Kvaldurin blogi

Vaelluskertomus: Käsivarsi 2009 juhannusviikko

27.06.2009 22:03

[  Mieliala: Sleepy ]

Perinteinen juhannusvaellus ja tällä kertaa kohteena käsivarsi. Kolme nuorta miestä ja mukana ensikertalainenkin. Lähtiessä tiedossa oli jonkinlainen lumimäärä, mutta vaikea se on ilmeisesti
etelänmiehen uskoa, että vaikka täällä on kesä, niin kaikkialla ei välttämättä ole. Hieman optimistinen oli siis alkuperäinen reittisuunnitelma, mutta koska mitään ei oltu lyöty lukkoon, niin eipä tuon muuttaminenkaan mitenkään ison vaivan takana ollut.


Matkalla sattui kaikkea pientä, mutta ei mitään katastrofaalista vaikka välillä vähän äärirajoille mentiinkin. Valitettavasti tässä vaiheessa matkasta ei vielä ole kuvia, mutta yritän saada gallerian toimintaan kuluvan viikonlopun aikana, niin voitte sitten ihmetellä että miltä se oikein näytti tuohon aikaan.

Lähdimme siis perjantaina 12.6 ajelemaan Porvoosta kohti Kilpisjärveä, olimme ajoittaneet matkalle n. 16 tuntia, joten olisimme hyvissä ajoin perillä Kilpparilla lauantaina aamusta. Taksi oli sovittu saapuvaksi 10:30 luontotalon parkkipaikalle, joten ehtisimme laittaa rensselit kasaan ennen taksin tuloa.

Matkalla haimme vielä jotain pieniä täydennyksiä, mutta siinähän se matka meni rupatellen ja maailman menoa ihmetellen. Liikenne hiljeni kovasti Jyväskylän jälkeen, viikonlopusta ei paljon merkkejä näkynyt muuta kuin Haaparannassa jossa ihmiset jonottelivat baariin ja poliisiauto partioi yksinäisen näköisesti katuja pitkin. Teimme mielenkiintoisen reittivalinnan ja päätimme ajaa Torniojoen vartta Ruotsin puolelta Karesuvantoon ja sieltä jatkaa taas E8:aa pitkin. Ruotsalaisten käsitys nopeusrajoituksista on vähintäänkin mielenkiintoinen, paikoissa joissa oli 90 kilometrin tuntinopeusrajoitus pystyi ajamaan lujimmillaan n. 80km/h nopeutta jos oli yhtään kiinnostunut omasta turvallisuudestaan.

13.6.2009 (1. päivä)

Olimme onnistuneet nipistämään jossain matkan vaiheessa ajasta hieman pois koska olimme Kilpisjärvellä jo hieman ennen 7 aamulla, mutta se oikeastaan tarkoitti että meille jäi hieman aikaa tehdä aamupalaa ja valmistella tavaroita lähtöä varten. Soittelimme taksille hieman 9:n jälkeen ja sovimme, että kuski tulee hieman aikaisemmin koska olemme saaneet rojut kasaan. Taksimatka Didnûn varteen meni joutuisasti kuskin kanssa rupatellessa ja seudusta jutustellessa. Pitää antaa iso kiitos Kilpisjärven taksille homman mutkattomasta onnistumisesta ja hyvistä vinkeistä seudun lumitilanteen osalta. Hintalappu oli tasan 39e tuolta matkalta kolmella hengellä ja rinkalla.

Taksin jätettyä meidät tien varteen heitimme reput selkään ja lähdimme tallustamaan kohti Lossua. Välillä tuli pysähdyttyä ihastelemaan takana näkyvin Norjan huippuja ja lumisia laaksoja. Tallustimme jokivartta polkua mukaillen ja pidimme lounastauon ennen pahamaineista haaraa josta muutama kulkija on seuraillut jälkiä ja päätynyt kääntymään pois varsinaisen Didnûjohkan varresta. Kartalla menevää polkua oli ajoittain hankala löytää johtuen useammasta risteilevästä polusta ja lumesta joka peitti sitten näistäkin osan. Maamerkkejä kuten huippuja ja rinteitä seurailemalla saimme itsemme tosiaan oikeaan paikkaan ja jatkoimme vatsat kylläisinä matkan taittamista kohti lossua. Didnû tulee alas tuohon vuodenaikaan upean näköisesti pitkin kanjoneita ja veden määrä ja meteli oli lähes tinnitusta aiheuttava.

Jatkoimme matkaa seuraavaan T-haaraan jossa tulikin eteen ensimmäinen tilanne. Hieman väsyneenä ei huvittanut lähteä suorittamaan ensimmäistä ylitystä kohtuullisen vuolasvirtaiseen veteen johon tuli ylempää kokoajan lisää sulamisvesiä, vaan lähdimme hakemaan ylityspaikkaa ylempää. Muutaman sadan metrin kävelemisen jälkeen loppui nouseminen lumen vuoksi. Joen vartta reunusti useamman metrin syvä hanki jonka päälle oli turha uneksia nousevansa. Äänestimme demokraattisesti, että päivän taival oli tässä koska tiedossa oli ylemmäs nouseminen jotta pääsisimme etenemään ja 36 tunnin valvominen alkoi jo hieman tuntumaan kehossa.

Ruoka ja lepo tuntuvat tässä vaiheessa aika mukavilta, joten kääriydyimme makuupusseihin ja
tuhisimme reilun 12 tunnin yöunet yhtä kyytiä, tuuli ja sade tosin aina välillä herättelivät hieman.

14.6.2009 (2. päivä)

Aamu ei ollut kaunein näkemäni, vettä ja sumua(pilveä) joka puolella ja näkyvyys ei liian mairitteleva.Aamupalan yhteydessä keli vähän oikeni ja pääsimme laittamaan leiriä kasaan. Ohjelmassa oli ylemmäs mäkeä kiipeäminen ja lumen kiertäminen sitä kautta ja samalla paremman ylityspaikan tiirailu. Saimme aika tovin kiivetä ja samalla näkyvyys heikkeni muutamiin kymmeniin metreihin, seurailimme mukaillen jokivartta koilliseen väistellen pahimpia hankia ja löysimmekin lopulta sopivan ylityspaikan. Aikaa oli tosin mennyt sen verran, että lounas alkoi

kolkuttelemaan ovella. Päätimme syödä lounaan ja mennä sitten täydellä vatsalla hieman viileään veteen vilvoittelemaan ja sulattelemaan ruokaa. Yläpuolelle oleva järvi oli vielä jään peitossa, joten veden lämpötilassa ei ollut paljon kehumista. Ylitys sujui rivakasti ja ilman ihmeempiä kommelluksia mutta vettä oli tässäkin kohtaa jo ihan mukavasti.

Vain muutaman kilometrin tähden

Katselimme karttaa ja mietimme reittiä kohti lossua, voisimme palata takaisin Didnûn varteen ja jatkaa siitä tai vaihtoehtoisesti voisimme etsiä reittiä ylempää jos sitä kautta pääsisi etenemään. Päätimme ottaa Vuolit ja Bajit-tunturien välisen reitin joka kulki n. 980m mpy korkeudessa. Pilvien ollessa jo valmiiksi aika matalalla, oli helppo huomata mistä kohtaa pilvi alkoi. Se oli se kohta kun olosuhteet alkoivat muistuttaa suihkua, mutta ei se menoa haitannut. Saimme jopa tässä vaiheessa hieman kuuluvuuksia puhelimeen ja muutaman viestin lähetettyä. Paikka oli kohtuullisen tarkka, koska enää metrin päässä ei puhelin saanut signaalia. Jatkoimme pohjoista kohti, koska joen kiertely oli ajanut meitä kaakkoon aika kovasti joen vartta pitkin, mutta vastaan tuli isohkoja lumikenttiä joista ei kantohankea löytynyt, mutta lumen alta löytyi reilusti vettä, joten kyseinen reitti oli unohdettava tässä vaiheessa. Palailimme hieman takaisin ja ajattelimme kokeilla lännen puolelta, mutta siellä oli hyvin samantyyppinen tilanne edessä. Pohdimme tilannetta hetken aikaa ja nöyrryimme faktalle, että reittivalinta oli huono ja joudumme joka tapauksessa palaamaan Didnun varteen. Takaisin Didnun varteen kävelemiseen menikin sitten loppupäivä ja leiripaikka valittiin pienen lammen rannasta kohtuullisen korkealta juuri kivirajan alapuolelta pieneltä. Sen verran lampi oli sulanut, että juomavedet sai otettua siitä. Tässä vaiheessa oli mietintämyssyssä kovaa kuhinaa siitä kuinka monta päivää voisi kestää yhden päivän matka Lossulle. Smile

Yö meni taas sadetta ja tuulta kuunnellen kun yön ajaksi päällemme parkkeerasi pilvi joka yritti sataa itseään loppuun.

15.6.2009 (3. päivä)

Aamu oli hyvin saman kaltainen kuin edellinenkin, märkä ja sumuinen. Näkyvyyttä ei ollut liikaa, mutta Didnûjohka piti itsestään sen verran hyvää ääntä, että sen avulla suunnistaminen oli mahdollista. Löysimme taas polun joen varresta ja seurailimme sitä mahdollisuuksien mukaan niiltä osin kun se ei ollut lumeen hautuneena. Hetken aikaa saimme nautti ripeästi etenemisestä, mutta sitten oli taas luonto kasannut tiellemme esteitä. Isoja lumikenttiä länsi- ja pohjoisrinteillä, lunta riittävästi, alla isoja teräviä kiviä ja kantoa hangen keskellä, muttei kivikon lähellä. Lumikengät olisivat olleet kivat, mutta koska sellaisia ei ollut, niin piti mennä niillä varusteilla joita löytyi. Kun oltiin tultu 45 asteen kulmassa lumista mäkeä kivikossa alas viistoon, niin vuorossa oli joen ylitystä Crocsit jalassa, mutta ennen sitä oli tottakai lunta. Didnojavren tienoilla ei tarvinnut enää paljon vaelluskenkiä jalkaan laittaa, vaan matkaa sai taittaa crocseissa vuorotellen vedessä ja vuorotellen lumessa. Ja jotta hommasta olisi tullut tarpeeksi mielenkiintoista, niin aina välillä pystyi astumaan hangen läpi alla virtaavaan puroon ja sen viilentävään veteen joka saattoi olla jopa plussan puolella. Lossuhyttan alkoi pikkuhiljaa siintämään horisontissa ja alkoi olla olo, että homma on voiton puolella kun raja alkaa lupaavasti poroaidan muodossa näkymään. Päätimme pitää pienen tauon ja kuivatella sekä lämmitellä hieman jalkoja, samalla päällemme vaelsi taas pilvi joka tiputti näkyvyyden alle 100 metriin ja lossuhyttan hävisin totaalisesti näkyvistä. Lossuhyttanille tarpominen jatkui Crocsit jalassa sohjossa ja vedessä, mutta olo oli kohtuullisen tyytyväinen sinne pääsemisestä.

Enää jäljellä siirtyminen rajan ali Suomeen ja Lossun tuvalle nukkumaan tukevat yöunet. Vaan eihän se niin helppoa tietenkään voinut olla, Lossuhyttanilla olimme jo saaneet kengät jalkaan, mutta ilo ei ollut hirveän pitkäaikainen, kumpuileva maasto ja Lossujärveen laskevat virrat pakottivat taas vaihtamaan Crocsit jalkaan ja niillä sitten mentiinkin loppumatka tuvalle asti. Tuvan lämpö tuntui aika mukavalta, varsinkin tuvalla oli käynyt samana päivänä ihmisiä lämmittämässä hellaa. Saimme mahdollisuuden pestä hieman vaatteita, hiuksia ja muutenkin siistiä itseämme.

Itsemme ruokkimisen ja muun säätämisen jälkeen päästiin karttojen äärelle miettimään seuraavan päivän liikkeitä, menisimmekö joen etelä- vai pohjoispuolta. Pohjoispuoli olisi mukavampi kävellä, mutta lopussa olisi kahlaamo, vastaavasti etelä olisi työläämpi, mutta lopussa olisi silta. Emme osanneet päättää vaikka kävimme juoksemassa iltalenkin maastoa tutkien, joten aamulla päädyttiin kortilla asian ratkaisemiseen. Musta tarkoitti pohjoispuolta ja punainen eteläpuolta, voittoon tarvittiin 4 samaa väriä. Tilanne eteni murskaavasti punaisen 3-1 johtoon, mutta musta puristi takaa ohi ja päädyimme pohjoiseen reittiin 3-4 mustan voittaessa.
Tässä vaiheessa aikataulu alkoi jo hieman jännittämään, jos maasto jatkuisi yhtä hankalana, niin edes seuraavaksi sunnuntaiksi pois pääseminen olisi aikamoista askartelua. Tosin tiedossa oli alenevaa maastoa ja kelikin oli hieman seljennyt, mikä taas tarkoittaisi hieman vähäisempää vesimäärää rinteissä.

Tuvassa oli kuuma kuin saunassa tavaroiden kuivattamisen nimissä ja unen saaminen oli vähän katkonaista, allekirjoittanut ei ole oikein tupanukkumisen ystävä.

16.6.2009 (4. päivä)

Kortti oli siis päättänyt etenemisreittimme, joten lähdimme sitä noudattelemaan heti aamusta. Keli oli parantunut yön raekuuron jäljiltä huomattavasti ja alun muutaman kivikon ja lumikasan ylittämisen jälkeen alkoi matka taittumaan varsin mukavasti. Kortin valinta tuntui hyvältä, koska pääsimme etenemään helpohkossa maastossa välillä muutaman puron yli loikkien. Matkalla katsastimme Hotelli Urtaksen ja pitää kiittää oikein hyvästä palvelusta ja lounaskahveista jotka maistuivat tässä vaiheessa päivää.

Ylitys tai erehdys

Urtakselta ei pitkää matkaa ollut enää kahlaamolle ja Vuomakasjärvelle länsirannalta katsottuna saarekkeet peittivät päävirran näkyvistä ja kahlasimme ensimmäiselle saarekkeelle. Tähän asti homma sujui vielä ihan ok, mutta sitten alkoikin todellinen säätäminen. Ensimmäisenä mennyt kaveri pääsi kohtuullisen hyvin yli muutamaa horjahdusta lukuunottamatta. Itse kuljin keskimmäisenä ja lahjojen osuessa muualle kuin pituuskasvuun olin ongelmissa voimakkaan virran kanssa jo hetken etenemisen jälkeen. Horjahdin virrassa joka ylitti nivusrajan, jouduin päästämään repustani irti joka lähti ajelehtimaan virran mukana ja sain hetken aikaa taistella pitääkseni itseni edes jotenkuten pystyssä jalkojen lipsuessa kivien päällä ja väleissä. Rimpuilemisen ja kiukun täyttämänä kampesin itseni virran läpi toiselle puolelle kolmannen kaverin avustuksella. Leirin pystytys oli aika nopea operaatio ja onneksemme reppuni oli jäänyt kiinni seuraavaan matalikkoon josta sen pystyi hakemaan kohtuullisella vaivalla ilman pelkoa heittäytymisestä veden vietäväksi. Onneksi kaikki oleelliset varusteet oli pakattu vesitiiviisti kuten makuupussit, vaatteet ja ruoat näkkileipiä lukuunottamatta. Varahanskat ja hatut olivat märkiä, mutta se oli aika pieni haitta tässä vaiheessa päivää kun mielessä oli tasan ruoka ja uni kommelluksen ja säätämisen jälkeen.

17.6.2009 (5. päivä)

Olimme jo aiemmin keskustelleet päivien riittämisestä ja siitä miten "nopeasti" olisi mahdollista päästä takaisin Kilpisjärvelle. Matkaa oli vielä 35km plus pieni lenkki Pitshuskönkäälle, eli yhteensä hieman vajaa 40km. Jos lumitilanne menisi yhtä pahaksi kuin se oli nyt ajoittain ollut, olisi ajoissa ehtiminen hieman hankalaa, mutta toisaalta aikaa olisi vielä 3 päivää, jolloin ei jää kuin 13km päivä jonka ei nyt täysin mahdoton pitäisi olla vaikka olosuhteet hieman heikoiksi menisivätkin. Aamulla varusteet olivat kuivan ja tuulisen yön jäljiltä kuivuneet aika mukavasti ja niitä kehtasi ruveta pukemaankin päälle. Sää oli edelleen aurinkoinen, mutta hieman tuulinen. Ympärillämme laidunsi yli 100 päinen porotokka jolla oli aivan tuoreita vasoja mukana. Kelit olivat parantuneet tasaisesti sitä mukaa kun olimme laskeutuneet alemma mikä oli välillä ihan mukavaa. Norjassa ilmat olivat vettä ja pilveä kun Suomeen pääsemisen jälkeen taivaalta oli tullut suurimmaksi osaksi auringonsäteitä ja jonkin verran tuulta. Pakkasimme leiristä kuivat varusteet rinkkoihin ja märät jäivät roikkumaan hihnoihin kuivumista odottamaan ja lähdimme tallustamaan kohti Pitsusköngästä, maisemat olivat varsin mahtavat ja näkymä putouksesta ja sen takana olevista lumikinoksista oli varsin hienoa katseltavaa.

Pitsuskönkään katsastamisen jälkeen oli aika lähteä tallustamaan kalottireittiä pitkin kohti Kilpisjärveä. Edellisen päivän vesiseikkailussa olin hukannut toisen crocseistani jota yritin katsella rannoilta samalla kun kävelimme sillalle päin, mutta tuuli lienee huuhtonut sen hyvin pitkälle alajuoksulle ja löytämisen todennäköisyys oli häviävän pieni. Loppumatkalla tulevien ylitysten osalta oli selvittävä joko vaelluskengillä tai sitten paljain jaloin. Lossujoen sillan ylittämisen jälkeen vastaan tuli pariskunta koiran kanssa joka oli lähtenyt luontotuvalta lähes samaa reittiä toiseen suuntaan. Vaihdoimme kuulumisia ja annoimme hieman osviittaa mitä Norjan puolella saattaisi olla odotettavissa ja kumpaa puolta joesta kannattaisi kulkea. Ihmisten näkeminen ensimmäisen kerran viiteen päivään oli ihan hauska asia ja mieli koheni kummasti.

Jatkoimme matkaamme Meekolle polkua pitkin jossa keittelimme kahvit ja ihailimme maisemia. Mustavarikset(vaiko korpit?) pitivät mekkalaa jyrkänteen rinteellä ja lentelivät edestakaisin leikkien ilmassa. Hieman Meekon jälkeen vastaan tuli vielä toinenkin pariskunta aikomuksena käydä Haltilla katsomassa josko sinne olisi asiaa riippuen lumitilanteesta. 900m mpy korkeudessa alkoi olemaan
jo lunta haitaksi asti ja Haltilla on korkeutta 1300 ja rapiat, joten hieman epäilytti olisiko tuonne vielä asiaa tähän aikaan vuodesta ilman lumikenkiä. Söimme lounasta Guonjarjohkan latvoilla ja jatkoimmekin sitten matkaa kohti Kuonjarjoen tupaa. Tuvalla oli kansaa hieman totuttua enemmän ja laitoimme teltat pystyyn hieman sivummalle. Nuotiopaikkaa ja maasta löytynyttä puuta hyväksikäyttäen teimme pienen nuotion josta sai hieman lämpöä ja tunnelmaa. ilmani viileni kovasti auringon painuttua tunturin taakse ja oli aika mennä pehkuihin. Pakkailimme ylimääräiset romut jemmaan ja toivotimme hyvät yöt. Yöllä tuuli hieman paukutti, mutta taivaalta ei tullut alas sen kummempia.

18.6.2009 (6. päivä)

Aamulla lämpötila oli korkealla ja aurinko paistoi nätisti, mutta n. puolen tunnin kuluttua heräämisestä puhalsi laakson läpi kylmä tuuli joka vei lämmöt mennessään ja hetken päästä toi sateet tullessaan. Olimme kalottireitin ruuhkaisimmalla osuudella liikenteessä ja sen kyllä huomasi ihmismäärästä. Muutamalla lounastauolla painoimme Saarijärven tuvalle syömään vielä yhden kevyemmän kenttälounaan koska telttapaikkoja oli hieman heikonlaisesti ja lähemmäs kilpisjärveä oli mukava päästä jotta perjantaina olisi ajoissa vielä takaisin parkkipaikalla ja saattaisi ehtiä kauppaan jos hyvin kävisi. Saarijärven tuvalla oli muutama nuorimies lähdössä viettämään juhannusta kalottireitille ja annoimme heille yhden satsin laminoituja karttoja, jotta heidän ei tarvitsisi tuhota paperista versiotaan vesisateessa. Loppumatka sujui öljyistä ja mutaista polkua eteenpäin talloessa, löysimme yöpaikan Masetjävrin rannan tuntumasta keskeltä kivikkoa pienen pläntin maata ja kasvillisuutta jonne saimme mahdutettua telttamme. Aamulla olisi jäljellä enää muutama kilometri ja sitten pääsisi kohti saunaa ja pesua.

19.6.2009 (7. päivä)

Aamu aukesi aurinkoisena ja lämpöäkin oli kohtuullisesti, aamupala teltan suojissa, tavaroiden pakkaus ja liikkeelle. Polkua pitkin tallustaessa vauhti oli aika kohtuullinen huolimatta yhden jäsenen ärtyneestä kantapäästä. Matka otti muutaman tunnin jonka jälkeen pikainen pesu luontotalon tienoilla ja pääsimme takaisin autoon istumaan. Kilpparissa kävimme tekemässä hieman ostoksia kotimatkaa varten ja hakemassa tuliaisia. Kotimatka sujui jo reissua muistellen ja kommelluksille naureskellen.

Matkalta jäi myös ostoslista ja jotain muistiinpanoja
retkikertomuksen lisäksi:

Ostettavaa
- Sadeasu tai ainakin erillinen takki
- Uudet vaellushousut tai nykyisten korjaus
- suunto T3C rannetietokone GPS:llä
- Aluspaita pitkähihainen, merinovillaa
- Pohjalliset nykyisten tilalle

Sadetakin kävinkin jo hakemassa, pohjalliset unohdin ja t3c on vähän harkinnassa, ehkä jouluna voi jo harkita sellaista.

Muita muistiinpanoja

+ Ruokaa oli riittävästi ja kenenkään ei tarvinnut kärsiä nälästä
+ Lounaina toimi pasta + keitto
- Aamupalapuuroihin voisi lisätä mysliä tuomaan täyttävyyttä


Reissun varustelista

Trackback URL-osoite tähän päiväkirjamerkintään on:

http://www.vaellusnet.com/turinat/trackback.php?e=1421

Sivu 1 Yht. 1   

Kirjoittaja Viesti
Sherpa


Liittynyt: 30 Elo 2009
Viestejä: 114



LähetäLähetetty: 18.03.2010 10:36    Viestin aihe:    

Hyvä kertomus, ja samalla muistutus siitä kuinka paljon kevät/alkukesä voivat olla eri tahdissa täällä etelämmässä kuin Käsivarren korkeilla tuntureilla. Kiitokset!
Takaisin alkuun Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Näytä edelliset viestit:   

Vaellusturinat II Foorumin päävalikko -> Blogit -> Kvaldurin blogi -> Vaelluskertomus: Käsivarsi 2009 juhannusviikko