Olen kirjoittamassa tietokirjaa soilla retkeilemisestä ja olisi mukava kuulla kokemuksianne aiheesta (taustatiedoksi). Olen kiinnostunut ensisijassa lumettoman vuodenajan retkillä koetuista asioista. Etenkin nämä asiat kiinnostavat, siis eräänlaiset pelottavimmat ja opettavaisimmat tilanteet.
1. Oletko joutunut ongelmiin ylittäessäsi suopuroa, jonka pohjassa onkin ollut paksu kerros turvemäskiä? Vai onko tuollaisiakaan kahlauksia mielestäsi turha pelätä, ei sinne vajoa kuin vähän? Ja muut suopuroihin liittyvät koettelemukset.
2. Oletko vajonnut vetelällä suolla niin syvälle, että ylöspääsy oli hankalaa? Minkälainen paikka se oli, missä päin Suomea?
Omasta kokemuksesta tiedän, että pelkkää sammalta kasvavat umpeenkasvavat lammet ja keidassoiden vettä vilkkuvat kuljut [eli märät pinnat] voivat olla hyvinkin hankalia paikkoja. Sammalpuurossa ei oikein enää pääse liikkumaan. Olen siis kokeillut huvikseni, enkä usko että kovin moni joutuu juuri tuollaisiin paikkoihin vahingossa. Käsittääkseni myös mm. palsasuovyöhykkeen vaikeakulkuisiksi merkityt suot saattavat olla varsin vaikeakulkuisia routa-ajan ulkopuolella.
3. Oletko käyttänyt kulkusauvaa suolla kulkiessa: suon kulkukelpoisuuden testaamiseen, tasapainon lisäämiseen tai siltana, kun pitää ylittää jänteessä [mätäskäytävällä] oleva puro joka on liian leveä loikattavaksi? Onko (jämerä) puunkarahka mielestäsi paljon hyödyllisempi kuin pari tavallisia vaellussauvoja, raskashan sauva on kantaa? Tai ottaisitko märkään suomaastoon suuntautuvalle retkelle mieluiten mukaan erähiihtoon tarkoitetun sauvan/sauvat, jossa on leveä sompa?
Kirjassa Kulkijat (2021) kerrotaan, että Itäkairan prinsessa on käyttänyt retkillään apunaan kahta pitkää keppiä. Itse hieman epäilen tätä tarinaa, tai ainakin lienee paljon yleisempää että puukeppejä on mukana suoretkellä vain yksi. Itselläni on kokemusta oikeastaan vain niistä tavallisista vaellussauvoista. Niistä on ehdottomasti apua märillä soilla, ja tarvitsen niitä vaelluksellani myös teltan pystytykseen. Kulkusillaksi niistä ei tietenkään ole.
Kirjassa on tarkoitus antaa suomaastoista mahdollisimman realistinen kuva. Pahimmillaan soilla voi joutua vaikeuksiinkin, mutta harkitusti kulkien myös suot ovat upeita retkeilyseutuja, joihin kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti.
Kerro suokokemuksiasi: suopurot, vajoamiset ja kulkusauva
Hauska aihe, eli lykastysta kirjalle.
Tuosta aihe-alueesta '2' tulee mieleen sota-ajan kuvat Karjalan korpimailta (vaara termi; korpihan on suotyyppina tarpeeksi
kuivaa kulkemiseen) joissa joka kolmas mies ainakin on varautunut parimetrisella jameralla kepilla silmakkeista paasemiseen.
Itse olen harjoitellut soiden ylittamista Savinajoen ja Kerojarven reitin valisella alueella. Sinansa ylipaasemattomillakin alueilla on samansuuntaisia janteita, mutta samansuuntaisuus on vain hyva arvaus alkupeleihin. Yksi voi loppua ja paluuta voi tulla paljonkin, viereiselle paasemiseksi. Tai sitten mainitsemasi puro tulee vastaan (ja pohjan laatua ei voi arvata; vain arvuutella).
Koska aiheen sanasto on heiluvaista (lahinna siksi, etta eri murteissa samat termit ovat vakiintuneet vaikkakin laheisiin, niin siltii eri merkityksiin), niin taalta loytyy 'osviittaa' http://www.suo.fi/pdf/article9248.pdf
- Lapin osalta rinnakkaistermit tosin jaavat paaosin viittauksiksi etta 'sellainen on' joten toivottavasti syvempiakin (aiheeseen soveltuen
lahteita loytyy... ettei ihan hetteeseen jouduta. Tosin minulle hete on suonsilma tai lahde josta loytyy kirkasta, juomakelpoista vetta
Tuosta aihe-alueesta '2' tulee mieleen sota-ajan kuvat Karjalan korpimailta (vaara termi; korpihan on suotyyppina tarpeeksi
kuivaa kulkemiseen) joissa joka kolmas mies ainakin on varautunut parimetrisella jameralla kepilla silmakkeista paasemiseen.Itse olen harjoitellut soiden ylittamista Savinajoen ja Kerojarven reitin valisella alueella. Sinansa ylipaasemattomillakin alueilla on samansuuntaisia janteita, mutta samansuuntaisuus on vain hyva arvaus alkupeleihin. Yksi voi loppua ja paluuta voi tulla paljonkin, viereiselle paasemiseksi. Tai sitten mainitsemasi puro tulee vastaan (ja pohjan laatua ei voi arvata; vain arvuutella).
Koska aiheen sanasto on heiluvaista (lahinna siksi, etta eri murteissa samat termit ovat vakiintuneet vaikkakin laheisiin, niin siltii eri merkityksiin), niin taalta loytyy 'osviittaa' http://www.suo.fi/pdf/article9248.pdf
- Lapin osalta rinnakkaistermit tosin jaavat paaosin viittauksiksi etta 'sellainen on' joten toivottavasti syvempiakin (aiheeseen soveltuen
lahteita loytyy... ettei ihan hetteeseen jouduta. Tosin minulle hete on suonsilma tai lahde josta loytyy kirkasta, juomakelpoista vetta-
omat polut
- Viestit: 4214
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
- Paikkakunta: Espoo
Harrastin aikaisemmin etelän avosoilla suojuoksua jopa painorepun kanssa, lisänä tavalliset suksisauvat. Mielestäni melko lyhyelläkin harjaantumisella oppii valitsemaan sopivat kulkureitit ja välttämään pahimmin upottavat kohdat. Kasvillisuus ja muut seikat kertovat kulkukelpoisuudesta, avovesiallikoihin ei kai kukaan täysijärkinen syöksy ellei nimenomaan kylpyä tavoittele. Suon laidat usein vetisimpiä ja upottavampia, siellä reitin suhteen tarkkana. Mistä tahansa sauvoista hyötyä upottavuuden arvioinnissa ja osin tasapainon kannalta.
Viimeksi muokannut omat polut, 06 Loka 2021 13:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Suot on hienoja retkimaastoja. Joskus muistaakseni olen hieman uponnutkin (muniin asti).
Pohjoisemmassa lapissa kaikki paitsi ihan avovedellä olevat suot ovat mielestäni ihan kuljettavissa. Turve on yleensä niin matala, että pohja löytyy ennen saapasvarren loppua. Missä sara kasvaa, niin sieltä pääsee. Rahkasammalen alla voi olla avovettäkin ja niiden kanssa pitää olla tarkempi. Ojat voi olla suolla pahoja, mutta pohjoisessa usein niistäkin kovapohjaisia paikkoja. Tärkeintä märällä suolla on edetä koko ajan, ettei ehdi vajota syvemmälle. Keppejä en ole käyttänyt.
Härkävaaraan kahlasin lännestä raatetta kasvavaa avovettä pitkin pitkän matkaa. Kova pohja ja vettä muutaman sentin alle saapasvarren.
Toki pitää soilla olla tarkkana, mutta yleensä ne eivät muodosta estettä.
Pohjoisemmassa lapissa kaikki paitsi ihan avovedellä olevat suot ovat mielestäni ihan kuljettavissa. Turve on yleensä niin matala, että pohja löytyy ennen saapasvarren loppua. Missä sara kasvaa, niin sieltä pääsee. Rahkasammalen alla voi olla avovettäkin ja niiden kanssa pitää olla tarkempi. Ojat voi olla suolla pahoja, mutta pohjoisessa usein niistäkin kovapohjaisia paikkoja. Tärkeintä märällä suolla on edetä koko ajan, ettei ehdi vajota syvemmälle. Keppejä en ole käyttänyt.
Härkävaaraan kahlasin lännestä raatetta kasvavaa avovettä pitkin pitkän matkaa. Kova pohja ja vettä muutaman sentin alle saapasvarren.
Toki pitää soilla olla tarkkana, mutta yleensä ne eivät muodosta estettä.
Muutaman kerran olen humpsahtanut aika syvään. Viimeksi Hammastunturilla - hyppäsin sulan näköisen yli sammaleelle ym. kasvuston peittämälle kohdalle , se vaan petti täysin. No, kuumana kesäpäivänä vaatteiden pesu ei ollut ongelma.
Kuljen nykyisin aina kahdella sauvalkävelysauvalla, kerran jouduin konttaamaan niiden päällä pahimman hetteikön yli.
Muuten ei suurempia ongelmia, sillä kierrän pahimmat suot tai suolla kulkiessa pahimmat paikat.
Kuljen nykyisin aina kahdella sauvalkävelysauvalla, kerran jouduin konttaamaan niiden päällä pahimman hetteikön yli.
Muuten ei suurempia ongelmia, sillä kierrän pahimmat suot tai suolla kulkiessa pahimmat paikat.
Hanulle: Rohkaisevaa kuulla, että kulkureittejä on löytynyt noinkin hyvin. Viittaatko pohjoisemman Suomen kokemuksillasi Ylä-Lappiin vai enemmänkin jonnekin UK-puiston tienoille? Ja oletko liikkunut myös vaikeakulkuisiksi merkityillä soilla, joilla ei ole päässyt kulkemaan jänteillä?
Mielenkiintoinen myös tuo kokemus Härkävaarasta. Minäkin kuljin sinne runsas kuukausi sitten lännen suunnalta. Taisin olla samalla suopurolla, joka alkaa Peskiseljän rinteestä. Ylitin suon helppokulkuiseksi merkitystä osasta, missä tuon puron olisi kartan mukaan pitänyt jo itse asiassa loppua. Saraikon seassa oli kuitenkin vielä hyvin hitaasti virtaava, suon tasossa oleva pikku puro. Onneksi saratuppaat kantoivat, sillä varmasti siinä olisi ainakin housut liejuuntuneet jos sarat olisivat pettäneet. Kiinnostavaa kuulla, että ylävirrastaan tuo puro olikin helppokulkuisempi: minä oletin että toisin päin!
Joku metsästäjä mulle sanoi, että hän on UK-puistossa ylitellyt ongelmitta myös niitä vaikeaksi merkittyjä soita. Mutta soiden märkyydessä on tosiaan valtavasti vaihtelua eri soiden ja saman suon eri osien välillä. Itsekin olen huomannut, että jotkut saraa kasvavat, vaikeakulkuisiksi luokitellut suot ovat vallan hyvin kuljettavissa, mutta vaelluksilla olen mennyt lähinnä vain helppokulkuisilla.
Tarkoituksella olen testaillut suon märältä näyttäviä pintoja lähinnä eteläisessä Suomessa keskikesällä. (Suunnilleen) pelkkää rahkasammalta kasvavissa paikoissa kiinteämpi turve on tullut keidassoilla vastaan noin polven syvyydessä. Mutta ehkä esim loppusyksystä nekin upottavat enemmän? Aikoinaan kävin vahingossa haaroja myöten Inarissa eräällä suolla, enkä muista tarkemmin millainen paikka, mutta ainakaan kovin sarainen se ei ollut. Olin jo kerran ylittänyt tuon suon melkein samasta paikkaa ja silloin riitti saappaanvarsi.
Mielenkiintoinen myös tuo kokemus Härkävaarasta. Minäkin kuljin sinne runsas kuukausi sitten lännen suunnalta. Taisin olla samalla suopurolla, joka alkaa Peskiseljän rinteestä. Ylitin suon helppokulkuiseksi merkitystä osasta, missä tuon puron olisi kartan mukaan pitänyt jo itse asiassa loppua. Saraikon seassa oli kuitenkin vielä hyvin hitaasti virtaava, suon tasossa oleva pikku puro. Onneksi saratuppaat kantoivat, sillä varmasti siinä olisi ainakin housut liejuuntuneet jos sarat olisivat pettäneet. Kiinnostavaa kuulla, että ylävirrastaan tuo puro olikin helppokulkuisempi: minä oletin että toisin päin!
Joku metsästäjä mulle sanoi, että hän on UK-puistossa ylitellyt ongelmitta myös niitä vaikeaksi merkittyjä soita. Mutta soiden märkyydessä on tosiaan valtavasti vaihtelua eri soiden ja saman suon eri osien välillä. Itsekin olen huomannut, että jotkut saraa kasvavat, vaikeakulkuisiksi luokitellut suot ovat vallan hyvin kuljettavissa, mutta vaelluksilla olen mennyt lähinnä vain helppokulkuisilla.
Tarkoituksella olen testaillut suon märältä näyttäviä pintoja lähinnä eteläisessä Suomessa keskikesällä. (Suunnilleen) pelkkää rahkasammalta kasvavissa paikoissa kiinteämpi turve on tullut keidassoilla vastaan noin polven syvyydessä. Mutta ehkä esim loppusyksystä nekin upottavat enemmän? Aikoinaan kävin vahingossa haaroja myöten Inarissa eräällä suolla, enkä muista tarkemmin millainen paikka, mutta ainakaan kovin sarainen se ei ollut. Olin jo kerran ylittänyt tuon suon melkein samasta paikkaa ja silloin riitti saappaanvarsi.
-
Eräkulkuri
- Viestit: 3136
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56
Tässä eräs oma kokemus vuosien takaa (Vaellusnet 4.9.2016):
Joet ja purot virtasivat vuolaina ja suot olivat märkiä. Kemin latvahaaroista ja Jaurusta kuitenkin pääsi hyvin yli kahlaamalla. Sen sijaan Pihtijoelta Härkävaaraan mennessä kartalla mitättömän tuntuinen Suopattipuro oli haasteellinen ja sitähän se on ollut useasti ennenkin. Kuljin tällä kertaa Pihtijoen kämpältä Suopattikuolpunoille, mistä yritin löytää vanhaa ylityspaikkaa suossa virtaavan puron poikki. Jo purolle pääsy oli hankalaa, kun tulvavesi velloi valtoimenaan koirankaulamättäikön ja pajukon valtaamalla suolla, jonka keskellä puro virtasi. Paikoin yli puolimetrisessä vedessä kahlaillen saappaat täyttyivät vedestä ja sitä oli purossa reilusti toista metriä syvältä. Puro oli sen verran leveä ja pehmeät reunat syvällä vedessä joten turha siitä oli yrittää yli. Ei auttanut muu kuin alkaa sillan rakentamishommiin. Siinä sitä aikaa tuhraantui vedessä porskutellen. Lopulta siltapuiden avulla pääsin syvällä virtaavan puron yli.
Seuraavana päivänä upposin myös yli polvien ulottuvaan mutavelliin Vittukeinon laajaa jänkää polkiessani. Härkävaaran kämpälle tullessani en lähtenyt kiertelemään, vaan porskutin suoraan Peskihaaran virtaan, joka huuhteli ennestäänkin mutavellissä kastuneet saappaat ja sukat.
Saappaat siis täyttyivät useaan kertaan vedestä, mutta sehän ei ollut mikään ongelma Erätukun saappailla, jotka eivät ime vettä ja sukathan saa melko kuiviksi puristamalla.
Joet ja purot virtasivat vuolaina ja suot olivat märkiä. Kemin latvahaaroista ja Jaurusta kuitenkin pääsi hyvin yli kahlaamalla. Sen sijaan Pihtijoelta Härkävaaraan mennessä kartalla mitättömän tuntuinen Suopattipuro oli haasteellinen ja sitähän se on ollut useasti ennenkin. Kuljin tällä kertaa Pihtijoen kämpältä Suopattikuolpunoille, mistä yritin löytää vanhaa ylityspaikkaa suossa virtaavan puron poikki. Jo purolle pääsy oli hankalaa, kun tulvavesi velloi valtoimenaan koirankaulamättäikön ja pajukon valtaamalla suolla, jonka keskellä puro virtasi. Paikoin yli puolimetrisessä vedessä kahlaillen saappaat täyttyivät vedestä ja sitä oli purossa reilusti toista metriä syvältä. Puro oli sen verran leveä ja pehmeät reunat syvällä vedessä joten turha siitä oli yrittää yli. Ei auttanut muu kuin alkaa sillan rakentamishommiin. Siinä sitä aikaa tuhraantui vedessä porskutellen. Lopulta siltapuiden avulla pääsin syvällä virtaavan puron yli.
Seuraavana päivänä upposin myös yli polvien ulottuvaan mutavelliin Vittukeinon laajaa jänkää polkiessani. Härkävaaran kämpälle tullessani en lähtenyt kiertelemään, vaan porskutin suoraan Peskihaaran virtaan, joka huuhteli ennestäänkin mutavellissä kastuneet saappaat ja sukat.
Saappaat siis täyttyivät useaan kertaan vedestä, mutta sehän ei ollut mikään ongelma Erätukun saappailla, jotka eivät ime vettä ja sukathan saa melko kuiviksi puristamalla.
Viimeksi muokannut Eräkulkuri, 06 Loka 2021 13:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
-
Eräkulkuri
- Viestit: 3136
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56
Tässä toinen tarina yli kolmenkymmenen vuoden takaa (Vaellusnet 17.9.2006).
Itse voisin aloittaa kertomalla tapauksen, kun melkein upposin suohon joskus parisenkymmentä vuotta sitten Repokairassa ja siellähän suota kyllä riittää. Olin nimitäin taivaltamassa Huuvajärveltä Jolkkavaarojen välistä Ivalojoen latvoille, kun edessä avautui Huuvajärveen laskevan puron poikittainen latvajänkä. Siitä oli päästävä yli, mutta keskellä jänkää putosin pehmeään silmäkkeeseen melkein haaroja myöten. No sitten yritin ponnistamalla saada jalkaa ylös, jolloin painopiste siirtyi toiselle jalalle ja vajosin yhä syvemmälle suohon. Vaistomaisesti yritin vielä kiskoa uponnutta jalkaa ylös, minkä seurauksena toinenkin jalka painui vielä syvemmälle. Seisoin kuin tatti keskellä autiota Repokairaa vyötäröä myöten suossa ja silloin kyllä kouraisi ilkeästi rinnassa, että tähänkö se kulkurin taival päättyykin. No sitten tajusin, että eihän peli vielä ole menetetty ja heittäydyin rapakkoon rinnuksilleni ja kihnuttelin hitaasti itseni ylös kieriskellen takaisin yltä päältä ravassa.
Itse voisin aloittaa kertomalla tapauksen, kun melkein upposin suohon joskus parisenkymmentä vuotta sitten Repokairassa ja siellähän suota kyllä riittää. Olin nimitäin taivaltamassa Huuvajärveltä Jolkkavaarojen välistä Ivalojoen latvoille, kun edessä avautui Huuvajärveen laskevan puron poikittainen latvajänkä. Siitä oli päästävä yli, mutta keskellä jänkää putosin pehmeään silmäkkeeseen melkein haaroja myöten. No sitten yritin ponnistamalla saada jalkaa ylös, jolloin painopiste siirtyi toiselle jalalle ja vajosin yhä syvemmälle suohon. Vaistomaisesti yritin vielä kiskoa uponnutta jalkaa ylös, minkä seurauksena toinenkin jalka painui vielä syvemmälle. Seisoin kuin tatti keskellä autiota Repokairaa vyötäröä myöten suossa ja silloin kyllä kouraisi ilkeästi rinnassa, että tähänkö se kulkurin taival päättyykin. No sitten tajusin, että eihän peli vielä ole menetetty ja heittäydyin rapakkoon rinnuksilleni ja kihnuttelin hitaasti itseni ylös kieriskellen takaisin yltä päältä ravassa.
Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
Itäkairan eli UKK:n soilla voinee päästä vielä syvälle, mutta esim. Muotkatuntureilla harvoin on kovin paksua turvetta. Hyvin märkiä saraa kasvavia soita olen päässyt reippaasti kulkien ylitettyä.
Etelässä nuo umpeen kasvaneet lammet on petollisia ja sitten vanhat muta- ja turvelokit. Muuten ei ongelmia.
Etelässä nuo umpeen kasvaneet lammet on petollisia ja sitten vanhat muta- ja turvelokit. Muuten ei ongelmia.
Myös kesän sateet vaikuttavat aika lailla soiden märkyyteen ja niiden kulkukelpoisuuteen.Päivi2 kirjoitti:Mutta soiden märkyydessä on tosiaan valtavasti vaihtelua eri soiden ja saman suon eri osien välillä.
Mielenkiintoinen aihe kirjalle, suot ovat itselleni hyvin mieluisia alueita, vaikka kesäisin niillä ei juuri tule kuljettua muuten kuin pitkospuita pitkin.
Joitakin aikoja sitten löytyi kirppikseltä Arto Seppälän toimittama kirja Suon syvä syli. Mielenkiintoisia suotarinoita tässäkin.
Yleensähän turvekerros on aika tasalaatuinen ja pohjoisessa ohutkin. Joskus turpeen alla on kuitenkin syviäkin vesikuoppia tai pinnanalaisia puroja.
En muista, olinko ylittämässä Tsulloveijänkää 1981 vai Linkinjänkää 1982. Puoli ihmisikää sitten kumminkin. Vaellussauvan virkaa toimitti järeä kameran yksijalka, joka venyi omaan pituuteeni ja silloinkin kesti meikäläisen hypätä seivästä. Palsasuon rimpiä ylittäessäni välillä tunnustelin jalansijaa ja vaelluskenkiä kastelematta aina yli pääsin.
Sitten tuli hämmästyksen paikka. Yllätys, mutta ei edes säikäyttänyt vaaran aiheuttamisesta puhumattakaan, varovainen kun olin. Suon uumenista kuului voimakas lorina. Lähestyin sitä varovasti ja huomasin rimmen pintavesien juoksevan sitä kohti. Turpeessa oli pyöreähkö vähän yli puolimetrinen reikä, joka imi vesiä kuin pesualtaan viemäri. Sen pohjalla vesi vaahtosi parin metrin syvyydessä juostakseen turpeen alla jonnekin pois.
Kyllähän kovin varomaton olisi ohuen turvekannen läpi saattanut tuollaiseen solahtaa ihan pääsemättömiinkin. Taisin tunnustella sauvalla turvetta tuon jälkeen vielä ahkerammin. Rimmet olivat kuitenkin täynnä mopon jälkiä. Semmoisilla hillastajat ajelivat, kun mönkijöitä ei vielä ollut.
En muista, olinko ylittämässä Tsulloveijänkää 1981 vai Linkinjänkää 1982. Puoli ihmisikää sitten kumminkin. Vaellussauvan virkaa toimitti järeä kameran yksijalka, joka venyi omaan pituuteeni ja silloinkin kesti meikäläisen hypätä seivästä. Palsasuon rimpiä ylittäessäni välillä tunnustelin jalansijaa ja vaelluskenkiä kastelematta aina yli pääsin.
Sitten tuli hämmästyksen paikka. Yllätys, mutta ei edes säikäyttänyt vaaran aiheuttamisesta puhumattakaan, varovainen kun olin. Suon uumenista kuului voimakas lorina. Lähestyin sitä varovasti ja huomasin rimmen pintavesien juoksevan sitä kohti. Turpeessa oli pyöreähkö vähän yli puolimetrinen reikä, joka imi vesiä kuin pesualtaan viemäri. Sen pohjalla vesi vaahtosi parin metrin syvyydessä juostakseen turpeen alla jonnekin pois.
Kyllähän kovin varomaton olisi ohuen turvekannen läpi saattanut tuollaiseen solahtaa ihan pääsemättömiinkin. Taisin tunnustella sauvalla turvetta tuon jälkeen vielä ahkerammin. Rimmet olivat kuitenkin täynnä mopon jälkiä. Semmoisilla hillastajat ajelivat, kun mönkijöitä ei vielä ollut.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
-
Eräkulkuri
- Viestit: 3136
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56
Re: Kerro suokokemuksiasi: suopurot, vajoamiset ja kulkusauv
Vaikka et ollut niinkään kiinnostunut talvisista suokokemuksista. niin laitan tähän erään kohdalleni sattuneen tapahtuman.Päivi2 kirjoitti:Olen kirjoittamassa tietokirjaa soilla retkeilemisestä ja olisi mukava kuulla kokemuksianne aiheesta (taustatiedoksi). Olen kiinnostunut ensisijassa lumettoman vuodenajan retkillä koetuista asioista. Etenkin nämä asiat kiinnostavat, siis eräänlaiset pelottavimmat ja opettavaisimmat tilanteet.
Siinä, missä suot ovat haasteellisia ja hankalia kuljettavia kesällä, niin talvella ne ovat parhaita hiihtomaita. Muistan erään tapauksen, kun hiihdin kevättalven kovettamilla hangilla Naltiojoen latvojen vartta kohti Korvatunturia. Aamulla oli huikaisevan kirkas aurinkonen sää ja kova pakkanen. Suksi luisti avoimella ja tasaisella jängällä kevyesti. Aloin ihmetellä edessä näkyvää höyrypatsasta avoimella suolla. Kun sitten saavuin sen kohdalle, näin valtaisen kraaterin, jossa pulppuavasta vedestä nousi höyryä pakkasilmaan. Vaikka hanki oli kova, en uskaltanut mennä aivan avoimen ja laajan kaltion reunalle tutkimaan, koska se oli syvä ja epäilin sen reunojen kestävyyttä. Tuli mieleen kuumat lähteet muualla maailmassa.
Tämä on jäänyt mieleen nyt, kun ne kairat ovat jääneet etäisiksi ja niitä usein muistelen.
Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
Re: Kerro suokokemuksiasi: suopurot, vajoamiset ja kulkusauv
Hieno muisto, kiitos tästäkin tarinasta! Eipä ole moista näkyä vielä itselleni tullut vastaan.Eräkulkuri kirjoitti:Vaikka et ollut niinkään kiinnostunut talvisista suokokemuksista. niin laitan tähän erään kohdalleni sattuneen tapahtuman.
Kirjassa toki kerrotaan myös talven suoretkistä. Kaikista vaarallisimmat kuulemani suolla sattuneet läheltä piti -tilanteet ovat liittyneet itse asiassa juurikin siihen, että ihminen on vahingossa joutunut lumen peittämään (tjsp) hetteeseen. Muutama heistä oli kelkkailijoita, mutta myös eräs alkutalvesta suksilla liikkunut metsästäjä vajosi tällaiseen paikkaan. Hän sai vain toisen jalkansa sieltä suksineen ylös, mutta sai onneksi kaiveltua rintataskustaan puhelimen ja soitti apua.
Aiemmassa viestissäsi kerroit hurjasta tilanteesta Repokairassa.
Muistatko muuten, millainen tuo vajoamispaikka oli: oliko se tosiaan avovetinen lähde, liki kasviton turvemäski, vetinen sammalikko vai kasvoi harvaa saraa (missä sarojen juuriverkko tavallaan rusahti rikki altasi)?keskellä jänkää putosin pehmeään silmäkkeeseen melkein haaroja myöten.
Hyvä ettet joutunut tuon syvemmälle ja paniikki ei iskenyt! Tuon jälkeen varmaan nuotio pystyyn, että sait vaatteet kuiviksi?
Kuvailemasi "hyljemäisesti nouseminen" on varmasti paras tapa päästä pois näistä vetelistä paikoista. Yleensähän vähän kantavampaa suon pintaa on jo ihan siinä vieressä, harvoinpa on ollut mahdollista ottaa kovin montaa askelta siellä kaikkein vajottavimmalla alueella.