut pesussa pois. Kumpikin meistä pysyi kuivana, vaikka satoi rivakasti räntää.

Kun näiden vaatteiden kuivumista tutkailee pesun jälkeen, huomaa, että juoksuhousut kuivahtavat hetkessä ja paksukankaisemmat Drymax-pöksyt vähän hitaammin. Puuvilla-anorakki sen sijaan tiputtelee kosteutta iäisyyden.

Hyvä peruspaketti kesävaelluksille lieneekin kevyet, hyvin istuvat, kulutusta kestävät, nopeasti kuivavat ja kohtuullisesti tuulta pitävät keinokuituhousut, joihin tuulisella säällä voi yhdistää kevyen ja nopeakuivuisen juoksutakin. Jos alkaa sataa tiheämmin, voi repusta kuopia kevyen sadetakin tai jopa koko asun, jota yleensä tapaan kuitenkin käyttää vain paikallaan ollessani.

Oleellista varusteissa on niiden nopea kuivamisaika (vaatteiden pitää kuivaa päälle) ja keveys. En oikeastaan ymmärrä, mihin tarvitaan naparetkille mitoitettuja varusteita etenkään kesäisessä metsämaastossa. Riittää, että ulommainen kuori tarjoaa tarpeen mukaan suojaa kosteudelta ja/tai tuulelta. Lämpimyyttä voi säädellä alemmilla kerroksilla ja erityisesti alimmilla kerroksilla.

Täten lupaan hylätä ylimoitetutut varusteet. Isän ja pojan ja...

Mäkäräisen keittoaikatesti oli mielenkiintoinen. Selvästikin kattilan lämmönvaihdin lyhentää keittoaikoja. Saisikohan sen painon jostain selville. Noitahan myydään erikseenkin. On ainakin myyty. Petri Kaipiainen kokeiluistaan joskus kauan sitten nyysseihin kirjoitti.

Eräretkeily on paska harrastus

01.04.2008 16:08

Eräretkeily on turhauttava kiinnostuksen kohde, koska sen harrastusmahdollisuudet ovat rajalliset. Pitäisi olla sekä aikaa että rahaa, jotta harrastaminen onnistuisi. Ja perkelehenkinen matkustaminenkin on eräilyyn liittyvä välttämättömyys.

-Haluatko harrastuksen tuhannen kilometrin päästä? Ryhdy eräretkeilijäksi...

Jos tyytyisi retkeilyyn, oppisi iloitsemaan siitä, tilanne olisi tyydyttävämpi. Mutta ei, ei retkeily ole alkuunkaan sama asia. Ei, ei - ei sitten ollenkaan.

Vaellusharrastuksessa erämaan korvaa välinelorvinta, haahuilu erilaisen sälän ympärillä ja sen varaan perustuva suunnittelu. Vuosi haalitaan, rakennellaan ja mitataan grammoja ja sitten mennään, mutta vain viikoksi tai kahdeksi.

Vuosi, se on pitkä aika. Liian pitkä.

Muistan erään kerran, erään yksinäisen kerran, hyvällä tavalla yksinäisen. Lainassa oli keveä pieni teltta, jonka käsipuolessa kulki loue. Tiesin, että sade tulee, mutta tiesin myös, että sade menee. Niin se tuli, alkoi ripotella hiljaksiin illan suussa. Minä pystytin ensin louteen ja sitten teltan. Oli metsää, harvahkoa mutta kuitenkin. Tein louteen suojissa ruoat ja mietin, kuinka mukava on tietää, ettei sade kestä kuin korkeintaan seuraavaan iltaan.

Kävin heittelemässä, sain syömätarpeet ja palailin louteelle. Siinä sitä kelpasi makoilla, olla ja ihmetellä. Pieni tulikin oli ja tikkukalaa.

Eivät tulleet mieleen grammat, eivät melontaominaisuudet, keittimien tehot, teltan paino tai muut sellaiset toissijaiset asiat. Miten niitä jaksaakin miettiä vuoden ympäri.

Luopuisin eräretkeilystä, jos sielu antaisi periksi. Se on turha harrastus.

Suomen uudelleen asuttaminen

20.03.2008 12:38

Jos minusta tulisi yksinvaltias ja maamme olisi vauras kuin Peppi Pitkätossu, langettaisin mahtikäskyn, jolla maa uudelleenasutettaisiin. Järjestely olisi tämänmoinen.

1. Oulun pohjoispuolelta vedettäisiin raja Ilomantsin tienoille. Tämän rajan pohjoispuolinen asutus kiellettäisiin kokonaan.

2. Saimaasta ja Päijänteestä tehtäisiin luonnonsuojelualueita, joilla ei saisi liikkua kuin lihasvoimin. Asutusta ei saisi perustaa alle 25 kilometrin päähän rannoista, eikä paikalle saisi ajaa autoilla, vaan ainoastaan junilla, joita varten rakennettaisiin eri lähtökohteisiin radat.

3. Haja-asutusta tiivistettäisiin rajusti siten, että kaikille olisi tilaa, mutta matkat palveluihin ja töihin eivät venyisi kohtuuttomiksi.

4. Lapin tiet lakkautettaisiin, ja sinne perustettaisiin pienoisratoja, joilla liikkuminen perustuisi tuulivoimaan. Suurilla purjeilla kulkevat "resiinat" veisivät ihmisiä ja turisteja kasvaviin erämaihin.

Näin lisättäisiin käytännöllistä ja taloudellista tehokkuutta, säästettäisiin luontoa ja mahdollistettaisiin ihmisille liikkuminen erämaisessa luonnossa eteläisessäkin Suomessa.

Nykyistä tilannetta voidaan pitää kaikin puolin järjettömänä. Siitä ei ole kuin haittaa.

Jos, josjos, josjosjos - jos!

10.03.2008 17:35

On heitä jotka puhuvat ja heitä jotka tekevät. He, jotka tekevät, tekevät usein ulkopuolisten mielestä väärin. Jos sen sijaan ei tee valintoja, vaan ajelehtii massan - virrassa kelluvan roinan - mukana, tekee ulkopuolisten mielestä oikein. Sellainen on ihminen, muiden mielestä oikeimmillaan ollessaan tekemättä mitään.

Ihmisellä on suuret aivot, joilla voi luoda jos-maailmoja. Nämä jos-maailmat eivät yleensä toteudu, vaikka ne muuttaisi muotoon sitten kun, koska sitten kun -tilannetta ei satu kohdalle. Sekin on siis oikeasti jos-tilanne.

Isi-isi-isi muuttaisi lappiin jos tai ja sitten kun. Tosiossa ei muuta, haaveilee vain - tai sentään.

Eteläisessä taajamassa tahi kaupungissa könöttävä rivitalonpätkä, muutaman huoneen kerrostalokämppä tai omakotitalo on arvoltaan paljon. Rajusti karkeistaen eteläisen kämpän hinnalla saa lapista tontin ja mökin tai kaksi varaavalla takalla, pellettitakalla tai jonkinlaisella tuulivoima tai aurinkopaneelisysteemillä.

Sietäisi siellä elellä ja olla, lähteä retkeilemään kotiovelta, elää niukasti ja vähän omavaraisestikin.

Isi-isi jos jos!

Eivät he sinne lähde, lapinhullut. He odottavat oikeaa hetkeä, jota ei koskaan tule, koska lappi on heille retkeilyalue, eteläisen herraskansan tarpeisiin pystytetty monumentti, johon ei haluta lihallista sidosta.

Lappi on kuvan kaunis kuvankaunis nainen, joka tosielämässä erittää, haisee kauneutensa läpi. Hajuton ja taidolla peitetty pinta on houkuttelevampi kuin ote.

Lappi, tuo etelän tarpeisiin markkinoitu naistenlehtituote.

Juodaan viinaa eikä pelasteta ranskalaisia

07.03.2008 12:58

Että ihan helikopteri ja kaikki. Ja tapauksiakin on vuosittain muutamia. Viittaan näihin erämaan nielemiin, eksyineisiin, jotka hälyttävät apua. Yleensähän suomalainen mies ei apua hälytä, ei henkisiin ongelmiinsa tai fyysisiin, vaan antaa syövän levitä tai vanteen kiristyä, kunnes kuolema kolkuttaa sisäelimissä tai ainoaksi ratkaisuksi keksitään enää silmukkaköysi.

Ehkä kannattaa kuitenkin muistaa, että yli 30-vuotiailla alkoholi aiheuttaa joka kymmenennen kuoleman. Lisäksi sen sosiaaliset, yksilöpsykologiset ja yhteiskunnalliset kielteiset vaikutukset ovat massiiviset. Se työllistää kukkuraisen kasan jos jonkinlaisia viranomaista sekä byrokratian että käytännön puolella. En osune pahasti harhaan, kun arvaan, että vähintään kolmannekseen poliisien hälytystehtävistä liittyy alkoholi suoraan vai välillisesti.

Alkoholi on Suomessa polttava sosiaalinen ongelma ja eritoten se on sitä pohjoisessa. Tämä ei vaeltajia näytä kovastikaan häiritsevän, mutta kun erämaahan pyrähtää joskus harvoin tehtäväänsä koulutettu organisaatio auttamaan hätää kokevia, niin alkaa tilanteen armoton ruodinta.

Tähän vellontaan ei liity todellista huolta resursseista, vaan kuohunta ilmentää suomalaista mieskulttuuria, johon kuuluu viinanjuonti kaikkine ongelmineenkin, mutta myös vahva kunniantunto selviytyä yksin. Jos joku hälyttää erämaassa apua, niin se tuntuu suomalaisen miehen loukkaukselta.

Mitä jos lopetettaisiin alkoholista johtuvien ongelmien hoito ja panostettaisiin sama raha erämaiden hoitoon ja pelastusorganisaatioiden toimivuuteen?

Maailmankiertäjiä

17.02.2008 16:07

Henry David Thoreaun Kävelemisen taito on pienikokoinen, karskin miehen kämmenelle mahtuva vajaaseen 80 sivuun niputettu filosofismielinen pohdinta joutilaan kävelemisen olemuksesta. Jos sietää tarpeettoman itsekorostuksen, kiemuraisuudessaan kankean kielen ja oppineisuuden esiin pilkahtelun, kannattaa ajatelma sujauttaa rinkkaan. Se ei paljoa paina eikä montaa luontokokemuksen minuuttia riistä, mutta kenties herättää ajatuksia ja tietoistaa luontosuhdetta. Lipukkainen sopii nautittavaksi vahvan nokipannukahvin tai väkevällä täytetyn kuksallisen kera.

Kilimanjarolta Serengetiin on visuaalisesti harkittu noin 300-sivuinen suomalaisten rakentama järkäle, joka kertoo Itä-Afrikan luonnosta. Kirjan kokonaisesitys ei ole onnistunut imemään minua mukaansa, mutta silti pidän sitä kelpo tekeleenä.

Kirja kurkistaa ainakin Itä-Afrikan luonnonsuojeluun, maaperään, ilmastoon, kasvillisuuteen, eläimistöön, alkuperäiskansaan ja ihmisen esihistoriaan. Siinä on myös vaellus- ja safarikokemuksia ja niihin liittyviä ohjeita. Tämä kirja kannattaa pitää kokonsakin vuoksi pöydällä, sillä sitä sopii tyhjän hetken kohdalle satuttua alkaa lukea melkein mistä tahansa. Muutaman sivun suuntaan tai toiseen selaamalla pääsee aina luontevaan aloituskohtaan. Sattumasta sitten riippuu, sivistyykö eläintieteellisesti, geologisesti, poliittisesti vai...

Safarille lähtijöille pohjalukemiseksi suositellaan kirjassa varsinaisten oppaiden lisäksi seuraavia:

Afrikan vihreät kunnaat, Hemingway
Elämäni Afrikka, Adamson
Eurooppalaisena Afrikassa, Blixen
Serengeti ei saa kuolla, Grzimek & Grzimek
Viisisataa elefanttia, Douglas-Hamilton & Douglas-Hamilton

Kolme ensimmäistä olen minäkin noista lukenut. Voin suositella.

Erno Paasilinnan Kotiseudulla ja vierailla mailla kuvaa pohjoista, mutta tekee kaksi syrjähyppyä etelämmäksi - toisen pohjanmaalle ja toisen karjalaan. Paasilinna kuvaa, ottaa kantaa, kertoo asioista paikallisten suulla ja esittää asiansa varmalla mutta elävällä kielellä. Erityisesti lapin kuvaukset kiinnostanevat vaeltajia. Matkakirjaksi Paasilinnan teos on hyvä. Sillä on suunta, uskallus ja sisältö.

On kulunut vuosikymmeniä siitä, kun lappi ja Afrikka edustivat toiseutta, myyttiseen hämärään kätkeytyneitä maansijoja. Nyt niissä voi käväistä lentokoneella, latoa dollareita tai euroja yrittäjälle ja istua iltanuotiolla savannin reheviä ääniä tai tunturipuron heleää juoksua kuunnellen. Maailmasta on tullut pieni, yliseksualisoitunut. Se ei enää tarjoa arvuuttelua ja peitetyn himoa vaan ronskia pornoa, liiallista avoimuutta ja luoksepääsyä.

Tottahan te muuten - kehitykseen liittyen - tiedätte, mikä on Kindle? Se on Amazonin tarjoama mukana kulkeva sähköinen lukulaite, johon voi langattomasti ladata kirjoja ja blogeja. Nykyversioon kirjoja mahtuu kerralla pari sataa, joten lomamatkalainen saa halutessaan mukaansa pienen kirjaston. Suomenkielistä aineistoa ei ole vielä saatavilla, mutta jos sähköinen paperi saa maailmalla tuulta siipiensä alle, niin eiköhän sitäkin toimiteta.

Minä en vielä lujasti laitteeseen usko, vaikka sähköisen paperin luettavuutta kehutaankin. Kirja on kuitenkin aina kirja, fyysinen kappale, jolla on olemus ja sielu. Kertakäyttöisten sanomalehtien lukuun sähköisen paperin tekniikka sen sijaan olisi omiaan. Lehtipinojen painopisteet pysyisivät matalina ja keräyspaperin kierrätyksen vaiva jäisi pois.

Kaikella on puolensa, kehitykselläkin, mutta silti ennen oli paremmin niin kuin on aina ollut.

Maisema määrää mielen

16.02.2008 13:27

Muuan akateemisesta jargonista elantonsa tienaava ennen muinoin teoretisoi, että avarilla seuduilla asuvien ajatus on suoraviivainen ja varma, kun taas tiheikköseutujen eläjät muotoilevat aatteensa mutkikkaammin. Tuskinpa herra rohvessori erityisen tanakasti sanomansa takana seisoi, mutta havaittu tosiasia on, että lakeuksien miehet ja naiset valittavat metsäisillä seuduilla ahdistusta. Muuan pohjalainen vaellustuttuni kerran tunturinkupeella tokaisikin, että "ihmisen on hyvä nähdä kauas".

Linkola, Kaarlo Pentti - tämä ristiriitainen ajattelija - joidenkuiden mielestä toisinajattelijakin - on kertonut viihtyvänsä hämäläisissä metsissä ja samassa henkäyksessä maininnut, että lappi ei ole häntä pauloihinsa kietonut. Minun kokemukseni haraa toiseen suuntaan, sillä eräänä kevättalvisena hetkenä, kun nojasin Kaarnepään tienoilla sauvoihini ja katsoin Sarviojan suuntaan, sydämeni lepatti ja huudahdin ilmoille untuvikon uhmalla nuo kauneutta ylistävät sanat: "Vittu ku o siistinnäköstä!"

Uskonnollinen herääminen kesti vuosia. Suurin pyhä oli neulasmetsien keskeltä esiin nouseva pyöreähkö tunturinlaki. Jylhemmät maisemat, avotunturin aiheet, eivät niinkään kiehtoneet, vaikka niitäkin kiertelin. Ajallani opin, että mielimaisemaani kuuluu mahdollisuus nähdä sekä kauas että päästä piiloon.

Vähitellen lapinhimoni on laimennut. Tilalle on astunut kaipuu päästä erämaahan, enkä nyt tarkoita erämaalla edes pohjoista vaan asumattomia seutuja yleensä. Näkemisen ja piiloutumisen tarve ovat kuitenkin yhä vahvasti läsnä. Jos en pääse silmäämään alaviistoon tunturin tuulesta, haluan kurkottaa katseeni yli utuisen järvenselän, pitkin maisemaa halkovaa jokea tai kohti vastapäistä havupuiden kirjomaa vaaraa. Mutta aina tässä avaruudessa on oltava rajat, metsän seinä, jonka ovesta voi käydä ja jonka voi lukita takanaan.

Jos vielä rehellisemmin kronkeliuteni ja mieleni toiveet paljastan, niin on kerrottava, etten toivo metsän oven olevan tiheä ja peittävä vaan mieluummin avara, sellainen, joka kätkee suuruudellaan ja laajuudellaan eikä peittävyydellään. Sinne on hyvä astella, mittailla pienuuttaan vasten suoraryhtisiä runkoja ja tuntea turvaa huomatessaan, että kiivainkaan latvustossa tempova tuuli ei pysty läpäisemään satojen vuosien aikana kasvanutta vihreää muuria, vaikka näpyttelisikin sen uloimpia kieliä sävelin, jotka välillä kiihtyvät kohisevaksi pauhinnaksi ja välillä tyyntyvät pehmeäksi, arkaillen ja haparoiden soittavaksi kuiskaukseksi.

Ihmisen on hyvä olla kotonaan - ajassa ja tilassa, jossa yhdistyvät turvallisesti ja luontevasti mahdollisuudet ja rajat. Minulle tuo paikka on harvahkojen harmaiden kivenjärkäleiden värittämä vaara, jonka kuivalle pedille on helppo heittäytyä ja jolta katsoessa näkee varpaisillaan tanssivat huojuvat latvat ja jokilaakson painauman, joka on pitkän ja vieläkin pitemmän ajan kuluessa raivannut kärsivällisesti tiensä läpi erämaan.

Kuin oma muttei ikioma

15.02.2008 15:53

Kuin oma on palvelu, johon vakaatuloiset - oman keskimääräisen siivunsa materiaalisesta hyvinvoinnista lohkaisseet - suhtautunevat arasti ja epäillen. Näin siksi, että omakotitalosukupolvelle omistaminen on usein enemmän tarkoitus kuin väline, enkä ihmettelisi, vaikka omistamiseen liittyisi psyykkisiäkin päämääriä kuten itsearvostus ja hallinnan kokemus.

Kuin oma on palvelu, joka vaatii ihmisten välistä luottamusta ja kunnioitusta. Oma uskoni ihmisten sisimmän valoon on vähäinen, mutta lainaamisesta kokemukseni ovat pelkästään hyvät. Joka kerta on lainattu rompe rymähtänyt takaisin siedettävässä ruumiillisessa kunnossa. Ja aina kun olen itse lainannut, olen pyrkinyt käsittelemään käsiini uskottua pyhästi ja kunnioittavasti kuin naista, joka kivertyvillä huulillaan ja utuisilla silmillään on sytyttänyt haluni, jonka täyttymisen voi estää yksikin väärä puhallus, harkitsematon sana tai liian uskalias kosketus.

Onhan siinä riskinsä, en minä sitä. On on! Sijoittamisessa on vaaransa, eikä koskaan kannata sijoittaa omaisuutta, jota ei ole vara menettää. Mutta joka tapauksessa - tai i alla fallen niin kuin ruotsalaiset kai sanovat - aion palvelua käyttää, molemminpuolisesti.

Rinkkani kestää ydinpommin, kajakkini kolhuja ja valmiiksi rappeutunut ahkioni paljakoiden kivien raavinnat. Näiden lainaamista en epäröi. Keittimiäkin voin lainata ja erikoistapauksessa makuupussejakin, jos lainaaja suostuu käyttämään pussilakanaa. Ykköstelttani lainaamista epäröin, koska UV-säteily kurjistaa sitä käyttäjän huolellisuudesta riippumatta, mutta kelvollinen kakkostelttani joutaa hyvin vieraisiinkin rinkkoihin.

Tässä kuvitteellinen laskelma vuoden tuloista.

Merikajakkiyksikkö 70 euroa viikko x 2 viikkoa
Merikajakkikaksikko 110 euroa viikkoa x 1 viikko
Rinkka 20 euroa viikko x 1 viikko
Keitin 15 euroa viikko x 1 viikko
Ahkio 40 euroa viikko x 1 viikko
Vaellusteltta 40 euroa viikko x 1viikko
Talvimakuupussi ja alusta 35 euroa viikko.

Yhteensä 400 euroa.

Kannattaako? En tiedä. Kannattaako välineitä seisottaa valtaosan ajasta hyödyttämänä nurkissa? Ei.

Kannattaako?

En tiedä.